maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisyllätys



Kitchen a'la Villa Iiris



Pääsiäisen pyhinä puhalsin yhden ylipäiväyksen menneen kananmunan ehjänä tyhjäksi, toisen sain säröille hermostuksissasi suurennetun reiän kaiverruksessa ja lopullisesti päreiksi puhkusessani sitä tyhjäksi. Loput jäivät odottamaan parempaa hetkeä, jota ei tullut. Käytin ne terapeuttiseen tarkkuusheittoon pihalla. Maalitauluna oli vanhan raidan runko. Yksi osui!

Keitetyt tuoreet kananmunat syötiin au naturel. Valkoinenhan on muutenkin lempivärini. Nyt muistan, miksen vuosiin ole tehnyt vanhaan tapaan maalauspuuhia. Yhtä liottelin kahvitilkassa ja se oli kuulemma väriltään... Jätänpä kertomatta.

Suklaamunia ei tässä talossa syöty yhtään ja olen onnellinen, että näin omalta osaltamme säästimme maailmaa turhalta krääsältä. Jossakin lasten lelujen joukossa saattaa vieläkin pyöriä Kinder -yllätyksiä. Odottakaahan vaan, kun Konmarina etenen niin pitkälle.


Instagramissa putkahti mieluinen yllätys. Seuraajia on yllättäen huikea joukko ja tämän postauksen ensimmäinen kuva tuossa yläpuolella on koko ig -taipaleeni eniten klikatuin, jos se nyt mitenkään tavatonta on. Minusta se vain tuntui julmetun kivalta, kun meidän kotikutoinen keittiö sai rutkasti mairittelevia kommentteja. Lauri on taitava tekijä. Ihailen kiitollisena!

Vuosi sitten teimme pientä muutostyötä ja siitä kertominen jäi elämän sattumusten jalkoihin. Palaan keittiöelämään sopivalla hetkellä. Postausjonossa on ruuhkaa. 








Nautiskelin isoja siivuja tätä kaloritonta kakkua ja tallensin sen edestä ja takaa vastaisen varalle. Helmililjan pienet kukinnot ovat suloisia. Perunanarsissit tuoksuivat niin vahvasti, että ne siirsin verannalle. Viileämmissä oloissa ne jaksavat kukkia pidempään ja huomenna pikkuliljatkin pääsevät vilvoittelemaan. 

Leikkimielisyys iski minuun jälleen kerran ja väsäsin oheisen kuvan kiitokseksi Instagramiin. Samalla kuvalla toivotan sinulle mahdollisimman mukavaa maaliskuun loppua! Toivotaan, että maa alkaisi paljastua kunnolla tässäkin pihapiirissä. Eilen aurinko sai muutaman pälven alulle, mutta Neiti Kevät heitti tänään hanskat naulaan lämmittäessään ihan muita maisemia kuin Villa Iiriksen jäätikköä. Kasvihuoneen lämmössä oli eilen kiva tunnelmoida ja haaveilla aikaisesta keväästä. 

Pääsiäisen rippeitä ja aurinkoisia päiviä! Tuija



8 kommenttia:

  1. Ihana tuo teidän keittiö!<3 Ja kaloriton kakku olisi paikallaan täälläkin.:/
    Kinder-yllätyksistä puheenollen, käypä lukemassa mun postaus!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea sinulla! Puolukkapuuro hautuu keittiökuvan oikealle jäävässä kulmassa puuliedellä. Auringon raukaisemin terveisin Tuija

      Poista
  2. En ihmettele yhtään, että keittiökuvasta pidetään. Tunnelma on niin ihana ja kodikas!
    Mukavaa alkanutta arkea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset täältä kotoisasta köökistä. Puuro hautuu hellalla ja uni maistuu aurinkoisen kävelyn ja puuroannoksen jälkeen. Sisäinen kelloni on talviajassa, mutta yllättävän helposti sain itseni aamulla ylös. Nyt kohta pian unten maille! Keväisin terveisin Tuija

      Poista
  3. Ihanan kotoisa keittiö teillä <3. Ei haittaa, vaikkei puhaltelu mennytkään ihan nappiin :D.

    Onnea hienoista instaluvuista! En muista, milloin olisin omani edes avannut. Joku aina jää jonkun muun jalkoihin ja järjestys on yleensä se, että Facebook saa olla ihan tyystin oman onnensa nojassa, koska se ei oikein ole mun juttu ollenkaan. Pinterestissä käyn silloin tällöin ja Instassa kausiluontoisesti, mutta täältä blogistaniasta en malta kauaa pysyä pois. Lueskelemasta siis. Omia tekstejä tulee, kun on tullakseen.

    Iloisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Insta on koukuttava ja pahoin pelkään, että Pinterest vielä hauskempi. Facebookiin olen ottanut etäisyyttä, koska en sitä omakseni koe. Blogimaailma on inspiroivin. Tosin nyt on Syke noussut yllättäen hyväksi kakkoseksi. Hissun kissun kohti kevättä! Tuija

      Poista
  4. Kaunis keittiö, ihana tunnelma :). Instagram on mainio viihdyke. Tykkään sen helppoudesta. Blogi vaatii usein liikaa aikaa. Instan päivittää hetkessä ja kuvatarjonnasta saa itselleen inspiraatioita vaikka mihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nainen Talossa! Tunnelmallisuus on meille tärkeää. Se menee usein käytännöllisyyden edelle. Estetiikka ennen kaikkea! :) Instagramin kuvavirrasta on kiva bongata ideoita ja fiilistä. Aurinkoa loppuviikkoon! Tuija

      Poista