Vuosikatselmus 2016



Vuosi 2016 on kääntymässä uuteen vuoteen 2017 muutaman tunnin kuluttua. Tämä vuosi toi tullessaan tuttuja, turvallisia tapahtumia, iloisia yllätyksiä, jännittäviä hetkiä ja kaikkia mahdollisia elämän värisävyjä. Ajattelen elonpolkua usein räsymattona, jossa on erilaisia raitoja sekä toisinaan myös ruutuja ja ruusuisiakin kuvioita. Johtuneeko tuo nuoruuteni opinnoista kotiteollisuuskoulussa kankaiden sidoksia ja malleja suunnitellen ja toteuttaen Toika -puita paukuttaen. 


Olen kiitollinen monipuolisista yhteistyökuvioista, joissa olen ollut osallisena. Vuoden alussa kuvasin puisia renkaita, herkullisia vegaanisia suklaita, kirja-arviointeja olen rustannut muutaman ja arvontoja järjestin useammatkin teidän ihan mahtavien lukijoiden iloksi. 

Mukavuusalueeltani hyppäsin maaliskuussa Aamulehden Koti -liitteen tuottajan otettua yhteyttä kysyen olisinko haastateltavissa paikallisena kotibloggarina. Vastausta en kovin kauaa miettinyt, koska aiemmista lehtijutuista on ollut vain hyviä kokemuksia. Yllätyksenä tosin tuli se, että poseerasin lehdessä itsenäni kotikuvien ohessa taitavan  Ossi Aholan kuvaamana. Hilpeästä kuvaussessiosta on vain iloisia kuvamuistoja. 

 Elokuussa myönnyin, vaikka hirvitti ja syyskuun alussa tein aikamoisen loikan Cat walkille . Seuraavalla viikolla pyrähdin unelmamatkalleni, joka oli palkinto Samoksen saaren matkailutoimiston järjestämässä kuvakilpailussa. Tuo kokemus täytti ajatukseni sekä etukäteen että aika lailla koko syksyn olen ollut kuvausmatkani lumoissa. Samos in my mind -aatoksin siirrymme uuteen vuoteen tavoitteena #tuijalauri2017 -matka lempisaarellemme.

Krista Keltanen Photography 2014



Kaiken tämän huikeuden takana on osittain Maaretta Tukiaisen lanseeraamat Hyvän mielen taidot -kirja ja -korttipakka, jotka toukokuussa esittelin.  Krista Keltasen kuvaamissa korteissa on magiaa! Joka-aamuinen kortti siivittää päivään yhtä ajatuskulkua rikkaampana. Lokakuussa sain kutsun historialliseen Inspiraatiokorttien lanseeraukseen. Sieltä palatessani bongasin tulevat Zen Barcelona -silmälasini Tampereen Asemaoptiikka -liikkeen ikkunassa vanhalla kotikadullamme. Tapetti-ilottelu pääsi alkamaan ja voi, kuinka hienoa onkaan, kun näen kunnolla kohdistaa tapetit. Toinen ilmeisen suuri edistysaskel on, että taas ompelu maistuu, kun saan langan Singerin neulansilmään ilman vippaskonsteja. 

Koti meidän -verstas on varsinainen inspiraatiopesä, jossa syntyy puisia upeita rasioita pääasiassa kotimaisista puulajeista, mutta myös kreikkalainen oliivipuu sopii materiaaliksi mitä parhaiten. 

Kuten blogin nimestäkin voi päätellä niin taidamme olla varsinaisia koti-ihmisen perikuvia. Viihdymme äärimmäisen hyvin omissa oloissamme ja työn alla on useimmiten monenlaista. Tosin olemme opetelleet myös laiskottelemaan ja mikäpä sen mukavampi paikka Netflixin parissa on kuin vähitellen valmistuva salonki tai mikä se nyt lieneekään. Isännän huone lukee ikkuna sisäkarmissa 1920 -luvulta. Suunnitelmat ja toteutus etenevät ajallaan. Sen on tämä viidennesvuosisata vanhan kiinteistön haltijana opettanut. 

