keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kaupunkilomalla


Nougat, Bulevardi



Matkailu avartaa, sanotaan. Se pitää paikkansa. Pienikin irtiotto kotiympyröistä tuo uutta näkökulmaa elämään. Etelän lomamme kohteeksi valikoitui viikonvaihteessa monestakin syystä Suomen pääkaupunki. Parissa päivässä pää tuulettui ja mikä parasta kotiin oli ihana palata Helsingin hulinasta. Annos kaupunkielämää tekee terää silloin tällöin, mutta meille sopii paremmin kuin hyvin, että rakensimme lopulta elämämme tänne maaseudulle riittävästi kaupunkilaisuutta maistettuamme.

Valtion rautateillä pääsen aina matkanteon makuun ja useimmiten interrailmatkamme läpi Euroopan nousevat mieleeni kultaisine muistoineen. Joku kaunis päivä vielä nappaamme rinkat selkäämme ja koluamme meille rakkaita kohteita ajan kanssa. 

Lempihotellimme on kiistatta Hotelli Torni Yrjönkadulla aivan ydinkeskustassa. Siellä voi valita haluaako huoneensa Art deco vai Jugend -puolelta. Tällä kertaa majoituimme kauniissa jugendhuoneessa, jossa oli ihastuttava tassuamme asfaltilla kävelystä väsyneiden jalkojen lepuuttamiseen. 





Herkullinen, runsas aamiainen tarjoillaan alakerrassa Ravintola Tornin avarissa tiloissa, joiden ikkunoista voi seurata kadun kulkijoita. Kahvi ja tee tarjoillaan pöytiin ja voit valita joko tumman tai vaalean paahdon sekä teevalikoima on kiitettävän laaja. Halutessasi voit tilata myös erikoiskahveja. Ylellistä sanoisin. 

Ateljee Bar sijaitsee aivan Torni -hotellin huipulla kattojen yllä ja sinnekin kannattaa ehdottomasti mennä, jos haluaa nauttia yli kaupungin avautuvista näkymistä. Kesäaikaan terassilla on aivan erityislaatuinen tunnelmansa.





Puuntyöstäjän ihmemaa, Plektra Trading, kuului olennaisena osana matkaohjelmaan. Sillä välin, kun Lauri asioi Ruusankadun liikkeessä pitkään ja hartaasti niin minä kipitin tuoksuttelemaan Nougat -liikkeen tunnelmaa Bulevardille. Reitti historiallisen Vanhan Kirkkopuiston läpi on aina elämys vuodenajasta riippumatta. Jaloissa kahisivat näin lokakuussa kullankeltaiset vaahteran lehdet ja aurinkoinen sää sai hymyn ihmisten huulille. Olisi tehnyt mieli pomppia lehdissä, mutta arvannet teinkö niin. Kameraani tuli ikävä. Hurmaavassa näyteikkunassa odotti haaveilemani jättipussi, johon on oivallista sujauttaa palavat paperiroskat. Kaunista ja käytännöllistä! Sopii kuin nakutettu kesällä ostamani Iris -harjan ja kihvelin kaveriksi puuhellan lähistölle. Kuvia niistä joku toinen kerta. 





Seuraavaksi oli vuorossa säilytysratkaisujen ja kivojen ideoiden erikoisliike, Granit,  Bulevardin ja Esplanadin kulmauksessa. Siellä käväisin vain pikakurkistuksella, koska sinne tiesin meidän palaavan vielä yhdessäkin. Haimmekin sieltä myöhemmin uudet mustat kauppakassit mystisesti Turun retkellämme kadonneen kauppakoppamme tilalle. 

Kadun toisella puolella Gudrun Sjödenin putiikki houkutteli myös katsastamaan värikylläisiä vaatteita ja sisustustekstiilejä. Legginsejä jäin miettimään ja sunnuntaina liike olikin sitten kiinni, joten haaveeksi jäivät. 

Yliopistonkatu 5 oli ostosretkeni pääkohde, johon astelimme yhtä jalkaa. Beamhill oli uusi tuttavuus, joka osoittautui mukavaksi sellaiseksi. Palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä. Aikani soviteltuani ja peilailtuani minusta tuli kauan haaveilemieni Dr. Martens -kenkien onnellinen omistaja. Kiitos makutuomarilleni


Tampereelta tuttu Armas -kahvila osui Kluuvissa reittimme varrelle ja sinne istahdimme hetkeksi lepuuttamaan jalkojamme. (Oikeasti minä halusin pysähtyä ihailemaan ja tunnustelemaan uusia tohtoreitani rauhassa cappucino -kupposen kera.)



Marimekon Kippari -takki ja Dr Martensit. 


Levähdyksen jälkeen kävelimme Kampin ostoskeskukseen, jossa teimme pöytävarauksen kreikkalaiseen Minos -nimiseen ravintolaan. Illemmalla nautimme siellä ihanan välimerellisen illallisen, josta puuttui vain Samoksen aurinko. Mikäpä sen mukavampaa kuin muistella matkojamme ja haaveilla uusista musiikin soidessa taustalla.  Loistopalvelua aitoon kreikkalaiseen tyyliin!




Lauantaille järjestin itselleni ex tempore -piristyskäynnin. Sonja Forumin Hiusfashion  -kampaamossa loihti kutreistani juhlavat sillä olimmehan matkalla tupaantuliaisiin, joita vietettiin uskomattoman rauhallisessa miljöössä noin kymmenen minuutin ratikkamatkan päästä Lasipalatsilta. Vastaremontoidun keittiön ikkunasta avautui kaunis männikkö puiston keskellä. Mukavaa päästä kyläilemään kaupunkikotiin, joka edustaa miltei vastakkaista elämänmuotoa kuin meidän maalaiselämämme. Jokaisella on oma tapansa ja tyylinsä elää ja olla, mikä on rikkautta. Kiitos herkullisista tarjoiluista ja mukavasta tapaamisesta kaikille paikalla olleille tasapuolisesti!


Musahuone.



Iltasella keskustaan palatessamme minulle iski kaakaonhimo, jota 
Roberts Coffee  helpotti Citykäytävällä. Makoisan iltapalan ja vaahtokylvyn jälkeen uni maittoi makeasti.

Lopuksi tarjoilen sinulle lukijani kuvakollaasina makupaloja retkeltämme. Aurinkoinen, raikas sää helli meitä suurimman osan ajasta, mutta junamatka kotia kohti alkoi sateen vihmoessa vaunun ikkunoihin. Syksyinen harmaus peitti maiseman. Miltä sinun Helsinkisi näyttää?





Tärkeintä olivat retkestämme tallentuneet hyvät tunnelmat ja kokonaisvaltainen paikan vaihdos, mikä toi etäisyyttä arkiseen aherrukseen ja moninaisiin suunnitelmiimme täällä kotitanhuvilla. Taas löytyi uusia ajatuksia ja näkökulmia. Ullakon järjestely ja säilytettävien tavaroiden kartoitus osoittautui käytyjen keskustelujen perusteella hyväksi työksi, joka etenee omassa aikataulussaan vähä vähältä, askel askeleelta kohti villiä visiotani, josta saatte kuulla sitten, kun se on valmis näkemään päivän valon.

Vaihtelun virkistämänä, Tuija











10 kommenttia:

  1. The Paperbag on ehkä saatava myös meille! Olen sitä ihastellut jo jonkin aikaa :) Lauantaina Helsinki kutsuu, joten silloin olisikin oiva hetki käydä se hamstraamassa.. Saitpa ihanat kiharat! ja kengät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Les Papier lukee ranskaksi toisella puolella niin voi vaihdella mielialan mukaan. ;) Babyliss Curl Secret oli kutrieni salaisuus ja taitava kampaaja, joten tuskin itse saan yhtä upeaa lopputulosta kovinkaan helposti aikaan. Täytynee kirjoittaa joulupukille, jos saisi oman "salaisen aseen". Hauskaa Helsingin retkeä! Tuija

      Poista
  2. Olipa ihastuttava kertomus, tuli into päästä Helsingin putiikkeihin! Nykyisestä kotipaikasta matkaa on vain 60 kilometriä, bussilla tunnin verran ja bussit kulkevat tiheään, joten lähiaikoina taitaa olla päiväretki ohjelmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikanaan Hämeenlinnassa asuessamme päiväretket Helsinkiin olivat mukavia piristyshetkiä opiskelijan arkeen. Siellä on monia mukavia paikkoja poiketa. Moko Market Perämiehenkadulla mukava miljöö kahviloineen, jossa hyvää ruokaakin tarjolla. Iloista retkeä sinulle Henna! Sydämellisin terveisin Tuija

      Poista
  3. Nyt tekee tämän ihanan postauksesi jälkeen minunkin mieli matkata johonkin päin Suomea lyhyelle kaupunkilomalle;) Tekstit ja kuvat veivät pois hetkeksi kaikesta kiireisestä, kiitos siitä:)

    peaceandthebeatles.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna hyvän mielen kommentistasi! Pienikin irtiotto piristää. Iloa talviaikaan! Tuija

      Poista
  4. Olipas hauskaa lukea tämä postauksesi juuri nyt, kun olemme tänään kotiutuneet viikonloppureissusta hotelli Tornista! Hetken jo luulin, että olemme olleet siellä samaan aikaan:) Tassuammeessa tuli loikoiltua ja samoja reittejä on samoiltu. Tosin tuo Armas jäi harmillisesti huomaamatta. Ensi kerralla sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska yhteensattuma! Odotan hetkeä, että saan hyppysiini joululehden luettavaksi. Oliko hauska Indiesdays -tapaaminen? Eikös olekin Torni ihana paikka? Tassuammeen ottaisin mieluusti meillekin vaikka makuuhuoneen nurkkaan sermin taa. Iltaterveisin Tuija

      Poista
  5. Olimme viettämässä syyslomaa ja hääpäivää, joten Indiedays jäi väliin. Kaupungilla kyllä yritin tiirailla, näkyisikö ketään tutulta näyttävää bloggaajaa:)

    Vietimme aikoinaan hääyömme Tornissa, joten sillä on ihan erityinen paikka sydämessä. Mukavaa oli taas palata tuonne, kun mies oli vielä järjestänyt pientä extra-luksusta. Ensin nautiskeltiin koko perhe yhdessä, sitten jäimme jatkamaan kahdestaan lasten lähtiessa mummolaan. Oli kyllä ihana loman lopetus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torni on kuin luotu tuollaisiin spesiaalihetkiin, joita arjen keskelle on syytä järjestää. Syysloman lopetus oli meilläkin. Kaupunkilomanen silloin tällöin kuuluu ohjelmaamme. Luitko viimeisimmän postaukseni? Sinun ihana kommenttisi siivitti osittain inspiraatiotani. Kiitos Maria!

      Poista