Iiriksenpäiväonnea

Kaksikymmentä vuotta sitten Iiriksen päivänä mahassani leijaili perhosia ja tietämättäni myös pienen pieni Iiriksen alku, joka omien sanojensa mukaan oli vielä Tampereella asuttaessa pilkkeenä isän silmäkulmassa. Näin hän kertoi tarinan kerran sedälleen saarisaunan lauteilla.

Erityisiä jännityksen kipristyksiä aiheutti tuona kyseisenä päivänä 
päätös suuresta elämänmuutoksesta. Allekirjoitimme kauppakirjat tästä kiinteistöstä ja muutto Rautatienkadulta maaseudulle oli totta. 

Hämeensillalla kävellessämme kysyin Laurilta, että mitäs tuumaat, jos vielä joskus saamme tyttären niin kastetaanko Iirikseksi? Vastaus oli: Sopiihan se! 

Viikon kuluttua selvisi epämääräisen huonon oloni syy. Lauri soitti äidilleen ja kehotti ensin istumaan alas. Mummi ilahtui kovasti yllätysuutisesta ja samaten mummukin, joka oli isona apuna lastenhoidossa ensimmäisenä keväänämme tässä kodissa. 

Kuvasarja kertoo, millaiset puuhat olivat mieluisia pihapiirissämme varttuneille neidoille. Lempikoivu on kuullut ja nähnyt monta hupaisaa hetkeä sen oksilla riekkuneiden lasten kesken. 

Hassua, miten samanlaiset leikit olivat minulla aikoinaan yhtä mieluisia. Seinilläkiipeily kuului suosikkeihini. 

Elämänpiirimme laajeni Längelmävedelle, kun Unelma avarsi reittejämme kotipoukamasta kauemmas. Siskoksilla oli pelit ja piirustustarpeet laukuissaan mukana. Tylsiä hetkiä ei ollut pidemmilläkään retkillä.

Onko minusta tullut vanha, kun nostalgia iskee toden teolla tajuntaani? Kaksikymmentä vuotta on kulunut kuin siivillä. 

Sydämelliset onnentoivotukset Villa Iiriksen nimikkolapselle!
                             <3 Tuija