Ruusunnuppu tyttöni mun

Mummin murut Kukkialla

Olen söpö nöpönenä.

"Mummii!"

Isosiskon upouusi potkukelkka

Hei!

Ensimmäinen kesä keinutellen

Tyttöset

Pienen isosiskon ristiäisasu

Kummitäti johdattaa sillan yli

Mansikkatytöt

Yläkerran portinvartija

Kolakyyti oli ihanaa!

Me kaks

Suihkukaappi-ihanuus

Pullantuoksuinen lapsuus

Unelmatytöt

Kaksikymmentäviisi vuotta ja yksitoista päivää sitten esikoisestamme tuli isosisko ja meistä kahden lapsen vanhemmat. Kaupunkikodistamme oli lyhyt matka sairaalaan, jonne helmikuisen illan saunamatka vaihtui. Kyynelsilmin jouduin jäämään tarkkailtavaksi maha-asukin potkittua vinhasti kalvoihin reiän, joka oli alkanut tihkua lapsivettä. Laskettuun aikaan oli vielä aikaa parisen viikkoa. Olisipa ollut askelmittari, kun ravasin sairaalan portaita ja päätin, että nyt on synnytyksen aika. Luomumenetelmäni tehosi ja sain viimein topakalta osastonhoitajalta käskyn kutsua isänkin paikalle siirtyäksemme synnytyssaliin, mutta voi kuinka kaukana se puhelinautomaatti tuntuikaan olevan. Sain vain parkaistua, että tule jo! Maratonini alkoi olla jo loppusuoralla, kun huokaisin Laurin saapuessa saliin tuekseni. Yks kaks ihmeteltävänämme oli pienen pieni tyttönen, jonka nimeä nuori kätilö ihasteli päiviteltyään ensin synnytyksen vauhtia. Hyvä, että ehti laittaa käsineet käteensä. 

Vietimme edellisen vauvanodotuskesän Kukkia -järven rannalla vuokramökillä luonnonläheisyydestä nauttien. Heti kevään tullen pakkasimme kimpsut ja kampsut viikonloppuvisiiteille samoihin maisemiin, jossa minä viihdyin lasten kanssa syyskuulle asti. 

Kaupunkikotiin palatessa  meille virisi ajatus muuttamisesta omakotitaloon. Kävimme paria katsomassakin, mutta ilmoitus otsikolla Kartanoromantiikka Längelmäveden tuntumassa sai meidät liikkeelle. Sillä tiellä olemme. 

Aika on kiitänyt järkyttävää vauhtia. Tein valokuvista näyttelyn vaatekaapin oveen ja kuvasin kuvat, jotka kertovat omaa tarinaansa elämänvaiheesta tässä kodissa ensin kahden ja saman tien kolmannen pikkuisen kanssa. 

Elämä oli täynnä tapahtumia. Aina oli joku paikka remontissa tai työn alla. Kuvista päätellen lapsilla oli hauskaa tämän Huvikumpumeiningin keskellä. Pulla ja sämpylät tuoksuivat, kitara soi, pihalla oli paljon kivaa puuhaa ja parvekkeen tikkaitakin oli kätevä kiivetä, kun avain oli unohtunut sisälle ja ovi pysyi tiukasti säpissä. Oma-aloitteisuutta osoittivat näin esikoululainen ja ekaluokkalainen viettäessään iltapäivää kahden kotona. 

Isovanhemmat olivat usein apuna joko lastenhoidossa tai kunnostustöissä. Mummikin selvisi alkujärkytyksestä, kun selvisi, että meille sentään tuli vesi kraanasta ja viemärikin oli, niin ja sisävessa.

Voi sitä onnenpäivää, kun pikkukuistin suihkukaappi oli valmiina käyttöön. Pihasaunalla oli siihen asti pärjätty, vaikka siellä veti hurjanlaisesti lattianrajassa. Vauvanamme nostettiin lauteille, jotka olivat Laurin ensimmäinen korjaustoimenpide muuttomme jälkeen. Ilo ja into korvasivat monta ei niin nykyajan kriteerit täyttävää asuinolosuhdetta. Valitsemamme elämänmuoto on kasvattanut meitä ihmisinä ja lapset siinä ohessa myös. Juuret ja siivet...

Ruusunnuppu tyttöni mun, mun on ikävä luokses sun...

        Onnellista juhlapäivää Sointu Ruusu Helinä! 

                          Onnentoivotuksin Kotiväki

Laurin laulu lapselleen helmikuussa 1996