Hyvästi joulurauha!

Taas on vuosi hujahtanut humauksessa ja Nuutti -pukki kolistelee rappusilla. Salin kuusessa loistaa vielä tovin valot, mutta huomenna asettelen Airamit rasiaansa ja laitan ne hyvään talteen ensi jouluksi. 

Verannan piirongin laatikossa on kyllä ahdasta, vaikka karsin kaikki KonMari -oppien mukaiset ei iloa tuottavat joulusomisteet pois. Jospa pääsiäislaatikko antaisi tilaa valosarjoille... 

Uusien säilytysratkaisujen ideointi on hauskaa, mutta se saattaa lieveilmiönä aiheuttaa harmaita hiuksia. Seuraavan kerran, kun etsin jouluvaloja saatan manata uudistustani. Onneksi ajatukseni tuli nyt kirjattua tänne blogiin niin voin täältä tarkistaa, minne ihmeeseen järjestelin mitäkin. 

Pääsiäinenhän on ihan tuota pikaa, joten tuskin onnistun siihen mennessä kadottamaan sen juhla-ajan tykötarpeita, jotka ovat käyneet vähiin analyysini tuloksena.

Viime viikon paukkupakkasten hyvien puolien listaan pääsee raikastuneet matot, joihin suhteeni on viilenemässä. Niitä tuonne pihan sisalnarulle asetellessani päivittelin ajan kulua. Juurihan ne vastapestyinä ripustin samaiseen paikkaan kuivumaan kesätuuleen. Silloin ne tuntuivat niin raikkailta, mutta nyt luopuisin niistä alta aika yksikön, jos olisin itsenäinen subjekti. Toisten huomioiminen on kuitenkin olennainen osa perhe-elämää. Siis jatkoon, toistaiseksi.

Toinen pakkasen suoma esteetikon ilo on hurmaavat kuviot jäätyneissä ikkunoissa. Jos oikein tarkkaan katsot kuvaa niin huomaat sieltä pilkistävän meritähtihaaveeni.

Vanhan kasvihuoneen  ikkunasta pilkistää yhden sortin työmaa, kunhan kevät koittaa. Kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta on valmiina klaffipiironkini ääressä. Löysin facebookista Materiaalitorin, jonka kautta voi kierrättää monenlaista itselle tarpeetonta, mutta jolle kulle aarretta. 

Pakkasen hellitettyä alkoi lumituisku, joka kerää kauniita nietoksia pihaan ja teille. On se kumma, että tällainen talven lapsi on sydämeltään totaalinen kesäihminen. Teen parhaani elääkseni tässä hetkessä ja nauttia kulloisestakin vuodenajasta, mutta joskus tulee näitä päiviä, jolloin olisin mieluusti autiolla aurinkoisella hiekkarannalla riippumaton keinutettavana. 

Elämää, ei sen enempää. Tuija