sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Loppiaisen aikaa

Lauantai-illan loppiaissaunassa oli hämyisän tunnelmallista kynttilöiden valaistessa rentouttavaa kylpyhetkeä. 





Saunakamarin seinälle olemme ripustaneet muiston Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri -elokuvan lavasteista. Pihallamme rakennettiin kesällä 2011 Kakelbergin leipomo ja kyltti tuo mieleen mukavia muistoja helteisestä kuvauskesästä pihapiirissämme.  Suosittelen hyvän mielen elokuvan katsomista!








Verannan pöydälle levitin kirjaillun liinan. Pikkukuusonen saa söpöydessään jatkaa elämäänsä Nuutin päivään asti. Oksien latvoihin on ilmestynyt uusia, kauniin vehreitä vuosikasvaimia.








Joulunpunaiset olen jo pakannut piirongin laatikon kätköihin. 




 Saunatonttu harmaassa hiippalakissaan varjelee ympäri vuoden saunarakennuksemme rauhaa. 

Hyvää Loppiaista! Toivottaa Koti meidän



2 kommenttia: