perjantai 10. kesäkuuta 2016

Terveiset tammen juurelta





Toukokuisia loppukuun hellepäiviä on ikävä. Varsinkin, kun ne kuluivat nuhanenäisenä päänsäryssä. Nauttiminen kaipaamastani aurinkoisesta ilmanalasta meni osaltani ohi. Hyvän mielen kortit onneksi antoivat uutta näkökulmaa kipuilun sumentamaan olotilaani. 

Maanantaiaamuna kesäkuun kuudentena starttasimme matkaan päämääränä Fiskarsin Laatupuu, jonka jalopuuvalikoima toi toivotun täydennyksen puusepän rasiamateriaaleihin. Kuparipajalla söimme maukkaan lounaan jaksaaksemme jatkaa matkaa vakiokohteisiimme. Torilla parkkipaikan kupeessa on Maailmankauppa Kirahvi, josta viime kesänä löysin unelmieni verkkokeinun. Linkkien takaa löytyy aiempia muisteloita täältä ja täältä.  Tammisaaressa pyörähdettyämme suuntasimme Lohjansaareen, jonne vie tie kauniissa maisemassa. Luontopolku metsään sukeltaa Saaren koulun pihan parkkipaikalta


Onko tässä Suomen kaunein puu? -ajatus tuli väkisin itsellenikin mieleeni, kun luontopolkua hetkisen taivallettuamme kuusien katveesta esiin paljastui tammivanhus, jonka vertaista on varmasti vaikea löytää. Aika tuntui pysähtyvän. Mielikuvitukseni loihti esiin metsän henget ja satujen keijut. Puun juurelle olisi upeaa retkeillä aamulla anivarhain omassa rauhassa. Jospa joku kerta...

Kiitos tästä viehättävästä retkivinkistä kuuluu blogiystävälleni Annalle, jonka herkkiin, kuulaisiin kuviin pääset tutustumaan tästä. Kuvia valokuvaksen ammattilaisen ottamina saat ihailla Ystävät -postauksessa. 


Instagramissa #paavolantammi hashtagilla löydät vielä lisää tunnelmapaloja ihmisten otoksista tuosta vuosisatoja vanhasta, mutta elinvoimaisesta tammivanhuksesta. YLE uutisoi viime kesänä myös ja se sai aikaan kansanvaelluksen paikalle. 

Kesäisiin retkitunnelmiin, Tuija






4 kommenttia:

  1. Tammisaari...vanha kotikaupunkimme <3 Siellä on paljon ihania muistoja ja muistorikkaita paikkoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammisaari on kaupunki meidän makuumme. Jos pitäisi kaupunkilaiseksi ryhtyä niin tuo rannan helmi pitäisi kärkisijaa. Olemme olleet siellä leirintäalueella telttailemassa lasten kanssa ja voi sitä pyöräilyn ihanuutta puistoissa ja rannoilla. Tunnelmallista! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Taisi olla sinun jakamasi linkki viime talvena, jossa oli tämä tammi mainittu. En ole unohtanut, vaan tuonne on pakko päästä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä olen näköjään unohtanut vastata sinulle. Toivottavasti olet jo ehtinyt tammea ihailemaan. Talvisaikaankin varmasti maaginen kohde. Ensi kerralla otamme eväät mukaan. Terveisin Tuija

      Poista