Etäisyyden ottaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää uusien  ideoiden synnylle. Enpä olisi uskonut, kun kymmenen vuotta sitten suunnittelimme hääpäivämme juhlistamista kahdenkeskisellä matkalla sen saavan aikaan tällaisen huikean jatkumon. Matkahaaveistamme voi lukea täältä. Lukijaksikin saa ilomielin kirjautua ja kommentit ovat iloinen yllätys.


Summa summarum:
Samos in my mind!

<3 Tuija  








maanantai 26. joulukuuta 2016

Vinkeä joulupuu






Villa Iiriksen joulu 2016 näyttää aika erilaiselta kuin 20 vuotta sitten. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja ripaus sinistä aivan kuin morsiamella konsanaan. 





Pienen pieni keltalakkinen puurotonttu on ollut mukana useimmissa jouluissani ja sittemmin meidän perheen joulupuurokattauksissa keskeisenä elementtinä. Kummitädin antama lahja on kulkenut matkassani huikean taipaleen kotitanhuvilta tänne Kesäpäivän pitäjään.


Joulupuuron keitin riisimaitoon puuhellalla pitkään hauduttaen. Värisävystä tuli hempeän vaaleanpunerva. Puuron seuraksi oli tarjolla tavallisen maidon lisäksi mantelimaitoa, kauramaitoa ja riisimaitoa. Ensi vuonna katan jokaiselle oman kermanekan, jossa on toivottu maitotuote joulupäivän lounaalle. Kermanekkakokoelmalleni syntyy uusi käyttötarkoitus. Uunituore limppu maistui taivaalliselta kanelihunnutetun puuron kera. 


Tapaninpäivän traditiomme on tehdä puuron lopusta appelsiiniriisiä, johon käytämme vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja reilusti mehukkaita appelsiinin paloja. Makoisan herkun voi koristella marengin muruilla ja piparilla. 

Kuusi on omasta pikkumetsästä ja varsin vinkeä näky. Toiveeni oli hilpeät oksat ja tämä oli etsinnän tulos. Kiitos kuusipartio!

Tapaninpäivän terveisin tuikku











lauantai 24. joulukuuta 2016

Arkihuolesi kaikki heitä...

Villa Iiris Photography



Suomen Turku julisti joulurauhan koko valtakuntaan. 
Jouluinen riisipuuro on kohta valmista nautittavaksi. 
Kukahan saa mantelin tänä vuonna?

Villa Iiriksen väki toivottaa rauhaisaa joulunaikaa ja hyvää mieltä!

                                                                     <3 tuikku

Villa Iiris Photography

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulurauhaa




Tänään on tullut aika pistää piste maratonilleni. Marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen olen joka päivä julkaissut postauksen kummassakin blogissani ja siinä ohessa olen viritellyt Villa Iiriksen Joulu -blogia. 

Samos in my mind päivittyy vielä ajastettuna pari päivää ja Samos mielessäin siirryn vuoteen 2017 hastagillä #tuijalauri2017.

Nyt sanon: Hei ja iloa, lepoa, hyvää mieltä, rentoa menoa ja kaikkea sitä, mitä sielusi eniten kaipaa! Instagram tiliäni #tuikku @tuikku päivittelen varmasti joulun aikaan miltei tuhannen seuraajani iloksi. 

Merry Christmas and a Happy New Year! Tuija

lauantai 17. joulukuuta 2016

Mittailua






Tänään oli juuri oikea aika mittailla piparkakkutaikinan ainekset ja sekoittaa niistä Kitchen Aidilla herkullinen kulhollinen naposteltavaa. Perinnereseptiimme kuuluu kardemumman lisäksi myös ripaus maustepippuria. Aromit paranevat taikinan levätessä verannan viileydessä. Leivottavaksi asti säästyy yleensä nokare, jonka leipoo sukkelasti pipareiksi. 


                                    Leppoisaa lauantai-iltaa! Tuija




perjantai 16. joulukuuta 2016

Unelmoi. Usko. Tee. Toista.




Kortti, jossa otsikon teksti lukee, on ollut jo yli vuoden päivät voimakorttini. Blogitaipaleeni alkoi virallisesti elokuussa 2013, jolloin julkaisin ensimmäisen postaukseni kädet vavisten ja sydän läpättäen. Koti meidän -laulun sanoista löysimme nimen toiminimellemme ja blogille, jonka jo alun perin piti olla erilaisten osioiden julkaisukanava. 

Julkaisuistani noin 350 on nähnyt päivän valon ja luonnoksia on odottamassa sopivaa hetkeä. Unelmoin kirjoittamisesta ja nyt voin sanoa sitä tehneeni sieluni kyllyydestä. Kuvat ovat toinen asia, johon suhtaudun intohimoisesti. Bloggarina olen voinut yhdistää monta minulle tärkeää asiaa, joiden jakaminen teidän lukijoiden kanssa on antoisaa. Kommentit ilahduttavat ja 40 kuukautta vuorovaikutuksellista uutta aikakautta on nyt takana. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. 

Olisi hauska lukea, miten te vakituiset seuraajat olette nähneet blogini kehityskaaren? Kaikkien tähän kysymykseen vastanneiden kesken arvon yhdet Koti meidän -verstaan käsityön taitajan suunnittelemat ja valmistamat puikon pidikkeet. Voittaja saa valita joko sukkapuikoille sopivat suojat tai pyöröpuikoille suunnitellun version. 

Rouva Sanan minulle antama Blogger Recognition Award -tunnustus marraskuussa ilahdutti aivan huikean paljon. 


Sisustaminen rajoittuu Rouva Sanan osalta tyynyjen siirtämiseen paikasta toiseen ja verhojen vaihtamiseen kerran vuodessa. Noin niinku suunnilleen.

Juuri siksi tässä blogissa kiehtovat kauniit kuvat sekä pohdinnat arkisesta elämästä."
- Rouva Sanan saatesanat blogissaan 10.11. 2016

Arvostan alan ammattilaiselta saamaani kannustusta "to the moon and back".
               Lähetän sinulle Minna virtuaalisen halauksen!

Tänään halusin jo jakaa tämän ilonaiheeni kanssanne, vaikka vielä minulla on tekemättä virallinen postaus, jossa jaan tämän tunnustuksen kymmenelle muulle seuraamalleni blogille. 

My boots, The Workshop Shoes, Greece

Osallistuin marraskuussa tempaukseen, jonka tavoitteena oli kasvattaa seuraajamääriä Instagramissa ja täällä blogissa. Innostun helposti kokeilemaan uusiakin juttuja, joista uusimpana opettelen Snapchat -toimintoja. Joko se on sinulle tuttu?


Zen Barcelona, Tampereen Asemaoptiikka

                                 Joulun aikaa, jännittävää! Tuija



 

                       







torstai 15. joulukuuta 2016

Adventtikynttilä



Tigerista löytämäni adventtikynttilä on kaunis, kiva ja mukava, mutta näissä paksuissa versioissa on se pulma, että niiden polttaminen pitäisi aloittaa aiemmin kuin joulukuun ensimmäisenä tai sitten antaa palaa pitkään ja hartaasti. Onhan tämäkin jo vähän pidemmällä oikeasti, mutta vielä on matkaa 15. päivään. Kynttilällä.

Tieto joulun lähenemisestä on samaan aikaan mieluisaa ja hurjaa, kun pahuksen nuhatauti iski juuri parhaaseen jouluvalmisteluaikaan. Eikös sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eli Kaaos- ja ideakirjalle on nyt toipilaana käyttöä. 

Tervehtymisiin! Tuija

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Pieni liekki tänään syttyy




Joululaulujen aikaan musiikkimakuni vaihtelee tilanteen mukaan. Leipojaisissa soi eri soittolistat kuin automatkoilla tai paketointipuuhissa, joissa kaikissa ratkaisee toivomani tunnelma. Rauhoittavaa, hillittyä, reipasta, energisoivaa, mitä milloinkin!

Pieni liekki helähtää soimaan tänä iltana. Tunnetko sinä tämän kauniin joululaulun? Linkistä pääset versioon, jossa herkkä säestys valmiina juuri sinulle, jota laulattaa. Tässä ja nyt. 

Joulun aikaa, suloista! Terveisin Tuija

tiistai 13. joulukuuta 2016

Villa Iiriksen Joulu



                         Tervetuloa Villa Iiriksen Joulu -blogiin! 

Koti meidän -blogilla on meneillään jo neljäs joulun tienoo. Aiemmilta vuosilta 2013, 2014 ja 2015 löydät kuvia ja tarinoita klikkaamalla vuosilukua, tekemällä haun esimerkiksi sanoilla Villa Iiriksen joulu, selaamalla blogiarkistoa tai BLOGIT.FI on myös oiva paikka tehdä joululöytöjä. Onnea matkaan!

Vähitellen rakennan jouluista blogia, jossa toivon tarjoavani ilonpilkahduksia teille lukijoille. Miltä vaikuttaa? Olenko oikeilla jäljillä?

                             Joulumielellä, Tuija

maanantai 12. joulukuuta 2016

Onnentoivotuksia voittajalle!








                      Sydämelliset onnentoivotukset Nenna!

           Maijamedian Kaaos-ja Ideakirja matkaa sinulle heti, kun saan selville sinun osoitteesi. 




Piparkakkutaikinani on vielä ajatuksen tasolla, mutta kaipuu mausteiden tuoksuun taitaa olla syypää tähän postaukseen valitsemieni kuvieni sävyihin. Joululimpuissa on myös samat sävyt. Tuoksut tuovat joulun taloon. Vai mitä mieltä sinä olet? 

                   Joulun tuoksua ja iloisia onnentoivotuksia! Tuija










sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kolmas adventtisunnuntai




Punanuttuiset tonttuset tuovat takuuvarmasti joulumielen tullessaan. Muistan elävästi, kun minä jäin kotiin puuhailemaan omiani ja muu perhe toi tuon salaisena tuliaisena Marjamäen Pajutilalta. 

Kynttelikkö on 2000 -luvun alkuvuosilta ja nyt vasta keksin pitää vain niiden tonttusten repuissa kynttilän, joilla se kuuluukin jo olla. Huomasin myös, että olen unohtanut kaivaa esille yhden toisen tai oikeastaan kolmannenkin adventtikynttelikön. Vielähän sen ehtii!


                          Joulumielellä! Villa Iiriksen väki





lauantai 10. joulukuuta 2016

Kolmas adventti




Huomenna syttyy kolmas kynttilä merkiksi joulun lähenemisestä. 

Vaikka komerossa ei ole tarkoitus joulua viettää niin yläkerran kamarin vinttikomero koki äsken pikasiivouksen tai oikeastaan selvittelyn säilytettäviin aarteisiin, kierrätettäviin ja roskiin lajiteltuina paperiin, kartonkiin ja metalliin. Pikkukaaos selätetty! 

Olethan huomannut mahdollisuuden osallistua arvontaan!

Leppoisaa lauantai-iltaa! Tuija

perjantai 9. joulukuuta 2016

Tunnelmapaloja




Valkea kattopaneeli, vanha kulahtanut peili, muistokivet, simpukankuoret, lasipurkki kristallihöyhenvöin pienen, viehkon tuikkukupin kera sisältävät sävyt, joihin kotimme harmonia perustuu. Hienon hiekan olen kerännyt Yyterin sannoilta tallentamaan hilpeitä hetkiä upeasta retkikohteesta. 

Peilistä heijastuvat myös salimme 20 -vuotiaat pitsiverhot, joihin olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Anttilasta ostin kangasta noin tuhannella markalla ja ommella surruutin iloa pulputen kuopuksen potkiessa mahassa.

Värit vaikuttavat paljon siihen, millainen tunnelma kodissa on. Yläkerran pienessä sänkykamarissa teimme pikaehostuksen kuutisen vuotta sitten ottamalla esiin hirsiseinät ja samalla lattia sai valkean värin pintaansa. Kaakeliuuni viereinen muuri on vaniljanvaalea. Pellavaiset lakanat piileskelevät haaveissani. 

Rentouttavaa viikonvaihdetta! Tuija


torstai 8. joulukuuta 2016

Tiirinkosken Tehtaan Joulun Taikaa




Toissa viikonvaihteessa Parolan Aseman Joulumarkkinoilla käydessäni päädyin ex tempore pyörähtämään Tiirinkosken Tehtaalle kupposelle lämmintä ennen kotimatkaa. Cappucinon kaverina oli herkullinen makupallero. Kahvilan tunnelma aitoine tulineen ja yksilöllisine tuoleineen on viehättävä. Samalla pöydässä istuskellessa voi nauttia ihaillen ympärillä levittäytyvää liiketilaa, joka on täynnä toinen toistaan ihanampia tuotteita. Tämä paikka on todellinen Lantliv -ihmisen unelma!












Tuotevalikoimassa on sekä monenlaista syötävää että käyttötavaroita somistusesineiden lisäksi. Vaatteita löytyy sekä miehille että naisille. Tilan omaa tuotantoa ovat härkäpapurouheet, jota on myös kahvilan maukkaissa vohveleissa. Lampaan taljat ovat luonnonmukaisia ja houkuttelevia.








Näin löydät perille Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevalle lammastilalle, jonka facebook -sivulla voit seurata ajankohtaisia tapahtumia. Verkkokauppa on oivallinen vaihtoehto, jos haluat yllättää sisustusintoilijaihmisen. Lahjakortti ja leppoisa retki olisivat ainakin minulle mieluisa yllätys.






Nämä hurmaavat TineK -kulhot ottaisin ilomielin joulupuurokulhoiksi. Vaaterekissä hipelöin pehmeää vihervää neuletta, johon kietoutuminen olisi elämys. Isoon korikassiin voisin sujauttaa yöpuvun aamulla tai illalla kotimekon, villasukat ja legginsit tai olisihan siitä vaikka mihin kivaan säilytystarkoitukseen. 














Hyllyillä ja pöydillä oli monenlaista mukavaa lahjakääreisiin sopivaa. "Einiinviherpeukalolle" passeli kuusi on ekologinen ja monivuotinen. Jos mietit, missä on putiikki kivoihin joululahjaostoksiin niin Tiirinkosken Tehtaalle kannattaa suunnata. Voin taata, että vanhaan navettarakennukseen loihdittu miljöö mykistää tyylikkyydellään ja hyvän mielen tunnelmallaan. Turkulaisilla on Avelia, helsinkiläisillä Cilla's ja Hämeenlinnassa ensi viikonvaihteessa Joulun Taikaa.

                           Iloisin ajatuksin, Tuija





                             






keskiviikko 7. joulukuuta 2016

KAAOS- JA IDEAKIRJA -arvonta

Blogiyhteistyö


Marraskuussa sain Maijamedialta yhteistyötarjouksen, johon vastasin tuttuun tapaani: Joo!, minkä seurauksena posti toi minulle tällaisen oppaan:

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Stressi alkaa sisältä päin. Onkin täten täysin omassa hallinnassamme, että miten paljon annamme stressille tilaa. Kaaoksen purkaminen kirjan avulla kannattaa.


Elämän tarkoitus on löytää itsensä.

Tavoitteletko tasapainoa elämääsi ilman jatkuvaa väsymystä ja stressiä? Kun olet ylibookattu lukuisten ajatustesi kanssa ja arki tuntuu hallitsemattomalta, mitäpä jos kaivaisit elämän esiin stressin alta? Ota käsittelyyn asia kerrallaan kirjan helppojen menetelmien avulla.


Tämä stressinhallintakirja on oiva apuväline arkeen. Stressiä ei voi välttää, mutta sen lievitys on apu jatkuvaan väsymykseen, unettomuuteen ja jopa masennukseen. Salainen ase on siis mielen rauhoittaminen!

  • Parempi elämä – avaimet onneen sisältäpäin!
  • Nauti elämästä ja tartu hetkeen!
  • Unelmien toteuttaminen – luovuus esiin!





Ahmaisin omani heti samana iltana kirjan saavuttua, mutta täytyy myöntää, että se on vielä typötyhjä merkinnöistä. Syynä tähän on A. Minua ei stressaa mikään tai B. Vielä ei ole ollut sopivaa hetkeä pysähtyä listaamaan ja priorisoimaan asioita, joita pää on tulvillaan. Arvaatko, kumpi on oikea vastaus minun kohdallani?

Sinulla on mahdollisuus ottaa osaa tämän pääasiassa tyhjän kirjan arvontaan. Kirjan kirjoittajan Maija Luomalan sanoin: "Tyhjyydellä on tärkeä tehtävä. Kirjan tarkoituksena on vähentää kaaoksen tunnetta. Ensin otamme kaaoksen vastaan ja sitten poistamme siltä voiman. Kirja auttaa sinua toiminnassasi ja haaveissasi eteenpäin tehokkaammin kuin ehkä ensin arvaatkaan. Kirja ohjeistaa toimimaan sekä hallitsemaan asioita oikealla tavalla ja kirjoittamaan oman elämäsi tarinaa. Opit järjestelmällisyyttä ja saat pääsi kirjaimellisesti tyhjäksi: tämä on edellytys henkilökohtaiselle edistymiselle ja kehittymiselle."

Jos haluat mukaan tavoittelemaan tätä uutuuskirjaa niin jätä kommentti, jossa kerrot, mitä ajatuksia tämä herättää. Miten sinä purat stressiä ja jumitilanteita?



Selätettyäsi kaaoksen, voit kääntää kirjan ja pureutua ideoihisi, jotka ovat tärkeitä ja toteuttamisen arvoisia. Tarvitsemme innostavia ajatuksia, jotta tuntisimme olevamme olemassa ja elävämme täysillä.

" Mikään haave ei ole liian suuri tai pieni toteutettavaksi. Pitää vain tehdä siitä totta. On oikein haaveilla ja pyrkiä unelmiaan kohti."

Ota ohjat omiin käsiisi ja osallistu arvontaan 12.12.16 mennessä niin saan voittajalle postin matkaan vielä ennen joulua!

Onnea matkaan! Tuija










tiistai 6. joulukuuta 2016

Tapetti-ilottelua





Perinteeksemme näyttää vuosien varrella muotoutuneen juhlapäivien aikaan sijoittuva kodin kohennus. Yksi alakerran salongin neljästä seinästä on nyt tapiseerattu. 

Tunnistatko tapetin? Lauri tuota keksi ehdottaa pitkällisten pohdintojemme päätteeksi. Tavoitteena on kesäinen, herkkä tunnelma talven keskelle. 

Itsenäisyyspäivää olemme viettäneet lempipuuhassamme yhdessä touhuten. Tikkailla keikkuminen ja liisterin levittäminen ovat sopivan extreme -puuhaa minulle. Onnistumisen elämys valaa uskoa mainioon lopputulokseen.

Oivallisempaan aikaan ei olisi voineet uudet silmälasini tulla, koska muutoin olisin ollut pulassa kohdistusten kanssa. Iloa tuottaa myös se, että ompelukoneen langoitus sujui kuin leikiten. 

                          Onnellista itsenäisyyspäivän iltaa 
                          kaikkiin koteihin etelästä pohjoiseen! 

                                         <3 Tuija




maanantai 5. joulukuuta 2016

Muuton vuosipäivä







Kaksi vuosikymmentä on pitkä aika, joka on kulunut kuin siivillä. Miten tarina alkoi selviää lukemalla tämä tekstiMuuttopäivän tunnelmiin puolestaan pääset toisella painalluksella. 

Viikonloppuna muistelimme saunanlauteilla, millainen oli ensimmäinen joulumme tässä kodissa. Harmillista on, että siltä ajalta ei juurikaan kuvia ole, mutta voin vakuuttaa, että keittiötä olisi vaikea uskoa samaksi. Loisteputkilamppujen sinervä kajo on vaihtunut kodikkaaseen tunnelmaan. Taaperostamme oli huisin hauskaa kontata ympäri kotia keittiöstä seuraavaan huoneeseen ja sieltä eteisen kautta takaisin. Me mokomat kuitenkin aika pian suljimme tuon oviaukon ja siellä se vielä luuraa puolapuiden takana piilossa. 

Meillä on kodillemme lahja, joka valmistuu kuin kalenteri konsanaan. Nyt on neljä tapettivuotaa seinässä ja joulu lähestyy huimaa vauhtia. Jäljellä on parikymmentä miltei kolmimetristä tapettikaistaletta, joiden kohdistaminen on yhteistyöllä sujuvaa. Tosin omat mutkansa tuovat miltei satavuotiaan talon vinkurat hirsiseinät. Kokonaisuus ratkaisee -motto on parasta pitää mielessä ja tavoittelemmekin kohtuullisen hyvää työn jälkeä. 

Vuosien varrella on kohennettu ja rakennettu huikea tuntimäärä, jota emme kuitenkaan ole laskeneet. Lehtijutut ja artikkelit olen sentään kirjannut ylös. Arvaatko montako julkaisua on nähnyt päivänvalon erilaisissa lehdissä? Entä missä maissa Villa Iiris on ollut osaltaan levittämässä Suomi -kuvaa?

Vuosi sitten ilmestynyt Talven hopeiset hiutaleet -kirja, jossa Villa Iiris on mukana, edustaa minulle unelmieni täyttymystä. Kiitos Ilona, kun kutsuit meidät mukaan jakamaan tunnelmia! Tekemäni videon kirjan sivuille ottamistani Villa Iiriksen joulun kuvista voit katsoa halutessasi siirtyä jouluiseen tunnelmaan. 

Kaksi kynttilää -kuva on blogini kaksivuotisjuhlista. Tässä se juhlistaa 20 -vuotista taivaltamme vanhan kiinteistön vaalijoina. Käytä siis mielikuvitustasi ja kerro sielusi silmin kakkonen kymmenellä. 

                        Rauhaisaa itsenäisyyspäivää! Tuija





sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Sininen hetki


Villa Iiris Photography



Hämärä laskeutuu näillä main jo kolmen maissa ja aamu valkenee vasta yhdeksän jälkeen. Aamupäivällä ihailin männyn latvoihissa välkehtinyttä auringon kajoa. Pakkanen tuntui purevalta, kun sen nipistelyihin en ole vielä oikein kunnolla tänä talvena tottunut. Nappasin hortoillessani taas yhden kuusipienokaisen lasipurkkiin joulunodotusta sulostuttamaan. 

Minulla on jo monta ehdokasta salin kuuseksi. Saa nähdä, onko niissä ainesta tämän vuoden juhlaan. Tarkka valintaraati tehnee visaisen päätöksen Tuomaan päivänä. Luonnossa on vaikea arvioida kuusen optimaalista kokoa. Sen kerran, kun minä ja tytöt päätimme hakea keskenämme joulupuun niin mittasuhteet selvenivät minullekin, joka olin hikipäässä sahannut löytömme.  

Yllätin perjantaina itseni ja selvitin yhdet saunakamarin kätköstä löytämäni pihavalot sen sadasta sykkyrästä ja asettelin ne keittiön ikkunan alle pystyttämääni kuuseen. Keittiössä kokkaillessa on kiva katsella tuota ilontuojaa. 

Hyvää joulukuista iltaa! Tuija



Toinen adventti






































lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulupiirongin kätkemää




Piironki, lipasto vai senkki -keskusteluihin ajauduin, kun aloin miettiä, mikä olisi oikea nimitys tuolle verannan säilytyskalusteelle. Peilipiironki se ainakin on, kun siinä on peili. Lipastossa on vain laatikoita, mutta tässä myös kaksi pikkukaappia eli piironki sen on oltava.

Hyvä se on joka tapauksessa ja tarpeellinen! Siinä säilytämme joulutavaroita, joista viimeinkin löysin hyvin tallettamani joulukalenteripussukkani. Tonttu on ollut mainio tyyppi, joka on kadoksissa olleesta kalenterista huolimatta joka yö käynyt tuomassa hopeatoffeen meikkipeilini kupeeseen. 

Huomenna on jo toinen adventti ja me saimme toisen ja pari muutakin tapettivuotaa seinään. Jännittävimmät työvaiheet ovat vasta edessä, kuten se, että laskinko menekin oikein. Peukut pystyyn!

Joulunalusterveisin Tuija