Villasukkien vuosi

Voihan villasukka! 

Yhtäkkiä oivalsin, että tänä vuonna olen neulonut sukkia enemmän kuin koskaan aiemmin. Neulominen on ihanaa! Käsillä on aina oltava sukka tai parikin tekeillä. 

Alkuvuodesta ihastuin vai olikohan se viime vuoden puolella näihin pellavansävyisiin ylipolven sukkiin, joista on tullut lempisukkani. Instagramissa näin Ellenin tilillä hänen tekemänsä vastaavat. Rohkeninin kysyä ohjetta ja sillä tiellä olen, kiitos ohjeen laatijan ystävällisyyden! 

Tämä kaksi oikein, yksi nurin -joustinneule on jostakin syystä erityisen rentouttavaa neulottavaa. Teen nykyisin aina kahta sukkaa yhtä aikaa niin takaan, että niistä tulee kutakuinkin samanlaiset. Ylipolven sukat voi vetää viluisena korkealle tai pitää makkaralla säärissä. 

Puolukkavillasukat päätyivät työn alle kaverin innostuksesta alkuvuodesta. Työ eteni aluksi takkuisasti, mutta lopulta tuli valmistakin ja saaja ilahtui kovasti kirjoneulesukistaan, jotka sopivat erityisen hyvin luontoihmiselle. Junasukkia on syntynyt niin monet, että olen seonnut jo laskuissa. Ensimmäiset pikkuruiset valkeat tein vauvalangasta Kreikassa jo toissa kesänä. Olen luvannut pitää pienet jalat villasukissa. 

Syksyllä, kun meidän elämäntavastamme vanhan maalaiskiinteistön vaalijoina tehtiin juttu paikallislehden teemanumeroon, toimittaja Annukka Tammilehto halusi ikuistaa minut puulieden kupeessa neulomassa.  Kuvattavana oli luonnollista olla, koska tuo on yksi lempipaikkojani hellittää hetkeksi lankojen lumossa tulen rätistessä viehättävästi pesässä.

 

Äänikirja ja neuletyö ovat mainio parivaljakko varsinkin, kun sukka on selkeä. Kirjoneule vaatii keskittymistä, mikä sekin on äärimmäisen hyvää tekevää aivoille. Oikein huvitti, kun etsin kuvia tähän postaukseen. Useissa kuvissa oli kerä ja puikot sekä puikonpidikkeet

Neuletyö on siitä mainio, että se kulkee hyvin mukana erilaisiin paikkoihin. Samoksen naapurissa Agathonisin saarella, kun olin junasukkainnostukseni alkutaipaleella, käsityöni herätti ihmetystä. Tänä vuonna olen heilutellut puikkojani ainakin kotisohvalla, töissä, webinaareissa, kokouksissa, luennoilla, opiskellessa, Zoomissa, Netflixin äärellä, riippumatossa, pihaterassilla, veneessä, Ruissalossa, YO -kylässä, Kalasatamassa, Fiskarissa, junassa, bussissa ja automatkoilla sekä pitkillä retkillä että lyhyillä kauppamatkoilla. Minusta on siis tullut pesunkestävä mummi tai ainakin intohimoni on villasukat sekä käytössä että tekemisenä. 

Olisi mukava lukea, herättääkö villasukat sinussa tunteita niiden puolesta tai vastaan. Entä neulominen? Onko se sinun juttusi vai inhokkisi numero yksi? 

                                       Lauantai-illan terveisin Tuija

 

Juhlahetkiä Villa Iiriksessä

                            Villa Iiris 

                            est. 6.12.1996

Tänä aamuna heräsimme 25. itsenäisyyspäivän aamuun Villa Iiriksen saumapeltikaton alla. Aika kiitää -sanonta on totta minulle tässä hetkessä. Juurihan allekirjoitimme kauppakirjaan nimemme ja astelimme Hämeensiltaa käsikkäin tietämättöminä muista mukavista yhteiseloamme mullistavista uutisista. Siltä siis tuntuu, vaikka ajankulun huomaankin monestakin syystä. Tuo talokaupoista viikkoa myöhemmin valjennut vauvauutinen oli ihanista ihanin yllätys. Huokaisin helpotuksesta, kun syy väsymykseeni selvisi. 

Tarkistin oikein isoon paperiin kirjoittamalla, että totta se on. Neljännesvuosisata  huvilan haltijoina on täyttymässä. Vuosilukuja on pitkä liuta. Silmissäni ja mielessäni kiisi monia hauskoja tilanteita ja tapahtumia sekä myös niitä, joiden yli mieluusti loikkaisin. 

Unelmoi. Usko. Tee. Toista. -sanat kuvaavat loistavasti elomme polkua antiikkisen kiinteistön vaalijoina. 

Kesä 2000

Yhdessä me olemme suunnitelleet ja toteuttaneet valtavan määrän kohennuksia sekä pieniä että isoja näissä rakennuksissa. Lantliv -lehdet tutkittiin tarkkaan ideoita kerätessämme. Sohvalla kainalossa istui usein lapsista keskimmäinen, joka nautti lukuhetkistämme. Iltamyöhällä pikkuväen uinuessa millimetripaperille tehdyt piirrokset muuttuivat toteutuksiksi, jos ei konkreettisiksi siinä hetkessä niin ainakin mielikuva vahvistui toteutuksista. Useina pyhäpäivinä alkoi tapahtua ajatuksella: 'Kurkistetaan vähän...' 

Saunaremontti ei ollut mitenkään pienimmästä päästä! Urakka työllisti meidän lisäksemme isovahemmat ja lapsista isoinkin tarttui siveltimeen omasta aloitteestaan. Työmaalla oli tilaa myös mielikuvituksellisille leikeille. Ilmeistä päätellen rakenteilla on kokonainen kylä tai kaupunki. Luovuus on meidän perhettämme yhdistävä vahvuus. Tässä miljöössä on ollut tilaa toteuttaa itseään sekä pienillä että isoilla ihmisillä.

Kirsti -mummin tallentamiin hetkiin on hyvä aika ajoin palata ja kokea kiitollisuuttta elämän kaikista sävyistä. Väriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole puuttunut. Nyt onkin sitten oiva aika ottaa rauhallisemmin ja edetä edelleen teemalla Unelmoi, Usko. Tee. Toista. 

Karsimalla olemme löytäneet ne meille olennaiset tavat kokea harmoniaa tässä unelmiemme pihapiirissä. Valmista ei tule koskaan, mutta näinhän elämä menee. Käännän katseeni ilonaiheisiin. 

Juhlapäivän illan terveisin! Tuija