Villasukkarakkautta

Syksyn tullen villalankanyssäkät alkavat houkutella. Tosin tämä viimeisin sukkaparin neulominen alkoi jo keväällä, mutta jostakin kumman syystä jäi kaiken muun puuhan varjoon. Klik, klik! 

Tuossahan työ on keskeneräisenä kiltisti odotellut sohvapöydän alla pärekorissa sopivaa hetkeä, jonka aika tuli viime viikolla. Sukan neulominen on siitä mukavaa, että monta erilaista työvaihetta odotettavissa. Raitojen tekeminen näistä jämäpätkistä toi loppumetreille se työläimmän vaiheen päättelemisineen, mutta neuletyön valmistumista siivitti ilo valmiista lämmittävästä sukkaparista. Mieluummin otan kutimelle uudet sukat kuin parsin vanhat kulahtaneet, joita voi käyttää vaikka kenkien kiillotukseen.

Huopatohvelit villasukkineen ovat vanhassa talossa asujalle elinehto tai ainakin perinne näiden omistajalle, joka on käyttänyt niitä niin kauan kuin minä hänet olen tuntenut. Mummin perintöä on tämäkin tapa. Hän oli kylläkin ahkerampi paikkaamaan töppösten pohjat moneen kertaan. Nykyversioiden kumipohja säästää tuolta työltä, joka ei todellakaan lukeudu lempipuuhiini.

Punaruskeat pihlajaiset puikonpääni ovat uniikki prototyyppi Koti meidän -puikonpidikkeistä.

Villasukkarakkaudesta tavallaan sai tämä blogikin alkunsa. Suuria tunteita ja innostusta tarvitaan uusien urien avaamiseen. Pieni lankakauppa Aleksanterinkadulla ihanine naisineen antoi sysäyksen sukkapuikonpäiden tuotekehittelyyn ja kaikkeen tähän elämänmuotoamme sivuavaan toimintaan. 

Kerän Jonnalle haluan tämän postauksen myötä lähettää lämpimiä ajatuksia maalausurakkaan ja puhtia muuttoon! Tuija