Kotieloa Villa Iiriksen tapaan

#kukkailottelua

Tänään laskiaissunnuntain edellä teki mieleni tarkastella kotia kuvien kautta.  Harvinaislaatuisen myöhäisen sängystä kömpimisenkö syytä tai laiskuutta vai kenties armollisuutta itseäni  kohtaan niin paljon en saanut aikaan (mitään järjellistä), vaikka tästä muotoutuikin viikon paras päivä. 

Lounasta nautimme illan jo hämärtyessä. Pakastekalastakin saa loihdittua maukasta murkinaa, kun sen maustaa hauskasti improvisoiden. Valkosipulin varsista taisi tulla se paras aromi nokkospastan kastikkeeseen.

Jälkiruoaksi kokosin Hobstareihin kreikkalaista jogurttia lorauksella mantelimaitoa ja pakastimesta kaivoin puolukkamustikkasaalista syysretkiltä. Päälle ripottelin kookoslastuja ja granolaa. Maistuvaa, terveellistä herkkua!

Päivässä antoisinta oli ihailemani kuvaajan kommentti instagramkuvaani. Niin ja saunan kipakat löylyt ja leppoisa kotiolo kaikenkaikkiaan. Elämä on antoisaa!

Kodin tulee olla pesä, jossa sielu lepää ja kaikilla on hyvä olla. Eilisellä ex tempore -kauppakäynnillä nappasin kimpun tulppaaneja ostoskoriini ja voi kuinka ne ovatkaan keväisiä yhdessä raikkaiden vasta puhjenneiden lehtien lomassa. Napsin oksia pihapensaista jollakin happihyppelylläni ja niiden vihervoima saa suupielet hymyyn. Minulla lienee viherrysvaje, koska tämän päivän ateriakin oli täynnä energisoivia sävyjä.  

Talvinen maisema on kaunis, mutta en lainkaan panisi pahakseni, jos tämä kevät olisi aikainen, lämmin ja aurinkoinen. Unelman vesillelasku aloittaa kesäkauden, mistä haaveilen toisinaan. 

Taidanpa olla ristiriitainen ihminen. Toisaalta elän tätä hetkeä ja osaan iloita juuri tässä ja nyt. Hetkittäin kuitenkin uppouduin unelmiini ja haikailen, arvannet minne. 

Syyskauden isot muutokset elämässämme verottivat selkeästi voimiani näin jälkikäteen ajatellen. Onneksi olemme pariskunta, jolla on omia innostavia puuhia ja yhteisiä arvoja, joista ammennamme arkeemme ilonaiheita. Nuorillamme on meneillään oman elämänsä vaiheet ja me saamme olla jakamassa niitä, mistä riemuitsen päivittäin. What's upin kilahdus on odotettu.

Hullunkurisinta on ollut, että muutamaan otteeseen olen havahtunut joulun menneen kuin huomaamatta. Varsinkin, kun kadottamastani iPadista oli viimeinen muistikuva ennen joulua tautivuoteelta. Kaivelin muistiani useaan otteeseen ja lopulta päähäni pälkähti vielä yksi mahdollinen paikka, jossa laite sitten siististi nökötti hipihiljaa silkkipaperipinon alla. Joulusiivoukseni oli pintojen tyhjentämistä turhista tavaroista ja siinä se sitten oli sujahtanut laatikon perukoille. Applen Etsi -toiminnosta ei ollut hyötyä, kun virta oli pois. Ilo löydöstä sai hihkumaan.

Blogissa on ollut hiljaisempaa kuin menneinä vuosina. Luotan kuitenkin lukijoiden palaavan tekstieni ääreen hiljaiselon jälkeen. Ryhdistäydyn ja hei, olenpahan jo leikannut koeversion ensimmäisestä mekosta, joka odottaa kursimista kasaan. 

Leppoisaa lauantai-iltaa sinullekin! <3 Tuija