torstai 26. joulukuuta 2013

Joululepoa

Tapaninpäivä oli lapsuudessani suvun kyläilypäivä. Muistanpa päässeeni pakkasiltana hevoskyydillä reessä mummulaan. 

Koti meidän viettää pyjamapäivää, jolloin ollaan oman perheen kesken joulurauhassa kotosalla. Palapeli kuuluu minulle joulun  tärkeisiin tekemisiin, kiitos Antti -enon aikanaan antaman palapelin sytyttämän kipinän. Innostuksen olen antaumuksella siirtänyt jälkipolvillekin. Palapeliä tehdessä mieli rentoutuu ja aika menettää merkityksensä. 

Lukeminen, lautapelit, herkuttelu, käsityöt, löhöily ja elokuvat nekin ovat varsin varteenotettavia vaihtoehtoja, jos tekemistä kaipaa. 

Luova joutilaisuus pulpauttaa ideoita pintaan kuten tämä kuvan tähti, jollaisesta näin kuvan jossakin joulun aikaan selaamassani lehdessä. Jouluruusun olen istuttanut tuunaamaani kulhoon, jonka korva katkesi tiskissä. Muotoilin sille siivet ja niin kulho jatkoi elämäänsä kolhiintuneena kaunottarena.




Sydänkuppi on rakas joululahja vuosien takaa ja muutama vuosi sitten sekin sai särön kylkeensä. Täytin sen suolalla ja koristelin siitä kynttilälle jalan. Parempi näin kuin kaatopaikalla yksikseen hylättynä. 




Iltapäivätee kaikessa rauhassa jouluisessa kodissa on juhlaa. Teepannun toi joulupukki vuosi sitten. Iloitsen siitä päivittäin! 

Herkkubostonkakun leivoin ternimaidosta. Appelsiinituorejuusto ja marmeladi loihtivat pullasta herkullisen juhlaleivonnaisen, joka ilmeisesti on maistunut muillekin kuin minulle.




Tartu hetkeen ja nauti elämästäsi! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti