sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rahkapullarakkautta







Aurinkoinen sunnuntaiaamu ja rauhaisa lehtienlukuhetki herättivät vähitellen tuotteliaaseen päivään. Salainen aseeni oli se, että pyjamassa ajattelin ensin vain vähän järjestellä maustehyllyä ennen kuin lähden haukkaamaan raitista ilmaa. 

Yhtäkkiä huomasin aloittaneeni pullataikinan sen kummemmin miettimättä löytyykö kotoa varmasti kaikki tarveaineet. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut kurvata lähikauppaan, joka sijaitsee 11 km päässä.






Kananmunia, sokeria, kardemummaa, hiivaa ja vehnäjauhoja sekä vaniljasokeria ja rahkaa. Kaapista löytyi myös joulutorttuihin ostettu kaneliomenamarmeladi, joka nyt pääsikin korvapuustien täytteeksi. 

Clas Olssonilta löytämäni peltiteline oli ensi kertaa apunani. Hyvin toimii! Siihen mahtuu kerralla neljä peltiä kohoamaan ja lopuksi jäähtymään. Suosittelen!












Taikina kohosi komeasti liinan alla puuhellan antaessa lempeää lämpöä kotiimme. Aluksi pyörittelin pikkupullia, joista tein rahkapullia ja lopun taikinasta leivoin korvapuusteiksi. Koemaistajat olivat sangen otettuja leipomisinnostuksestani. 


Peltiteline vilahtaa ylimmän kuvan oikessa yläkulmassa.



Tuskin muistan aikaa, jolloin vielä join maitoa. Tänään kokeilin lämpimän pullan kaverina ja yllätyin, miten hyvältä maistui. 

Päivä paistoi kauniisti kevätpölyisten ikkunalasien läpi ja hämärä ehti laskeutua niin, että pihapuuhat jäivät.  Verstaallakin hiljeni illan tullen. Uusi prototyyppi etsii muotoaan.

Aurinkoisia maaliskuun päiviä kaikkiin koteihin! 
Terveisin tuikku












2 kommenttia:

  1. Voi,siitä on hurjan kauan kun kävin ihanassa kodissanne.Jaksat edelleen sisustaa ja laittaa sen niin kauniiksi.Ja pullatkin näyttävät niin herkulliselta:)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, aika kuluu vauhdilla. Kiva, että löysit tänne visiitille. Tervetuloa toistekin ja suurkiitos kommentistasi!

    VastaaPoista