maanantai 22. joulukuuta 2014

Talvipäivänseisaus






Tänään on talvipäivänseisaus, joka on vuoden 2014 lyhin päivä. Huomisesta alkaen alkaa päivä pidetä ja viikon kuluttua saamme iloita jo viisi minuuttia kauemmin valoisasta ajasta. Aamuvarhain, näin loma-aamun loikoilun jälkeen, en voinut olla ihastelematta vpakkasyön maalaamia jäätähtiä verannan ikkunoissa. 








Sininen hetki ja portaan pielestä kajastavat kuusen valot ovat ilo meille ja toivottavasti myös kylätien kulkijoille ulkoilijoista metsän eläimiin, jotka rohkenevat yön pimeinä tunteina pihaan asti. Olisi hauskaa, jos täällä piipahtaneet olisivat yhtä rohkeita ja jättäisivät jonkin merkin itsestään tekstin lopusta löytyvään laatikkoon.






Pieni tauko limppu-urakan lomassa ja taas on virtaa jatkaa. Pikkuapulaiseni myötä leipomiseen löytyi aivan uusi ulottuvuus. Nyt ei ole käsi hellänä vaivaamisesta. 

Jouluaskareiden keskeltä, tuikku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti