Villa Iiriksen 25. vuosipäivä

Vuodet, vuodenajat, kuukaudet, päivät, aamut, illat, hetket, tuokiot ovat kuluneet sukkelaan sen jälkeen, kun tästä pihatiestä tuli kotitiemme. Tänä päivänä on tasan 25 vuotta, kun hilasimme viimeisimmän muuttokuorman Tampereelta Rautatienkadun kerrostalokodistamme tälle tontille. 

Perheelle saatiin sijattua yläkertaan nukkumasija meidän vanhempien parivuoteeseen. Uni maittoi uuden kodin hiljaisuudessa. Muistan elävästi vieläkin sen rauhan ja tunteen, kun olimme tulleet Kotiin, me ja kaksi lastamme.

Mietiskelin tuota muistoani, kun kuuntelin Hyvän mielen koti -kirjaa, jossa kirjailija Maaretta Tukiainen toteaa kuinka koti voi valita asujansa. Siltä minusta on tuntunut ensisilmäyksestä asti. 

Tämä itsenäisyyspäivää edeltävä aamu valkeni aurinkoisena. Kodissamme ei taida olla yhtään nurkkaa tai koloa, jolle emme jotakin entrausta olisi matkan varrella tehneet. Tänään jätin nurkissa pyörivät villakoirat huomiotta ja keskityin muisteloihin. Saliremontti vei puoli vuotta, mutta visiomme valmiista oli niin vahva,  että jaksoimme puurtaa sen eteen sinnikkäästi kevättalvesta syksyyn asti. 

Helmipaneelia on naputeltu paikoilleen satoja metrejä ja maalia on kulunut sammioittain. Tapetoinnin saloihin sukelsimme rohkeasti. Yksi ihanimmista hetkistä oli, kun esikoisen viettäessä hiihtolomaa mummilassa, kunnostimme salaa hänen oman soppensa pikkuisten päiväuniaikoina. Jälkikäteen ajateltuna Villa Iiris on muotoutunut rakkaudella juuri meidän näköiseksi huvilaksi, jossa on vietetty leppoista arkea, ihania juhlia ja myös niitä vähemmän mukavia sairastupapäiviä, puhumattakaan kiukkukihahduksista tai epätoivon säälimättömistä tunnekuohuista.

Kodissamme on monia asioita, jotka ovat kulkeneet matkassamme jo pitkään. Yksi tärkeimmistä on toiveikas ja luottavainen mielentila. Kaikki järjestyy aikanaan tai ainakin kaikesta  selviämme, tavalla tai toisella. Sähkökatkot, putkien jäätymiset ja kadonneet tavarat vaikuttavat näin vuosien päästä aika pieniltä hankaluuksilta, vaikka juuri tuolla kyseisellä hetkellä on ollutkin mielessä malttamista. Kieltämättä muutamia painokelvottomia tilanteita on tullut eteen. 

Yhteinen arvo- ja ajatusmaailmamme on siivittänyt elämäntapaamme tämän yli satavuotiaan huvilan kanssakulkijoina. Vanhaa taloa asuttaessa on kuunneltava herkin aistein, mitä se kertoo ja toivoo. Täydellisyyden tavoitteluun taipuvaiselle ihmiselle en suosittele ryhtymistä vanhan talon pelastajaksi, paitsi jos on varaa kaiken teettämiseen ammattilaisilla tai jos silloinkaan, koska elämän jäljet ovat osa antiikkisen talon tunnelmaa. 

Itse tehdyt remontit ovat syventäneet kiintymystä kiinteistöömme ainakin meidän tapauksessamme. Olemme oppineet valtavasti monia taitoja ja se, jos mikä on mahtavaa. Villa Iiris on avannut meille näkökulmia elämän moninaisuuteen. 

"Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä ja joustavuutta. Se auttaa joustamaan, selviytymään ja palautumaan haasteista ja vaikeista tilanteista, sekä tukee uudelleen orientoitumista muutoksissa."

Tietoiset valintamme liittyen esimerkiksi radion tai television tuomaan kohinaan ovat yhteneväiset. Onneksi! Uskoisin juuri valitsemamme tavan rajoittaa hälyä ja ylimääräisiä ärsykkeitä luo Villa Iiriksen maagisen tunnelman, josta tyttäremmekin ovat puhuneet kotikotona ollessaan. Täällä kuulemma rauha ottaa otteeseensa. Puulieden kupeessa on ruuhkaa, kun olemme kaikki koolla. Itse koen kotimme kuin turvallisena sylinä, johon käpertyä suojaan maailmalta tai puuhata juuri sitä, mikä itselle tuntuu tarpeelliselta ja merkitykselliseltä. 

Neljännesvuosisadan kokemuksella huvilan rouvana voin kertoa, että korkokengille on ollut käyttöä vain juhlien aikaan ja silloinkin olen kiskaissut ne jaloistani heti viimeisten vieraitten lähdettyä. Tärkeintä on, että aina on tarjolla huopatöppösiä ja lämpöisiä villasukkia. 

Villa Iiriksen historiassa on tulossa ainutlaatuinen joulu, kun perhekuntamme pienin saapui vanhempineen ottamaan vastaan joulua mummolaan. Toivon kaikenmaailman pöpöjen kiertävän meidät ja rakkaamme kaukaa, jotta saamme viettää perhejoulua pitkän kaavan mukaan luoden elämyksiä pienimmäiselle. 

Puhtaalla lumella näkyy paljon eläinten jälkiä ja kohta varmaan tonttujenkin askelia. Kilikellojen kilinää en tosin taida kuulla ennen kuin olen saanut postissa varakojeen lakon tehneen tinnitusmasterini tilalle. 

Photo by Krista Keltanen

Tiedoksi kaikille asiaa matkan varrella kyselleille, että kyllä, asumme vielä täällä kaukana maaseudulla. pimeän pikkutien varrella pellon laidalla. Mihinkäs ihminen kodistaan lähtisi! Varsinkaan tällaisesta helmestä, jonka olemme pystyneet rakentamaan omin voimin mieleiseksemme. Täältä pyrähtää sukkelaan milloin minnekin ja tänne on aivan yhtä kätevää kurvata halutessaan. Kiitos, kun olet matkassa mukana!

Juhlaillan terveisin Tuija

Photo by Hanne Manelius

Tiedän paikan armahan

Kuunneltuani äänikirjana Hyvän mielen koti -kirjaa kirjailija Maaretta Tukiaisen lukemana avautui uudenlainen näkökulma teemaan, johon olen jo perehtynyt kirjaan aiemmin tutustumalla. Lukijan ääni sopii oivallisesti kirjan sanomaan ja huomaa, että Maaretta lukee tekstiä, joka on tärkeä osa hänen arvomaailmaansa. "Hän uskoo siihen, että itsetuntemus ja omien tarpeiden tunnistaminen auttavat meitä tekemään kodista merkityksellisen paikan, jossa voimme hyvin."

Hyvän mielen koti rakentuu vähitellen omien mieltymysten ja valintojen seurauksena tai näin minä vanhan huvilan haltijana ajattelen. Upouudessa tilassa asumisesta ei minulla olekaan lainkaan kokemusta. Jo nuorena me, jotka olemme nyt Koti meidän -ihmiset, ihastelimme vanhoja rakennuksia aina kulloisellakin kotipaikkakunnallamme. Hämeenlinnassa rakastuimme linnan lähistöllä veden äärellä sijaitseviin kaupunkitaloihin, joiden ikkunoista oli hämärään aikaan kiintoisaa kurkistella sisään ja arvailla keitä siellä asustelee. Unelmoimme tuolloin asuvamme joskus vastaavanlaisessa miljöössä. Tampereen Pyynikillä kävelimme säännöllisesti ensin kahdestaan ja myöhemmin myös lastenvaunuja lykkien kolme vuosikymmentä sitten. Arkkitehtuuria ihastelimme myös keskustan vanhoja kerrostaloja tutkaillen. Jyväskylästä on jäänyt mieleen erinäiset helmet reiteiltä kohti yliopistoa. Puutalojen ikkunoissa on lumoa, johon en kyllästy varmaan ikinä. Nykyäänkin retkillämme katse kiinnittyy vanhoihin, kiehtoviin yksityiskohtiin.

Kaupunki asuinpaikkana osoittautui loppujen lopuksi meille maalta kotoisin oleville liian hektiseksi ympäristöksi. Pikkulapsivaiheessa teimme rohkean päätöksen muuttaessamme maaseudun rauhaan. Kaipasimme tilaa, luontoa ja mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja rakentaa unelmiamme todeksi. Juuret ja siivet -postauksessa kuvailen äitienpäivätunnelmia vuosien takaa blogin alkutaipaleella. 

Tämä miljöö rauhallisen kylätien varrella vei sydämemme ensi silmäyksellä harmaatakin harmaampana lokakuisena päivänä ja edelleen sisimmässäni läikähtää, kun käännyn kotipihaan. Huomenna juhlistamme talokauppojemme vuosipäivää. Villa Iiris syntyi sinä päivänä 25 vuotta sitten ja kuopuksemme Iiris Auroora seuraavana kesänä helteisenä heinäkuun aamuyönä. Anekdoottina mainittakoon, että Aurora on aamuruskon jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.

Rakkaat pikkuihmisemme ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi, jotka ovat rakentamassa omannäköistä elämäänsä maailmalla. Koti meidän on osoittautunut oivaksi pesäksi erilaisissa elämänvaiheissa. Suurin osa kotimme kalusteista on asettunut tähän kotiin kuin ne olisivat täällä olleet aina. Tumma puu kalusteissa, vaaleaksi maalattu helmipaneeli, pelargoniat, kyntteliköt ja seesteisyys ovat kotimme kulmakivet unohtamatta väripilkkuja, joilla saamme elävyyttä ja vaihtelua näkymiin. Tekstiilien aito tuntu ja värimaailma ovat merkittäviä tunnelman luojia. Puulietemme on kotimme sydän. 

Koti-iloa on kuulemma kynttilöiden tuoksu ja tulen loimu. Niin minustakin. Aamusella on onni kömpiä alakertaan, jossa on tuli pesässä ja jakkara sen edessä vapaana. Siinä on hyvä viivähtää hetkestä nauttien. Villa Iiris on koti, jossa on luotu muistoja, jotka ovat tallentuneet syvälle sisimpäämme.  

Ihmiset tekevät kodin, mutta Villa Iiris on tehnyt meistä tällaisia kuin me kaksi nyt olemme. Koen löytäneemme merkityksellisyyden valintamme myötä. Nuoruuden into ja uteliaisuus johdatti meidät tänne, mikä on näin neljännesvuosisadan kokemuksella osoittautunut onnenkantamoiseksi. 

Juhlapäivän aattoillan ajatuksin, Tuija

 

Tuokiokuvia vol.3

#villaiirisimpressions

Teetaukoni virittyikin kuvakulmien hahmotteluun, mikä on paras rentoutumiskeino, jonka tiedän tai ainakin se kisaa kärkikahinoissa lukuisten vaihtoehtojen viidakossa. Marraskuinen aurinko vilahti iltapäivästä salin ikkunoista valaisten läikän keittiön lattiaan. Moppi lojuu edelleen seinään nojaten ja lehtikaalit ovat alkaneet kellastua odottaessaan pääsyä jatkokäsittelyyn. Strutsinsulkahuisku näyttää kulahtaneelta, mutta on oivallinen apu kattolamppujen pölyttämiseen. Keittiön välikön propellilamppu levittää kätevästi lämmön ympäri alakertaa. 

Tämä näkymä keittiön saarekkeen ääreltä on mieleinen. Pellavaverhojen lävitse siivilöityvä valo on kuvassa lempeä ja lohdullinen. Marraskuu voi olla myös hurmaava eikä vain pimeyttä tulvillaan. 

Kotimme keittiön kalusteet ovat enimmäkseen kierrätettyjä ja/tai liikuteltavia. Ikivanha kirjoituspöytä, joka Kukkaniityn lumoissa -postauksessa esiintyy, on edelleen juupas-eipäs -mietinnässä. Kaakeleiden kiinnitystä sen pintaan on harkittu tovi jos toinenkin. Sen äärellä olemme jo viettäneet muutamat rattoisat perjantai-illan sushihetket kuunnellen puulieden tulen rätinää. Aiempi saareke odottaa  kohtaloaan tukkien verannan väljän kulkuväylän. Päätöksenteko tai oikeastaan toimeen tarttuminen ei ole onnistunut arjen keskellä. 

Hämärässä ajassa on se hyvä puoli, että nurkkiin kertyviä pölypalleroita ei hevin huomaa. Nekin saavat kyytiä, kun sopiva aika tulee kohdalle. Muistatko Hyvän mielen koti -kirjan, josta olen aiemminkin kirjoittanut? Innostuin kuuntelemaan sitä. Lukijana on kirjan kirjoittanut Maaretta Tukiainen, jonka ääni miellyttää minua kuulijana erityisen paljon. Olen saanut uudenlaisia näkökulmia kirjan sisältöihin kuuntelemalla ja pohtimalla kirjan kysymyksiä oman kodin toimintojen osalta.

Kotoisa koti on jokaiselle meistä omanlaisensa ja hyvä niin. Me viehätyimme tuolloin 25 vuotta sitten talon jykeviin hirsiseiniin. Ihka ensimmäinen "remonttini" muutettuamme oli vetää puukolla kuprulla ollut pinkopahvi halki tuosta alakuvan nurkkauksesta. Sen alta löytyi mitä kaunein hirsisalvos. Tämän tekstin kuvissa se on näkyvissä. Koemme vaaleiden sävyjen ja tumman puun muodostavan harmoniaa kotimme eri tiloihin alkuvuosien värikylläisten vuosien jälkeen. 

Helmipaneelia olemme käyttäneet monessa muussakin huoneessa kuin keittiössä. Se sopii satavuotiaan huvilan henkeen meidän mielestämme ja sehän on tärkeintä, minkä me itse koemme itsellemme sopivaksi. Katot ja lattiat ovat alkuperäisiä. Narina ja klohmut kuuluvat asiaan. Elämänjälkiä saa ja kuuluukin olla ikäneidolla, joka on kokenut yhtä sun toista matkan varrella. 

Puulieden paikalla olleen tulisijan alkuperäinen ulkoasu olisi hauska tietää. Meidän ostamamme Misan Heta -liesi on paras hankintamme samoin kuin saunan valtavalla kivipesällä varustettu Narvi -kiuas. Kumpainenkin tuo arkeemme lämpöä ja hyvää oloa. Monia kummastuttaa se, että valmistamme ruoat pääasiallisesti puuliedellä, joka on hyödyllinen tunnelmanluoja. Lempipaikka meidän perheessä on jakkara sen edustalla.

Aamujen paras hetki on asetella mutteripannu ja maitokattila kuumalle liedelle ja odotella porinan alkua. Oikeasti en ole lainkaan kahvin ystävä, mutta tämä aamurituaali valmistellen isoa kauramaitolattea on tärkeä osa rauhallisia rutiinejani. Aamiaiselle sytytän kynttilän, jonka hehku tuo joka aamuun rauhallisen tuokion omissa mietteissä. 

Tämä viimeisen kuvan tunnelma sopii tähän pyhäinpäivän iltaan. Omistan sen kaikille meidän läheisillemme, jotka ovat mahdollisesti jossakin toisessa ulottuvuudessa tarkkailemassa meidän maanpäällistä kulkuamme. Kiitos, että olit.

Pyhäinpäivän illan ajatuksin, Tuija

Villa Iiris Photography

 

Tuokiokuvia vol 2

U

                          Unelmoi. Usko. Tee. Toista.

Lauantain lempipuuhaani on vaihtaa puhtaat lakanat vuoteeseen. Asia, joka ilahduttaa, on valkeat pellavalakanat. Samalla innostuin välttelemään lattian moppausta tutkimalla kuvakulmia ja uppoutumalla tekemiseen, joka vei minut mennessään. Siinä sivussa sain aikaiseksi jotakin, mikä oli pakko tehdä ennen pakkasia. Olisi ollut järkevää jo aiemminkin, mutta nyt oli juuri oikea hetki. Pesin ikkunat ja asettelin tuplaikkunat hellästi paikoilleen. Ikkunaruutujen väliin sujautin neljä kertaa viisi Samoksen jättikäpyä. Tuo ajatus on ennenkin vilahtanut mielessä, nyt oli aika kokeilla sitä. Toteutus miellytti silmääni ja myös matkakumppaniani. 

"Mielenrauha kumpuaa meistä sisältä."

Aiemminkin olen saattanut kirjoittaa sänkyvalinnoistamme. Ensimmäisen LEIRVIK -metallirungon ostimme  alla olevassa kuvassa näkyvään sänkykamariimme jo vuosia sitten, koska valkean kontrasti tummaa hirsiseinää vasten miellyttää meitä. Tykästyttyämme siihen hankimme tismalleen samanlaisen kesäkamariimme, jossa Mitoitus 140x200cm  on ikivanhojen tilojemme mittasuhteisiin sopivan siro. Linkkiä klikkaamalla pääset postaukseeni otsikolla Underbara sommarhus, jossa on Krista Keltasen ottamat upeat kuvat kesäkotielämästämme ajalta, jolloin tämä oli koti vielä nuorillemmekin ennen maailmalle ponkaisua.

Aikojen saatossa meillä on tilojen käyttötarkoitus vaihtunut aina sen hetkisen tarpeen mukaan. Kahden aikuisen taloudessa koti näyttäytyy toisenlaisessa valossa kuin lapsiperheen tohinoissa. On huikeaa, kun koti taipuu moneen tilanteen mukaan. Itsekkäästi emme halua vieläkään toteuttaa sisustusta vain omia tarkoitusperiämme palvelemaan vaan meistä on ihanaa tarjota jälkikasvullemmme viihtyisiä tiloja oleskella ja viettää aikaa kotikotona. Tunne, että pehmeä vuode odottaa kotiinpalaajaa, on rakkaudellinen ja lempeä. Kotimme ovat aina auki rakkaiden tulla ja levähtää maaseudun rauhassa. 

Vuodekatoksemme Bianca on tilattu Ellokselta. Olen huomannut, että asioita, joihin on tyytyväinen, voi olla vaikka kaksin kappalein koti-iloa tuomassa. Toinen on kesäkamarissamme ja toinen talvipesässämme. Molemmissa voimme uinua kuin majassa, telttailun ystäviä kun olemme. Kesähuoneessa harso suojaa itikoilta ikkunan ollessa auki ja talvella harson alla uinailemme suojassa kylmyydeltä. Pesuohjeessa luki, että vain kuivapesu. Minä uhkarohkeana huljautin kuitenkin hienopesuohjelmassa ja hyvä tuli.  Yläkerran makuutilan lämpötilan pidämme tarkoituksella alhaisena, koska uni on syvempää  viileässä. Hotellimajoituksessa tuon eron huomaan välittömästi. Kotona en kärsi koskaan silmäpusseista, mutta aamunäky hotellihuoneen wc:n peilistä järkytti tälläkin viikolla. Minäkö tuo nainen olin?

Taidamme olla kummajaisia, kun tapettivalintammekin on päässyt kolmeen eri tilaan, koska sen nimi Isoäidin aikaan taisi olla enteellisesti mieluinen. Siinä yhdistyy monta meille rakasta asiaa nimen ohessa. Värityksessä on Villa Iiriksen Uulan Olki  ja Samoksen sineä sekä kukkia, koska kellokukat ja ruiskaunokit ovat viehättäviä. Yksinkertaisesti kaunista ja kesätunnelmiin virittävää keskellä paukkupakkasiakin. 

Yläkerran kalusteista monet ovat Ikean mallistoa, koska meistä on mukavaa koota itse ja näin saada tekemisen meininkiä osaksi modernia kalustusta. Mottomme "uutta, vanhaa, lainattua, jotain sinistä" sopii kaikkialle kotiimme, joka on kuin morsian yli sadan vuoden iästään huolimatta. Ikinuori! Uudistuva, hetkessä elävä.

Tänään jäin pohtimaan, mistä muotoutuu vanhan huvilamme raikas tunnelma. Avainsanoja taitavat olla seesteisyys ja rauha. Olennaista on, ettei elektroniikka valtaa äänimaisemaa eikä tunnelmaa. Musiikista nautimme valikoidusti. Aamuhetkinä kuuntelen ilomielin miestä ja kitaraa. Akustinen soitanta on elämän eliksiiriä. Ihastuinhan silloin vuosikymmeniä sitten sitten poikaan ja kitaraan. Nyt on mies ja monta Martinia. 

 

Laadi oman sydämesi julistus oli sattumoisin tänään Susanna Jussilan Sielunsopukoita -postauksen teemana. Toukokuussa äitienpäivänä sain kyseiset kortit lahjaksi tyttäreltäni. 

Mikä on sinulle kaikkein tärkeintä elämässä?

Mitä haluaisit nähdä ympärilläsi enemmän?

Mitä haluaisit antaa maailmalle? 

Lempeys on tekoja, joista tulee hyvä mieli sekä niiden luojalle että saajalle. Minä petaan vuoteeseemme pehmeät Finlaysonin pellavalakanat ja saunamme lämpiää lauantaisin. Ei itsestään vaan arjen lempitekoina toinen toiselle. #tärkeintätänään siis valkeat lakanat ja kotisaunan lempeät löylyt. Minulle inspiraation hetket tekstiini sanoja poimiessa ja alakerrassa jalkapalloa siitä nauttivalle ovat lempeitä ja hyvää mieltä tuottavia tuokioita meille molemmille. Lähellä, mutta omissa maailmoissaan. 

Esteetikkoina  olemme rakentaneet kodistamme pala palalta meidän oloisemme rauhan tyyssijan, jossa viihdymme. Samokselle haaveilen irtiottomiljööstä, johon riittäisi mainiosti parikymmentä neliötä eli sänky, minikeittiö mutteripannuineen ja valkeat lautaset, pellavaverhot ja vuodekatos, jonka alla levätä suojassa kaikenmaailman ötököiltä. Garderopi on jo valmiina matkalaukuissa silitettyinä ja viikattuina. Lempeyttä ei maailmassa ole koskaan liialti. Suuntaan katseeni ensi kesän onnelaan Pythagorionin kujalla. 

Maailmalle haluaisin antaa palasiani omista löydöistäni matkan varrelta. Lempeys elämässä on jokaiselle kulkijalle omannäköistä. Minulle sen sävyt ovat tässä elämänvaiheessa harmonisia ja tekstuuriltaan sormia hiveleviä. Käsiemme jälki tässä kodissa on yhteisen pitkän työn tulosta, mistä olen äärettömän kiitollinen. 

Pinnatuoli, puiset rasiat ja sekalaiset laukut kertovat omaa tarinaansa matkamme varrelta. Esikoisemme vauva-aikana pikkuinen ränsistynyt, pinnatuoli pääsi osaksi kotimme kalustusta. Rasioita olen saanut puikoille ja koukuille säilyttymiksi. Laukuissa on muistoja menneiltä matkoilta ja toiveita tulevista seikkailuista. Koreissa olisi lankoja setvittäviksi. Tyhjensin juuri kymmenen litran Karhulan tölkin kävyistä niin taas voisin täyttää sen sekalaisilla lankanyssyköillä, joista saisi aikaan vaikka mitä innostuksen saadessa puikkoni kilkattamaan. 

