keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Joululahjavinkki nro 1

Kesäkuussa kirjoitin tästä kauniista kirjasta, joka sopisi oivallisesti jollekin sisustusintoiselle lahjaksi. Olen onnekas, että joulupukin kontista on kerta toisensa jälkeen löytynyt jokin kirjaihanuus. Tontut ovat näköjään tarkkailleet minua ikkunoista kurkkien. Samoin minua on helppo ilahduttaa merkkipäivinä, koska kirja on aina tervetullut lahja. 


EDIT: Kesäkuinen postaus päivitettynä versiona. Pahoittelen harhaanjohdattanutta eilistä versiota. Arvonta oli siis kesäkuussa, joten se ei ole enää ajankohtainen, mutta Porvoon kauniit kodit -kirja kylläkin oivallinen lahjaidea kodin laittamiseen vihkiytyneelle ihmiselle. 



Porvoon kauniit kodit -yhteistyöpostaus





"Porvoon kauniit kodit -kirja esittelee viisi kaunista, porvoolaista kotia, joiden sisustuksista voi kuka tahansa, hurmaavista interiööreistä nauttiva, poimia ideat ja käytännön vinkit tuomaan ripauksen porvoolaista henkeä ja tunnelmaa myös omaan kotiin – omasta paikkakunnasta ja asuinpaikasta riippumatta. Kun sisustaminen ja maalaisromantiikka ovat lähellä sydäntä, tämä kirja on jokaisen sisustusfanaatikon unelmien täyttymys!"

Video, joka esittelee kirjaa löytyy yhdellä painalluksella täältä.
 Se kertoo enemmän kuin yksi postaus.

Sisustussuunnittelija Johanna Malmivaara ja media-alan ammattilainen Maija Luomala ovat tehneet tämän kirjan yhteistyössä kotiensa ovet avanneiden perheiden sekä Porvoon kaupungin kanssa. Koen tämän kirjan kunnianosoitukseksi vanhalle kaupunkikulttuurille ja ihmisille, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen pelastaa jotakin korvaamatonta jälkipolville ihailtavaksi.

"Kirja avaa ovet...

  • Vanhassa Porvoossa 1700-luvulla rakennettuun aitoon käsityöläiskotiin
  • Kahteen 1900-luvun alun empirekotiin
  • Romantiikkaa tihkuvaan uudiskohteeseen Porvoon vanhassa kaupungissa
  • Merelliseen mummonmökkiin Porvoon saaristossa"

Empirekoti kaupungin laidalla


"Jokainen esiteltävä koti tarjoaa erilaisen tunnelman ja tyylin. Kun sielu kaipaa menneitä aikoja ja vanhanajan tunnelmaa, kirja mahdollistaa kurkistuksen perinteikkäisiin, historiallisiin koteihin. Esitellyt kodit eivät ole museoita, vaan asukkaiden itselleen sisustamia, rakkaudella vaalittuja ja kaikin puolin toimivia asuntoja. Rakennusten ja rakennuspaikkojen mielenkiintoista historiaa on tuotu esiin ja niinpä kirja kätkee kansiinsa myös pienen osan Porvoon pitkää historiaa ja sen merkkihenkilöitä.

Tämä suomalainen sisustuskirja
 ei ole vain pintaraapaisu. Se esittelee kohteet monipuolisesti ja nostaa esille kauniit kokonaisuudet, asetelmat, yksityiskohdat... ja kyllä, myös kutsuvissa puutarhoissa pääsemme viivähtämään hetkiseksi. Kirjaan mukaan on päässyt myös erityisen mielenkiintoisia saunatiloja sekä viinikellari. Lopuksi siirrymme vielä meren äärelle, yksityiselle hiekkarannalle..."

Keittiöön on helppo rakastua




Ahmaisin oman herkkupalani yhdellä istumalla aamiaisen jälkeen. Kun annoin itselleni luvan vähän kurkistaa niin oli aivan pakko lukea kirja saman tien kannesta kanteen. Nyt on pää pyörällä monenmoisista tapetti-ideoista ja muutoskokeiluista. Ateljeekodin inspiroivat säilytysratkaisut toivat uutta puhtia omien nappien ja nauhojen järjestelyyn. Kuvakulmat ja kotien tunnelmat virittivät pääni uudelle taajuudelle. 






Edellä olevat lainaukset "..." ovat Maija -median sivuilta, josta löydät muitakin mielenkiintoisia julkaisuja ja yhteistyömuotoja. Minä ainakin palaan niihin uudestaan... haaveineni. Yhteistyö osoittautui erityisen antoisaksi. Kiitos Johanna ja Maija!

"Julkaisemme monenlaisia teoksia ja oppaita yhteistyössä eri alojen yrittäjien kanssa. Luomme uutta vastaamaan kysyntään ja siksi nämäkin julkaisut ovat olemassa. Oletko haaveillut kirjan kirjoittamisesta? Haluaisitko kanssamme yhteistyöhön? Ota yhteyttä."

Lifestyle ♥ Business ♥ Entrepreneurship ♥ Happiness


Yhteistyöpostaus



Tammisaari 6.6.2016



Hyviä ideoita on kiva jakaa! Instagramissa juhlin kesäkuussa 700 seuraajaa, joita on nyt jo miltei 900. Wow!

                               Vinkkiterveisin, Tuija

2 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana♥
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, mutta arvonta oli kesäkuussa! Toivottavasti kotitonttunne näkee vinkin ja merkitsee toiveesi lahjalistaansa. Terveisin Tuija

      Poista