sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Talven taite





Aurinko on paistanut jo useampana päivänä. Uskomattoman ihanaa viettää aikaa pihalla yhtä sun toista puuhastellen. Lakanapyykki kuivui raikkaaksi lempeässä tuulenvireessä. Kesäkeittiöön syntyi suit sait uusi työtaso, jonka päälle ensin piti pikkuruisen jääkaappimme asettua. Mutta loppujen lopuksi se saakin olla lattialla. Pysymmepähän notkeampana, kun kurotellaan ja kyykistellään kokkaillessa kesäkaudella.






Kivikovat hankikantoset houkuttelivat kuvausretkelle maakellarin päälle. Konttasin, asettelin, tarkensin ja rajasin, mutta lumisista lopputuloksista yhtäkään en kelpuuttanut julkaistavaksi. 
Hauskaa oli, mikä tärkeintä! Mukaan kuvausrekvisiitaksi nappasin vanhan pitsilakanan, jossa on sopivasti Koti meidän -rasiamestarin nimikirjaimet. 








Perjantaina työpaikan pöydälle oli ilmestynyt kirje ystävältäni, joka ilahdutti minua blig, blig sormuksella. Minut tuntien arvasi kyllä, että se päätyy kuvauksiin, eikä niinkään sormeen. Hyvän mielen koru joka tapauksessa. Kiitos Auli!

Minulla on sellainen olo, että kevätaurinko herätti minut talviunilta tai jostakin horroksen tapaisesta. Yhtäkkiä valon määrä toi vireyttä ja puhtia hiljaisemman talvikohmeen jälkeen. Pihatiemme on edelleen tiukasti jään vuoraama, joten...

Suloisia sulattavia auringon säteitä tulevalle viikolla toivoen! Tuija




4 kommenttia:

  1. Tänään olen minäkin nauttinut kun lakanat kuivuvat tuulessa ! ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, mikään ei voita vastapestyn tuulen tuivertaman lakanpyykin tuoksua! Vähän kun vielä aikaa kuluu niin kömmimme pihan kesäkamarin raikkauteen. Sitä odotellen! Kuvaaminen on iso ilo! Tuija

      Poista
  2. Nyt vain nautitaan näistä ilmoista <3 Hei ja tosi kauniita kuvia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätsää, hyvä mieli! Kiitos kehuista! Kiva, jos kuvistani iloa! Tuija

      Poista