lauantai 22. marraskuuta 2014

Loistavaa lauantaita





Innosol Rondo 


Villa Iiriksen marraskuisiin aamuihin syttyi tällä viikolla aurinko. Pitkään hankintaa on harkittu ja pohdittu. Uskomaton tuo valon määrä ja teho! Kirkasvalolamppu herätti minut talviunesta.

Kuvittelua vai totta, mutta olen "aurinkoisista" päivän aloituksista ollut selkeästi virkistynyt. Onko sinulla kokemusta kirkasvalolampusta? Miten se on vaikuttanut sinun olotilaasi? 

Kokkailu ja puuhailu keittiön kirkkaudessa on nyt ihan kuin eri planeetalta. Ilmankos siellä tänään puuhellalla paistui herkullisia banaanilettuja aamiaiselle. Kullankeltaiset rapeudet sulavat suussa. Reseptejä niihin on internet pullollaan. Suosittelen kehittelemään oman sovelluksesi ja sitten vain herkuttelemisiin!



Banaaniletut a'la Iiris


Alli viittä vaille 18 v.



Ikäneitomme Alli viihtyy valon vieressä loikoilemassa. Ilme on vähän mutru, kun kysyin, onko sinulla lupa olla keskellä keittiön pöytää. 

Taitaakin olla niin, että kotimme värimaailma on löytynyt pöydälle kellahtaneen kissamme turkista. Eikös siltä vaikuta?

Lauantai-ilta on kääntymässä jo oikeasti illaksi, vaikka jo viidestä asti on tuntunut siltä, että kohta voisi mennä saunaan ja sen jälkeen nukkumaan. 

Vielä saan odottaa tovin saunan lauteille pääsyä. Sitä ennen ehdin laittaa alulle villasukat Taika -langasta, jonka sävyt hurmasivat minut torstai-illan kauppamatkalla. 

Leppoisan lauantai-illan toivotus! Tuija







4 kommenttia:

  1. Olen itse asiassa tänä vuonna alkanut miettiä kirkasvalolampun tarpeellisuutta. Yleensä joulu on itsessään auttanut tämän kurjimman pimeyden yli, mutta tänä vuonna en ole ehtinyt sitä hössöttämään mielelleni tarpeeksi ja välillä tuntuu aika rankalta jaksaa.

    Banaanilättyjä kokeilin joskus tehdä, mutta ne eivät pysyneet ollenkaan kasassa käyttämälläni ohjeella. Pitää joskus kokeilla taas uudestaan, kuten sanottu, ohjeita riittää.

    Onpas Alli sekä kaunis (ja mahtava ilmekin kaupan päälle!) että puhdas noinkin vanhaksi kissaksi! Ilmeisesti valo on kissallekin tarpeen.

    Niin ja piti myös sanomani, että tuo kansikuvan pihapiirinne on aivan mielettömän suloinen, aih ja vau!

    VastaaPoista
  2. Joulun odotus valaisee kummasti sekä mielen että tienoon, mutta olen kyllä ilahtunut kirkasvalolampun valosta hämärässä aamussa. Lehden luku on paljon rattoisampaa.

    Alli on yksi kauneimmista kissoista, joita olen tavannut. Hän on persoona, joka tuntee arvonsa samoin kuin siskonsa. Ellinkin pitää päästä blogiin joku kerta.

    Kiitos kauniista sanoistasi! Pihapiiri vei sydämemme ensi silmäyksellä 18 vuotta sitten. Löydät siitä postauksen marraskuulta 2013 otsikolla Koti meidän.

    Tervetuloa seuraamme! Tuija

    VastaaPoista
  3. Mums mitä lettuja! Taidanpa hemmotella perhettä
    samanmoisilla herkuilla tulevana viikonloppuna.
    Tunnelmallista joulun odotusta Villa Iiriksen väelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia ja terveellisiä banaanilettuja kannattaa paistaa iso pino niin eivät lopu kesken. Iloa joulun odotukseen sinullekin Teija! terveisin Tuija

      Poista