Toivon omalta osaltani tuovani hyvää mieltä ja ilon läikähdyksiä kuvillani sekä teksteilläni sinunkin kohtaamiseesi. Kerro, jos siinä onnistuin. Kiitos!

Lauantai-illan lempein ajatuksin, Tuija 

Tuokiokuvia Villa Iiriksen syksystä 2021

Kotielämämme keskiössä on tämä isoin tilamme, jota saliksi kutsumme. Siellä syödään, soitellaan, jutellaan, levätään, ideoidaan, luetaan, seurustellaan, puuhaillaan, pelaillaan ja nautitaan kodin lempeästä tunnelmasta. Neliöitä on pienen yksiön verran.

Pöydälle kertyy etenkin minun kirjojani ja lankakeriä. Lehtiä on kumpaisellakin pinoissa. Ne ovat osa arkeamme, joka koostuu innostavista asioista ja tekemisistä. 

Tumma puu kalusteissa ja vaaleat helmiponttipaneelit seinissä ovat valinta, johon olemme edelleen tyytyväisiä. Väripilkut tulevat sitten vaihtelevista tekijöistä. Lokerokaappeihimme löytämämme turkoosit nupit tuovat Samoksen hyvät tunnelmat mieliin. Keittiön väliköstä pilkistävä löytökaappi on samaa sävyä. Rompetorilta aikanaan ostamani karttapallo hurmasi väreineen ja onkin yksi kotimme lempiesineistä, joista useimmat ovat kulkeneet matkassamme jo kauan. 

Pallolamput kattovalaisimiksi ostimme Ikeasta heti alkuvuosina. Niiden yksinkertainen muotokieli sopii meidän tyylimme höysteeksi. Antiikkisten tammituolien verhoilut olen vaihtanut monta kertaa aina kulloiseenkin tilanteeseen sopiviksi. Nämä viimeisimmät tein Indiskan paksusta puuvillapöytäliinasta, jonka pintakuvio sopi mainiosti tuolien kaarevien selustojen pariksi. Valkeat pellavaverhot ovat eleettömät kehykset korkeille alkuperäisille ikkunoille. 

Ympäri Eurooppaa matkannut kapsäkki on pullollaan erilaisia lankanyssyköitä ja retkikoppa on aina hyvä olla valmiudessa seikkailuihin. Lukeva tyttö -patsas oli isöäidilläni kaakeliuunin reunustalla ja muistan, kuinka sitä ihailin. Ihanaa, että se seurailee tuolta kaapin päältä meidän puuhiamme. 

 

Kirpputorilta löysin tuon suloisen pullukan korin, jossa on lankoja, mitäpäs muutakaan. Tuoksupielikistä leyhähtää raikas sitruunainen tuoksu, kun sen lehtiä sipaisee ohi kulkeissaan. Pyöröpuikkolaivani kuljettaa tarpeellisen puikkopataljoonan erilaisiin neuletöihin.

Vuosi sitten paikallislehden toimittajan vierailtua kodissamme jäi mieleeni hänen tuntemuksensa vanhan talon hengestä, joka on säilynyt remonttien saatossa. Ainutlaatuinen rauha sulkee syleilyynsä, kun antautuu sille aistit avoinna ja mieli herkkänä. 

Tunnelmallisin sunnuntai-illan terveisin Villa Iiriksestä! Tuija

 

Syystunnelmissa

Käväistyämme pääkaupungin vilinässä tänään tuntui ihanalta sytytellä kynttilöitä ja nauttia kodin rauhasta aamun hiljaisina hetkinä. Tärkeintä oli tavata rakkaita ja viettää aikaa heidän seurassaan. Samalla tuli kierreltyä kantakaupungin kauniiden talojen lomassa katuja sinne tänne rattaita lykkien piiperoisen päiväuniaikaan.

Yksi yö hotellissa aamiaisineen tuntui kuin olisi piipahtanut jossakin aivan muussa maailmassa pitkän hiljaiselon jälkeen. Kotiaamun hämärän hyssy tuli tarpeeseen ihmisvilinästä toipuakseni. 

Syksyn tuloon kuuluvat rituaalit rytmittävät elämäämme. Puulieden vierelle ilmestyy iso pino polttopuita, Unelmaa laitellaan talviteloille ja terassin kukkaset ottavat kukin tavallaan viilenevät säät vastaan. Loppukesän alehyllystä pelastamani pelakuut kukoistavat rehevinä, mutta daaliat ovat surkeina kylmyyden nahistettua niiden lehdet ruskeiksi. Juurakot on pikapuoliin laitettava kuivahtamaan talvisäilytystä odottamaan. Kukkakimppuun löysin vielä kuitenkin muutaman kukinnon lounaskattauksen somisteeksi. Keväällä kukkapenkkiin huiskaisemistani siemenistä on noussut sykähdyttäviä kukkia, joista on ollut iloa jo pitkään. 

 

Syysmelankolia kiepautti minut tänään taas kerran kahden vuoden takaisten Samos -kuvien pariin. Vietimme tuolloin ikimuistoisen viikon saaren syyskesästä nauttien. Kaikkialla oli sesonki loppumaisillaan, mikä sopi meille vallan mainiosti. Tiriseviksi paistetut sardiinit rantaravintolassa ja valkosipulinen vegepita-annos kulmakuppilassa palaavat säännöllisesti makumuistoihini. Vesi oli lämmintä ja olotila auvoinen. Kaduilla ja kujilla oli ihanaa kuljeskella. Vielä joskus taas saamme kokea tuon ihanuuden. 

Matkapostaukseni kahden vuoden takaa löydät linkkiä klikkaamalla. Unelmakartta johdatti tuohon seikkailuun tai ainakin niin haluan uskotella itselleni. Lohdutan itseäni, että seuraava seikkailu tulee olemaan kaiken odotuksen arvoinen. Moni tuttu paikka ja uudet reitit ajatuksen tasollakin saavat sydämeni hyppelehtimään pelkästä ajatuksesta. 

Tämä teksti lähti kulkemaan omia polkujaan, mutta olkoon menneeksi. Matkalaukut oli pakattuina ja autossa talvirenkaat lokakuussa 2019. Lähdimme matkaan 'lähikentältä' Joensuusta, mikä lisäsi seikkailuun hilpeitä sävyjä. Ajomatka Itä-Suomeen kesti kauemmin kuin lento Pythagorioniin. 

Samos in my mind -blogini on viettänyt postauksineen hiljaiseloa. Instagramissa sen sijaan videoita ja kuviani olen jakanut sitäkin runsaammin alati kasvavalle seuraajien joukolle. Jospa alkaisin taas kirjoittamaan blogiinkin, koska materiaalia on riittämiin. 

Olisi kiva saada kommenttilaatikkoon viestiä, kuka näitä sepustuksiani lukee ja millä mielellä? 

Syysmatkaunelmin, Tuija

"Mulla on ihan Lantliv -olo"

 

                                Tartu hetkeen! Carpe diem! 

Syysauringon suloisessa lämmössä käyskentelemämme peltokierroksen jälkeen kuulin kotipihalla sanat: " Mulla on ihan Lantliv -olo"  tyttären huiskaistua ikivanhan villashaalini harteilleen. Jalassaan hänellä jo olikin valmiiksi kulahtaneet lempisaappaani. 

Näihin otoksiin tallentui viikonlopun yksi ihana tuokio. 

Saunan terassille osui mielettömän suloinen valo. Tyttären kasvoilla hehkui vielä etelän päivetys. Tarjottimelle katoin kupilliset lämmintä teetä ja viipaleet juustokakkua mansikoiden kera. Yksinkertaiset ilot ovat elämän suola ja pippuri. 

Tämän onnellisen tuokion tunnelatauksen palautan mieleeni, kun marraskuussa sataa räntää päin näköä ja hämäryys kietoo syleilyynsä aivan liian varhain. Nostan Lempeyden kortin ja harjoittelen itsemyötätunnon jaloa taitoa. Hyväntuoksuisesta ihanasta teekupposesta en panisi pahakseni enkä eteerisisestä kynttilästä valaisemassa zen -hetkeäni. 

Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija on viihdyttänyt minua viime aikojen ajomatkoilla BookBeat -palvelun kautta. Sieltä tuo sanonta: ihana teekupponen tarttui matkaani. Tarina on vielä kesken, joten huomisellekin on luvassa hyvää matkaseuraa. 

Syysaurinkoisin sunnuntai-illan ajatuksin, Tuija

Hyvän mielen syysajatuksia

Kotiin tullessa verannalla tuoksuu ensimmäisenä sitruunainen iki-ihana tuoksupielikki, jonka ostin kesäretkellä Fiskarissa Puutarha Ruusupavun hurmaavasta tarjonnasta. Ystävällinen ja avulias puutarhuri ehti kiireisenäkin hetkenä rauhassa palvelemaan ja sai asiakkaan kokemaan itsensä tärkeäksi asioineen. Komeat Mårbackani, jotka sieltä ostin "matkamuistoiksi", kukkivat komeasti yläportaalla metsänvihreiden parioviemme edustalla ruskeassa vähän räjähtäneessä pajukorissa.  

Lasiverannalla pelargoniat viihtyvät ja voivat hyvin vielä pikkupakkasillakin. Viime vuonna taisi olla ennätys, kun vasta joulun alla siirsin ne talvehtimaan sänkykamarimme viileälle ikkunalle. Minulla ei ole sydäntä riipiä hehkeitä kukintoja ja heittää murusiani kompostiin. Teen parhaani, että mahdollisimman moni selviäisi hellässä huomassani ensi kesää sulostuttamaan. 

