torstai 11. helmikuuta 2016

#tulppaanitorstai
















#tulppaanitorstai 1


#tulppaanitorstai 2


#tulppaanitorstai 3


#tulppaanitorstai 4



Mansikkatilan mailta tupsahti blogiini haaste kuvata tulppaaneja. Alun perin Kukkalan Sannalta jo vuosi sitten alkunsa saanut #tulppaanitorstai -haaste kuulosti kivalta. Aamuyön hämärinä tunteina valvoessani oli hauska puntaroida erilaisia toteutusvaihtoehtoja. 

Eiliseen kauppalistaan olin sujauttanut mantelimaidon ja konetiskiaineen väliin tulppaanikimpun. Ilahduin kovasti, kun ostoksia purkaessa löysin ison puntin valkeita tulppaaneja. Nipsaisin niihin tuoreen imupinnan ja sujautin pikkukannuun odottamaan aamua. 

Inkivääritee oli jäähtyä, kun asettelin kukkia sopivaan kuvakulmaan. Kukkala -blogissa oli kiva idea tulppaanin lehtien rullaamisesta, joten sitähän oli hetimmiten testattava. Keittiön kynttelikössä roikkui joutilaana vanhasta lasipurkista lapseni väkertämä maljakko. Loraus vettä ja rullat pohjalle. Päämäärä oli selvä: tulppaani T -huoneelle, jossa viime aikoina olen ollut vähän tai siis en ole oikeasti ollenkaan. Salin vaasissa angervon oksiin oli puhjennut vienoa viherrystä, joka sopi mainiosti tulppaanin seuraan. 

Jäätiköksi sulaneen pihan ylitys vaati rohkeutta. Kiepautin kameran olan yli ja kädessä keikkui tulppaaniasetelmani. Selviydyin ehjin nahoin kuistille, joka osoittautui oivalliseksi kuvauspaikaksi. Sinitiaisia oli nurkan pensaassa ja hyllyn tarjottimessa. Kevätmieli vilahti ohi mennen ajatuksissani.

Säätiedotus lupaa ensi yöksi lumisadetta ja lauantaina saattaa jopa aurinko näyttäytyä. Talvisää on ollut samanlainen eipäs juupas kuin minun olotilani. Toisinaan parempi välillä kurjaakin kurjempi. Syy on mystinen. Olo turta.

Voit ottaa kopin #tulppaanitorstai -haasteesta, jos kiinnostuit. Osallistua voit joko blogipostauksella tai instagram -kuvalla. 
Anna,  Hanna ja  Krista, Teidän otoksianne odotan innolla. 

Lukijoilta utelen tällä kertaa: Mikä #tulppaanitorstai -kuvistani 1 - 5 on suosikkisi? Kiitos Taina inspiraatiosta! 

Toipilasterveisin Tuija





#tulppaanitorstai 5







11 kommenttia:

  1. Onpa ihana toi lasipurkkiasetelma! Tykkään tollasista yhden kukan jutuista. Ja kaverina uutta elämää hehkuvia oksia. Just parhaita <3. (Mikähän siinä muuten onkin, että kevään vihreä on niin ainutlaatuisen vihreä väri. Sitä ei pysty millään jäljittelemään).

    Toivon sulle parempaa oloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreästä saa virtaa. Se on värinä alkanut houkuttaa asusteissakin. Täytyykin muistaa napata vehreänvihreä huivi kaulaan piristämään. Kiitos toivotuksista! Tuija

      Poista
  2. Niin kaunista! Täälläkin tulppaanit ostettu iloa tuomaan olkkarin pöydälle!
    Mukavaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
  3. Kauniita, tuo yksittäinen tulppaani punaista hirsiseinää vasten on suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punamulta on kaunis sävy vihreän taustaksi. Kukkakuvainspiraatio iski! Kiitos kommentistasi Anu! Terveisin Tuija

      Poista
  4. Ihanat kuvat. Tykkään eniten ykkösestä, rauhallisen kaunista. Hyvää viikonloppua! :) Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Iloista ystävänpäiväviikonloppua! Tuija

      Poista
  5. Hyvää #tulppaanitorstaita! Ihania nuo sinun ideasi vaan ovat! Nappaan pari kuvaa #tulppaanitorstai-Pinterest-kansiooni. :)

    t. haasteen alullelaittaja

    https://fi.pinterest.com/sannarasku/tulppaanitorstai/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Nyt kaipaisin hempeitä tulppaaneja ja kynttilöitä tuomaan väriä tähän puuterinpehmeään valkoisuuteen. Terveisin Tuija

      Poista
    2. Kurkistapa postaus otsikolla Herkkää kaunetta. http://villaiiris.blogspot.fi/2016/02/herkkaa-kauneutta.html

      Poista