tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kansikuvatyttö

Kuva: Aamulehti/Ossi Ahola

Kevään korvalla sain yllättävän puhelun. Langan toisessa päässä oli Aamulehden teemalehden tuottaja Riikka Lehtovaara, joka oli bongannut minut tai oikeammin meidän kodin viime kesänä lukiessaan Anna -lehden juttua Kesäyön unelma takapihalla. 

Kysymykseen: Miltä kuulostaa? Lähtisittekö mukaan? vastaustani mietin, mutta en yhtä puhelua kauempaa. Miksipäs ei! Keskeinen ajatukseni on jakaa hyvää mieltä ja ideoita blogissani eli tämähän osui siihen kuin nenä päähän.

Aamulla Lauri oli kipaissut postilaatikosta anivarhain uunituoreen lehden, jonka Koti&piha -liitteen kansikuva oli iloinen yllätys. Kukas se siellä loikoilikaan sohvalla ... väsähtäneenä kukkien laitteluun. Hupsista, se sama kuva oli jo etukannessakin.

Täytyy myöntää, että jännitti avata aukeama, josta avautui kokonaisuus. Tavoitteena oli kesäinen tunnelma ja tiukka katsekontakti lukijaan. Toimittaja Outi Suorannan ja valokuvaaja Ossi Aholan tiimi teki saumatonta yhteistyötä ja sai minutkin leikkiin helposti mukaan. 

Ensimmäisellä tapaamiskerralla lumi peitti maiseman ja tuntui epäuskoiselta, että siitä sukeutuisi keväinen juttu. Seuraavalla kerralla tilauksessa oli aurinkoinen kevätsää, joka aluksi ennusteiden mukaan olikin tulossa. Mutta samalla hetkellä, kun Aamulehden auto kaarsi pihaan, alkoi kaatosade. Hymy meinasi hyytyä jo alkumetreillä.

Kesäkeittiö, terassi ja leikkimökki olivat kaikki valmiina esittämään "kesää". Toisin kävi. Hienon valokaluston avulla taitava ammattikuvaaja Ossi loihti oivallisen tunnelman salin sohvan tuntumaan, jossa minä sitten paistattelin elämäni ensimmäistä kertaa mallityyliin. Parin tunnin  ja lukuisten kuvaruutujen jälkeen posket olivat miltei krampissa, mutta mikä tärkeintä sain puserrettua itsestäni esiin kesäfiiliksen raekuurot unohtaen. 

Tähän projektiin liittyen löytyi pari uutta, mukavaa, paikallista yhteistyökumppania, joille olen todella kiitollinen avusta. Honkasen puutarha Huutijärveltä ja Neidonruusu  kirkonkylältä saivat minusta kanta-asiakkaan.  Puutarhalta löydän varmasti kesäkukkia ja yrttien taimia toukokuulla kesän koittaessa. Perunanarsissit tuoksuvat huumaavasti helmililjojen seuralaisina kukkalaatikoissa ja Neidonruusun tytöiltä on ilo hakea kukkia arkea ilahduttamaan. Jaloleinikit, jotka sain heiltä kuvausrekvisiitaksi ja samaten herkät tulppaanit ovat vieläkin elämänsä kunnossa, mistä olen aivan ihmeissäni.

Instagram -tilini onkin viime aikoina ollut pullollaan ihania kukkakuvia. Innostuin aika tavalla varsinkin, kun uudessa puhelimessani on nyt tallennustilaa, vaikka muille jakaa.

Aamulehden näköislehteen pääset tämän linkin kautta ja hyvin varusteltujen kirjastojen lehtihyllyssäkin tämän päivän lehti liitteinen varmasti nököttää. Iskikö uteliaisuus? 
 

Mitä tuumaat, onnistuinko saamaan kontaktin lukijaan? 


Aurinkoisin kevätterveisin, 
Tuija, kansikuvatyttö 



Kuva: Aamulehti/ Ossi Ahola

22 kommenttia:

  1. Kyllä, hieno mahdollisuus, hyvä juttu!
    Tunnistinkin heti aamusta että lehdellä oli blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikimuistoinen kokemus! Kannatti heittäytyä mukaan. Keväistä keskiviikkoa! Tuija

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia. Kivaa keskiviikkoa sinulle! 💚 Tuija

      Poista
  3. Hieno juttu! Kiva juttu ja kiva kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa oli ja kiva palata juttuun uudestaan. Kiva kuvaaja ja toimittaja! Kiva tiimi! 💕 Kivoin terveisin Tuija

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Juttu toi paljon hyvää mieltä. Terveisin Tuija

      Poista
  5. Näin kuvan instassa ja mietin jo silloin, miten luonnollisen iloiselta ja nimenomaan KESÄiseltä näytät! Ihan todellatodella onnistuneet otokset ja jos et olis kertonut, ettei kelit olleet ihan kohdillaan, olisin kuvitellut, että aurinko paistoi, päivä oli lämmin ja pari pientä poutapilveä vaan seilaili hissukseen sinisellä taivaalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätunnelmiin on mukavaa palata niin silloin eläytyminen on helppoa. Kesän kaipuussa, Tuija

      Poista
  6. Wauuuu ♥ Mikä kansityttö ♥ Ihana juttu! Pitää käydä lukeen tuo juttu mummolassa, kun mulle itselle ei tule Aamulehteä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miltei punastun. Olen otettu kunniasta olla kansikuvatyttönä näin isolevikkisessä lehdessä. Keskiviikkoillan terveisin Tuija

      Poista
  7. Voi kuinka ihana juttu! Sinä ja kotinne totisesti ansaitsette palstatilaa!!! Suloista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Aurinkoista kevätperjantaita! Tuija

      Poista
  8. Mahtavaa, onnea Tuija! :) Täytyykin kaivella eilinen lehti ja lukea juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Pidän haasteesi mielessäni. 😃 Hyvää perjantaita ja loistavia juoksulenkkejä! 👟Tuija

      Poista
  9. Onnea hienosta jutusta! Aivan ihanat kuvat. Todella kansikuva-ainesta :)

    VastaaPoista
  10. Hei ihan mahtava kansikuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen itsekin iloinen, että onnistuin loihtimaan kasvoilleni kesäriemuisan ilmeen ja sisimpääni aurinkoisen olon. Elin hetkessä ja unohdin kaiken muun. Yksi antoisimmista episodeista tähän astisen eloni aikana. :) Viikonloppuiloja! Tuija

      Poista
  11. Sinä säteilet Tuija! On kiva nähdä sinut kuvissa mukana, se on osa persoonallista blogiasi, tarinoita ja Iiristä. Olen ylpeä jutustasi lehdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan Hanna, sinun alan ammattilaisen, mielipidettä aivan hurjasti! Vähitellen olen oppinut ottamaan rennosti tilanteeseen heittäytyen kuvaukset. Hauskaa hulluttelua, mutta kuitenkin totista työtä. Säteilevää torstaita! Tuija

      Poista