lauantai 15. marraskuuta 2014

Kädentaidot 2014

Messutuliaisia.


Eilen Iiriksen päivänä avattiin Tampereella Messu- ja Urheilukeskuksessa Euroopan suurimmat käsi- ja taideteollisuusmessut. Avajaiset juontaneen Saima Hoyerin ajatuksia käsityöosaamisesta vientituotteena voit kuunnella linkin takaa löytyvältä videolta. 

Teemapuheen piti taiteilija Markku Piri, jonka aiheena oli Koti - sisusta intohimolla. Hänen kannustuksensa kodin sisustamiseen sydämellä kosketti minua miltei liikutukseen asti. 

Marttojen juhlavuoden tervehdyksen toi Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä. Hänen eläväistä ja innostavaa puhettaan oli ilo kuunnella. Marttailu kuulosti houkuttelevalta, varsinkin, kun heidän sloganinsa:






on samassa linjassa Koti meidän -elämäntyylin kanssa. Jos Sinua kiinnostaa nämä minua koskettaneet hetket E -hallin lavan äärellä niin Kädentaidot -tapahtuman etusivulta pääset videoihin.






Tieni kohti avajaislavaa kulki Pirkanmaan kotityön osaston ohi A -hallissa. Kirjoneulelapasiin liittyy monia mukavia muistoja käsityöinnostuksen alkumetreiltä. Ensimmäisten lapasteni kanssa kävi niin hassusti, että toisen peukalo meni vahingossa keskellä kämmentä. Lahjapaketissa tuona jouluna oli vain yksi, mutta parinsa tuli pikaisesti perässä korjattuna. Hyvästä langasta ne tuli tehtyä, koska ne ovat vieläkin käytössä perheessämme samaten kuin pipo samalla kuviolla.



https://sites.google.com/site/tmipaulanka/






Näiden herkullisten väristen pellavahurstien katveesta löysin opiskelukaverini Wetterhoffin ajoilta. Paulanka on yhden naisen käsityöyritys Lestijärveltä, jossa apuna häärivät myös mies ja tyttäret. Osasto löytyy E -hallista 618. Messutuliaispussiini sujahtivat metsänvihreät kämmekkäät, jotka ovat kuin suunniteltu Indiskan neuletakkiini. Kiitos Paula! 





Ihania -tiskin takaa kuului iloinen huikkaus, että onpa sinulla kiva neule. Sama takki eri sävyisenä siivitti juttutuokiotamme käsityöyrittäjyydestä ja luovuudesta. Söpöiset possut hurmasivat. Tarina yrityksen nimen takaa oli myös kuulemisen arvoinen. Kiva tutustua Tiina! 






http://www.rintalantila.fi/tuotteet/villatuotteet/



http://www.taitopirkanmaa.fi/


http://www.sirkkakannusmaki.fi/


Villa taipuu moneen tarkoitukseen. Sirkka muotoilee taitavissa käsissään villan kukiksi. Hänen Huovutettu kukkakauppansa on ehdottomasti vierailun arvoinen. Osasto löytyy A 716. Jos et omaa viherpeukaloa niin nämä kasvit pelastavat sinut pulasta. 


http://www.arctips.fi/fi/


Nämä huopalapikkaat Arctips -osastolla toivat taas yhden uuden haaveen. Tuollaisilla olisi ilo paukkupakkasilla tallustella pitkin poikin. Oppikoulussa lapikkaat olivat kiusoittelun aihe, mutta näissä voisi ylpeästi astella vaikka missä.


http://www.valona.fi/



http://www.valona.fi/


http://www.valona.fi/


Kierrostani messuilla aloitellessani mietin näkökulmaani, joka tällä kertaa poikkesi aiemmista monellakin tavalla. Yhtenä tärkeänä lähtökohtana pidin myyntipisteiden estetiikkaa. Valona kojulle olen jo useana vuonna juuttunut. Herkät metallilankatyöt ovat vain niin kauniita. Niiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tavoitettu jotakin sellaista, joka kaiken touhun ja tohinan keskellä saa hengityksen tasaantumaan ja olon seesteiseksi. 


http://www.gepetto.fi/

Kangasalalaisen Gepetton nukkekodin tunnelma ja kalusteet houkuttelevat leikkimään. Aikuisenkin mielikuvitus lähtee laukkaamaan minimittakaavan miljöössä, jossa itsekin viihtyisi.







Asiakkaiden aito kohtaaminen messuvilinässä on haastavaa, mutta tässä esittelen onnistujan. Kenkäveron pappila Mikkelissä kuuluu meidän miltei vuosittaisiin kesäkohteisiimme. Emalikorutaiteilija Pauliina Rundgren  sai innostumaan talviretkestä jouluiseen Kenkäveron pappilaan, mikä varmasti olisi vailla vertaansa. Kannattaa pysyä kuulolla, millaista blogiyhteistyötä virittelimme eilen. 


http://mindeco.fi/
http://mindeco.fi/


Min Decon sisustus- ja lahjatavaraliikkeen osasto A927 kuuluu ehdottomasti yhteen messuilla minua eniten viehättäneisiin. Käsin tehdyt saippuat tuoksuvat hyviltä ja ovat yksinkertaisen kauniita.








C -hallin puolelta löytyy helsinkiläisille tuttu lankakauppa Snurre, jonka langasta kieputettu kyltti on mukava poikkeus kaikenkirjavassa tarjonnassa. 







