torstai 10. joulukuuta 2015

Tiellä tähtihetkiin
















Havahduin siihen, että tasan kahden viikon kuluttua on Koti meidän rauhoittunut joulunviettoon. Kuusen oksille on ripustettu koristeista rakkaimmat ja talon täyttää joulun tuoksut. Valkoiset hyasintit ovat suosikkejani ja jouluruusu odottaa istutusta lankaköynnöksen seuraan höyhenruukkuun. 

Joulun ensimmäiset limput pyöräytin jo viikko sitten. Reseptin löydät täältä kahden vuoden takaa. Joulumieli tulee pienistä asioista kuten piparitaikinasta verannan lattianrajassa ja valosarjoista rapun pielessä. Instagramissa voit katsella kuviani, joita lataan sinne inspiraation iskiessä. 

Vuosi sitten kirjoitin päivittäin Villa Iiriksen ikiomaa joulukalenteria, jonka tunnelmiin pääset täältä näppärästi. Talven hopeiset hiutaleet -kirjasta löydät joulukirjeeni lukijoille ja ihanat kuvakollaasit. Elämäni tähtihetkiä oli päästä mukaan aitoon joulukirjaan, joka johdattelee tähän hämärää aikaa valaisevaan juhlaan oivallisesti. 






 Kuorma-auton lava pursuilee muhkeita kuusenpalloja ja nokka on käännetty kohti joulun aikaa. Aattoaamuna somistamme salin ison joulupuun, jonka tänä vuonna aiomme kantaa sisään jo Tuomaan päivänä. Uskon jouluisen kauniisti valaistun kuusen siivittävän valmisteluja aivan uudenlaisella tavalla. 

"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi."

Joulupuuhalista on pitkä, mutta mieluinen. Postauksen aiheistakaan ei ole pulaa. Tiedossa on makeaa tunnelmaa.

Joulumielellä tuikku




Pikkutonttuni mun mummilan kuusen katveessa.

4 kommenttia:

  1. Joulun pyhiin ei todella ole enää pitkästi matkaa! Ihania kuusenkoristeita teillä <3 Minä ajattelin tänä vuonna koristella joulukuusen, jonka kannamme sisälle tupaan jo ehkä ensi viikolla, itsetehdyillä koristeilla. Ostopallot sun muut koristeet alkavat vedellä viimeisiä henkäyksiään, sen verran ovat jo käytössä hapertuneet. Mukavaa aikaa tämä joulunalusaika. Saa puuhailla kaikenlaista kaunista ja ihanaa. Mukavia hetkiä villa Iirikseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistot ja tunnelmat ovat tärkeitä asioita kuusenkoristeissakin. Monenlaista kivaa joisi tehdä ja usein osa tekemisistä on mukavaa joulunpyhinäkin. Haaveilen leikkaavani paperitähtiä löytämäni ohjeen mukaan. Voi siis olla, että ehdin niiden pariin vasta tuonnempana. Jouluisin ajatuksin, Tuija

      Poista
  2. Kaakeliuunissa on sitä jotakin. Samoin jokaisessa jouluisessa kuvassasi. Tuohon kirjaan pitää kurkistaa. Ajattele, miten ikuistamme kauniita muistoja itsestämme. Tuija, jokaiseen päivään ja hetkeen kaunista tunnelmaa, joulun oloa. <3 Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kaakeliuunit ovat sitä erityisihanuutta, mitä tässä vanhassa huvilassa vaalimme hellästi. Lempeä lämpö hyväilee sieluun asti. Jouluisin ajatuksin, Tuija

      Poista