maanantai 26. joulukuuta 2016

Vinkeä joulupuu






Villa Iiriksen joulu 2016 näyttää aika erilaiselta kuin 20 vuotta sitten. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja ripaus sinistä aivan kuin morsiamella konsanaan. 





Pienen pieni keltalakkinen puurotonttu on ollut mukana useimmissa jouluissani ja sittemmin meidän perheen joulupuurokattauksissa keskeisenä elementtinä. Kummitädin antama lahja on kulkenut matkassani huikean taipaleen kotitanhuvilta tänne Kesäpäivän pitäjään.


Joulupuuron keitin riisimaitoon puuhellalla pitkään hauduttaen. Värisävystä tuli hempeän vaaleanpunerva. Puuron seuraksi oli tarjolla tavallisen maidon lisäksi mantelimaitoa, kauramaitoa ja riisimaitoa. Ensi vuonna katan jokaiselle oman kermanekan, jossa on toivottu maitotuote joulupäivän lounaalle. Kermanekkakokoelmalleni syntyy uusi käyttötarkoitus. Uunituore limppu maistui taivaalliselta kanelihunnutetun puuron kera. 


Tapaninpäivän traditiomme on tehdä puuron lopusta appelsiiniriisiä, johon käytämme vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja reilusti mehukkaita appelsiinin paloja. Makoisan herkun voi koristella marengin muruilla ja piparilla. 

Kuusi on omasta pikkumetsästä ja varsin vinkeä näky. Toiveeni oli hilpeät oksat ja tämä oli etsinnän tulos. Kiitos kuusipartio!

Tapaninpäivän terveisin tuikku











10 kommenttia:

  1. Voi niin sympaattinen kuusi ♥ ihanaa loman jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollinen ja aito! Kiitos samoin! Lomailoja! 💫 Tuija

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! Jotain uutta, jotain vanhaa kuulostaa täydelliseltä tavalta juhlistaa joulua. Meillä mennään samalla yhdistelmällä ja nautin kun mukana kulkee lapsuudenkodin perinteitä mutta myös itse luotuja. Ihana persoona tuo teidän kuusi ❤ Mukavaa vuodenvaihdeviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko perheen joulussa on tärkeää jokaisen toiveiden huomioiminen. Kokonaisuus 💚. Kiitos samoin! Hyvää joulun jälkimaininkia! Tuija

      Poista
  3. Kaunis joulu teillä <3
    Joulu on parhaimillaan perinteitä uusilla tavoilla ja asioilla höystettynä.

    Oikein hyvää uuden vuoden odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kommentistasi tuli hyvä mieli. Onnellista vuoden loppua! Tuija

      Poista
  4. Upea kuusi ja kauniit kuvat muutenkin!<3 Iloa vuoden viimeisiin päiviin ja lomaoloja!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Kuvauksellista loppuvuotta ja erityisen valoisaa alkavaa vuotta 2017! Tuija

      Poista
  5. Ihana kuusi - ja kaunis joulukoti! Jotain uutta ja jotain vanhaa on oikein hyvä yhdistelmä - niin jouluna kuin muulloinkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady of The Mess! Joulunaika on erityisen sopivaa aikaa tällaiselle vanhalle huvilalle. Tunnelmallista ja rauhaisaa! Iloista vuodenvaihdetta Sinulle! <3 Tuija

      Poista