Plektra Trading A185 edustaa niitä harvoja stereotyyppisesti ajatellen miehiä kiinnostavia osastoja. Onneksi myyjäpariskunta osallistuu messuille vuosi vuoden jälkeen. Lauri ainakin iloitsee tuosta Puuntyöstäjän ihmemaasta. 


http://plektratrading.fi/


Lempiosastoni on kiistatta kaupungin ihanin Lankakauppa KeräJonnan ja kumppanien kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Kerän blogia kannattaa seurata, jos olet innostunut neulomisen uusista tuulista, ohjeista ja ihanaakin ihanammista langoista. Heidät löydät viehättävältä osastolta C426, josta löydät myös Koti meidän -puikonpidikkeemme.


Pyöröpuikonpääpurkki.


http://kera.fi/


http://kera.fi/


Koti meidän -sukkapuikonpidikkeet


Valkoista pellavaa löytyy C -hallin takaseinustalta. Tarjolla on matkalaukkakaupalla uniikkeja tauluja, kortteja ja pientä kivaa. Työt on tehty kierrätysperiaatteella. Mielikuvituksellisuuden huipentuma! Töistä huokuu intohimo käsillä näpertämiseen ja yhdessä tekemisen ilo. Valkoista pellavaa on syntynyt neljän sisaruksen rakkaudesta käsitöihin.


http://valkoistapellavaakauppa.blogspot.fi/


Modo Mio löysi paikkansa sydämestäni vuosi sitten, kun Lauri osti minulle Minnan taidolla tekemän suurennuslasikaulakorun. Koru on kaunis ja lisäksi oivallinen pikkupränttejä lukiessa.

"Modo Mio sai alkunsa viehtymyksestä entisaikojen atmosfääriin ja käsillä tekemiseen. Nostalgiset Modo Mio -kuvakorut on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista, kuten puhtaasta tinasta, lasihelmistä, ja metalliriipuksista. Jokainen koru on ainutlaatuinen ja tuo lempeän tuulahduksen vuosien takaa: helmien hohdetta, perhosen siipien sipaisuja, kaihoisia katseita, hurmaavia hymyjä ja ruusuntuoksua."

Jos kaipaat romanttisen tuulahduksen elämääsi tai silmäniloa niin ota suunnaksi C 809.



http://www.modomio.fi/


Aikaisemmista kerroista oppineena säntäsin heti Messukeskukseen saavuttuani Teippitarhan  vielä rauhalliselle osastolle täydentämään Washi -teippi varastojani. Heidät ja teippejä notkuvat pöydät löydät hallin keskiosasta C511. Blogiyhteistyön tuloksen näet postauksen koristelemassani paperikassissa. Ihana  -joululehden mukana sain näin mainion tuunauskohteen, joka aamusella muuntui Teippitarhan kruunuteipillä kädenkäänteessä Messumuistojen kuvausrekvisiitaksi. Koristeeksi ripustin Villa Saalixin   Hulvattoman enkelin. 

Risako,  anteeksi, että teidän osastollanne unohdin piipahtaa. Kiitos Facebook -arvonnassanne voittamastani pääsylipusta, jonka lahjoitin Laurille. 

Itse osallistuin ensi kertaa messuille blogistinamikä oli avartava kokemus. Noin kymmenen vuotta sitten osallistuin Taito Pirkanmaan järjestämään  Taito Alma -koulutukseen, joka valmensi käsityöalan yrittäjyyteen. Vähitellen lähestymme unelmaamme. Tästä uudenlaisesta Kädentaidot -messukokemuksesta ammennamme taas monia ideoita oman Koti meidän -polkumme raivaamiseen läpi tuulen ja tuiskun. 

Iloa ja onnea huomiseen sunnuntain messupäivään kaikille kävijöille, myyjille ja järjestäjille! Tuija




11 kommenttia:

  1. Kyllä meillä Suomessa osataan! :) Mielettömän kauniita käsitöitä, taas harmittaa että jäi itseä lähimmät käsityömessut Oulussa tänä vuona välistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaaminen on varmaankin se huikein juttu, minkä takia vuosi toisensa jälkeen Kädentaidot -messuille on päästävä. Haave omasta osastosta itää edelleen. Leppoisaa lauantai-iltaa Hannele! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia ja miten paljon uutta! Ollaankohan me oltu eri messuilla vai olenko kulkenut laput silmillä =) Messuilla oli kyl niin paljon nähtävää, ettei ole mikään ihme etten ole huomannut kaikkea. Ensi vuonna sitten uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että kuvani avasivat uuden näkökulman messuihin. Näkemättä jäi minultakin monenlaista. Tärkeintä on, että tuli hyvä olo. Syyssunnuntaita! Tuija

      Poista
  3. Voi miten ihania kuvia ja taitajia!
    Ihan kuin olisin käynyt messuilla itsekin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla, että postaukseni ilahdutti. Messuiila oli mukavaa. Monenlaista mukavaa jäi näkemättä.

      Poista
  4. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Pikkuhiljaa alan selvitä messutohinasta normaaliin elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin vain kuvitella millaista on olla tuo kolme päivää tiskin takana. Hyvää vointia Paula!

      Poista
  5. Kiitos, että olet jaksanut tehdä näin runsaan postauksen :) Ensi vuonna sitten minäkin lähden ihastelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa! Ensi vuonna on 20- vuotisjuhlamessut. Väenpaljoutta luvassa. Perjantai on päivistä parhain, jos arkena pääsee paikalle tai sitten kahden päivän messuilu niin voi jakaa antia helpommin nieltäviin paloihin. Iloa marraskuiseen iltaan! Tuija

      Poista
    2. Kati, olethan muistanut messut? Oletko tulossa Tampereelle?

      Poista