Entisaikaan äitini kertoman mukaan tuoksupielikki oli yleinen kukka mm. pappiloissa, jossa sen lehtiä leyhyteltiin, kun taloon tuli vieraita. Näin teen minäkin nyt, mutta ihan vain omaksi iloksemme. Nuuhkin tuoksua ja ihastelen lehtien hienoja muotoja. Sormiin tarttuu eteerinen häivähdys, joka muistuttaa välimerellisiä tuntemuksiani.

Iltapäivän valo siivilöityi tänään aiemmin kauniisti muhkeisiin pelakuiden kukintoihin. Kuten näkyy syyssesonkimme kukat ovat nämä, jotka ilahduttavat meitä koko kesäkauden pakkasiin asti. Valkeat dahliat terassilla puskevat yhä vaan toinen toistaan komeampia kukintoja ja Sävel -ruusukin on taas kukassa. Kosmoskukat ja malvat ovat juuri nyt komeimmillaan. Pinkki sävy oli vain yllätys. Se riitelee saunan seinän punamullan kanssa, mutta vihreyden keskellä ne näyttävät pirteiltä väripilkuilta. Ensi kesäksi perustan vielä isomman kukkaniityn, josta voin poimia iloa itselle ja muillekin. Minulle sopii yllätyksellinen, villi ja vallaton kukkailottelu, josta ilmestyy milloin mitäkin. 

Viikossa syysillan hämärä laskeutuu aina vain aikaisemmin. Saunailtaa valaisi valoketju kesäkeittiöltä terassin reunaustalle. Odotin näkeväni lepakoita, mutta ei ollut niiden lentoaika siinä hetkessä.

Viime viikolla oli monta ilahduttavaa kohtaamista. Yksi ylitse muiden oli nainen koiranulkoilutustakissaan, joka kertoi edelleen seuraavansa blogiani ja kehui kuviani. Sydämessäni läikähti kiitollisuus ja hyvä mieli valtasi ajatukseni. Muistan kuinka samainen ihminen istui kerran vuosia sitten kylmässä saunassamme ja uhkasi jäädä sinne asumaan. ;) 

Kesän kääntyessä vääjäämättä syksyksi koen haikeutta ja ikävä valoon on suunnaton. Voisinpa teleportata meidät rakkaille rannoille tallustelemaan ja mutustelemaan makoisia eväitä aaltojen loiskuessa rantakallioihin. Tosin luin, että tuollaisessa siirto-operaatiossa ihmiselle kävisi kalpaten  eli varpaiden liottelu merivedessä saa jäädä mielikuvittelun varaan. Olisikohan sama, jos vain laitan isoon vatiin Meinebase -suolavettä ja hipsuttelen jalkojani siinä silmät kiinni kuunnellen tinnitusmasterini aaltojen kohinaa kirkasvalolampun luodessa illuusion etelän valovoimasta? 

Eilen sytyttelin kynttilöitä valaisemaan perjantain makoisaa sushi-illallista, joka siirsi mukavasti kotitunnelmaan. Söimme ensimmäistä kertaa keittiömme uuden saarekkeen äärellä, mikä osoittautui toimivaksi ja viihtyisäksi puulieden lämmittäessä viilennyttä iltaa. 

Tänään minun piti laittaa alakerran tuplaikkunat paikoilleen, mutta se jäi aikeeksi. Huomenna ryhdyn toimeen, koska nyt on oivallinen aika tilkitä ikkunat ja teipata ne talven varalle.  Kahdeksan kuukauden kuluttua teipit sekä tilkkeet revitään pois ja ikkunaruudut asetellaan taas kesäsäilöön rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Tämä perinne on yksi ihanimmista asioista vanhassa talossa. Luonto tulee lähemmäksi ikkunaruutujen vanhojen lasien läpi. Ikkunalasit ilmakuplineen ovat osa vanhan viehätystä. Natisevat lautalattiat, kitisevät peiliovet ja elämän jäljet antavat perspektiiviä sekä armollista näkökulmaa elämään, jossa siinäkään meistä kukaan ei tule valmiiksi eikä täydelliseksi. Onneksi niin! 

Tässä yhdessä luetuimmista postauksistani kerron JIM -tekniikasta. Tänäänkin tämä tähän tuotokseen käyttämäni aika on ollut jotain ihan muuta ja voi kuinka virkistävää ja inspiroivaa. Syy, miksi jätin tuplat sikseen ja heittäydyin flown valtaan. Kuvat ja kirjoittaminen ovat elämäni suola, vaikka se merisuola, jota niin hillittömästi ikävöin. 

Syyssaunan jälkeisin tunnelmin, Tuija