sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Toukokuu, tervetuloa!



Vuosi sitten tähän aikaan alkoi lähtölaskenta lakkiaisiin. Tunnelmat olivat aika toisenlaiset kuin tänään, kun kesäinen säätila helähti tänne meidänkin perukoille innostaen yhteen sun toiseen touhuun.

Verannalla tarkeni nautiskella vappuaamiaista yöpuvussa. Ikkunan takaa ihailin perhosten kisailua helmilijojen katveessa. Todellinen kesän merkki oli kuitenkin se, että ikäneito Elli -kisuliinimme pyysi ulos ja asettui auringon lämmittämille portaille loikoilemaan ja palasi sisälle vasta auringon kadottua nurkan taa.

Tuhat työtä odottaa tekijäänsä, mutta niin kiire ei saa olla etteikö ehtisi pysähtymään hetkeksi. Voi, mikä nautinto olikaan istahtaa pihaterassin lepotuoliin kylmän frappen kera. 

Tällaisina kevätpäivinä on vaarana, että ahnehtii liikaa kaikkea ja sitten väsyneenä iskee epätoivo. Meillä on jo niin paljon kokemusta karttunut tällä tontilla, että vähitellen olemme oppineet asioiden järjestyvän askel kerrallaan.  Veneen patjojen, tyynyjen ja verhojen siirryttyä Unelmaan kesäkamari vapautui yökyläilijöille nukkumatilaksi. 

Meidän ikioma kesäsoppi Punalassa onkin jo jonkin aikaa ollut valmiina muuttoon. Sinne kohta kipitän minäkin.

           "Mökkielämä" alkakoon! Tuija







8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan parhaalta! Voin kuvitella, kuinka hyvin teidän Punalassa nukuttaa.:) Ihania toukokuunpäiviä Tuikku!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen yö menee aina totutellessa uusiin ääniin. Viiden kieppeissä heräsin lintujen sirkutukseen, mikä on sinänsä mukavaa kuultavaa, mutta kun vielä olisi voinut nukkua. Ensi uskon nukkuvani sikeästi. On sen verran väsy olo. Täytyykin muistaa ottaa korvatulpat mukaan. :) Hyvä tunnelma on kieltämättä kesähuoneessa. Tämä on vähän niin kuin varaslähtö lomaoloon. Aurinkoista viikkoa! Tuija

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pilviä ilmestyi kuin tyhjästä taivaalle, mutta eiköhän tuo illaksi vielä kirkastu. Pörriäiset pörrää ja lämmin ilma tuntuu mukavalta. Toukokuisin terveisin Tuija

      Poista
  3. Vanhalla kissalla saattaa olla nivelkipuja eikä sen vuoksi halua pihalle kylmällä kelillä. Kannattais tsrkistuttaa lääkärillä...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Nivelkivut helpottavat itse kullakin auringon lämmittäessä tienoota. Leppoisaa toukokuuta! Tuija

    VastaaPoista
  5. Tuo juuri on se taito, että osaa välillä vain olla ja antaa töiden odotella tekijäänsä. Niin näkee niitä pieniä ihania asioita kuten perhosten leikkiä. Mukavaa toukokuun alkua - nautitaan ihanista ilmoista nyt. t Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt eivät minnekään katoa. Hetken ihmettely ja näkökulman muutos tekevät hyvää itse kullekin. Iloinen ilmoista, suloisista! Tuija

      Poista