Hertsimaleijaa ... mikä ihanuus!
Tuosta tienhaarasta, kun käänsimme kartano-Volvomme nokan niin se oli menoa se! Silmiemme eteen avautui lokakuinen pihapiiri, joka vei sydämemme kertaheitolla. Olimme tulleet kotiin.
Vuosi sitten kirjoitin Iiriksen päivän tunnelmista vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Itse oli tuon unohtanut ja ilahduin kovasti, kun näytölle aukesi ihanainen Iiris.
Pitkä taival on kuljettu ensivisiitistä tähän hetkeen. Koti meidän on kokenut monenmoista matkan varrella sekä suurenmoisia ilon että pohjattoman surun hetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Mottonamme on alusta asti ollut: Kokonaisuus ratkaisee!, mikä on armollinen asenne valitsemaamme elämäntapaa kohtaan. Elämässä et ole valmis koskaan eikä tarvitsekaan olla. Tärkeää on säilyttää uteliaisuus, innostus ja elämänilo rakkaudesta puhumattakaan. Luovalla otteella arki on antoisaa, sillä koskaan ei tiedä, mitä yllättävää tuleekaan vastaan, jos uskaltautuu heittäytymään.
Elämänkokemukset miltei satavuotiaan kiinteistön haltijoina ovat opettaneet tunnistamaan itsessä vahvuuksia, joiden olemassaolo saattoi olla vasta itämässä kaupunkielämämme aikana. Luovuus on ollut tarpeen lukemattomissa kiperissä tilanteissa.
Yksi innovatiivinen konsti oli herneen poisto pikkuruisesta sieraimesta pölynimuri-mehupilli -virityksellä, koska lääkäriin ei enää olisi ehtinyt kylille. Muisto saa vieläkin hymyn huulille, vaikka sillä hetkellä ei juurikaan naurattanut.
Huumorintajusta oli hyötyä, kun istuin vastamaalatulle huussin penkille varoituksen unohtaneena. Lopulta hihityksestä selvittyäni onnistuin pesemään shortsini putipuhtaiksi sappisaippualla. Tuosta parin päivän päästä vietimme ensimmäisiä rippijuhlia. Kirkon penkissä istuessani huomasin kantapäideni olevan sinisessä maalissa. Unikkomekkoni helma ulottui onneksi maahan asti ja tuskinpa kukaan kiinnitti huomiota kreikkasävytteisiin jalkoihini.
Lukuisille sähkökatkoille toivomme loppua, kun valokuitu kytketään pikapuoliin yhdessä sähkön maakaapeloinnin kera tai mitä nuo termit nyt ovatkaan. Tärkeintä on, että bloggaaminen sujuu ongelmitta.
Tällaista tajunnanvirtaa puski ulos tällä erää. Ällistyttävää, että nyt on jo viides syksy, kun kirjoitan blogia. Linkin takaa löydät tekstin: Miten kaikki alkoi?
Olisipa hauska lukea kommenteista, kuinka moni teistä seuraajista on ollut matkassa mukana alkumetreiltä asti.
Villa Iiris on kuin morsian. Vanha sellainen, mutta ei todellakaan ikäloppu. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua...
Tuollaisista monenkirjavista, aineksista on koottu myös Koti meidän -blogi, jossa vaalitaan elämän pieniä iloja ja harmoniaa. Nyt tämä on koti kahdelle ja "kotikoti" kolmelle, joiden iloinen yhdessäolo herätti yläkerran tyhjenneen kammarin eloon.
Iiriksen päivän illan iloa! Hymyhuulin, Tuija
|
Villa Iiris Photography |