sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Villa Iiriksen syksy 2020







Villa Iiris syysasussaan


Piakkoin on 24 vuotta ensisilmäyksestä tähän näkymään. Tai no ei aivan tällaiseen, mutta luotimme intuitioomme. Ruskehtava katto, purettu parveke ja synkeät ikkunanpuitteet eivät saaneet ihastustamme himmenemään, puhumattakaan vauvankakan sävyisestä vuorilaudoituksesta. Aamulehden ilmoitus otsikolla: Kartanoromantiikkaa Längelmäveden tuntumassa johdatti meidät tähän pihapiiriin ankean harmaana lokakuisena iltapäivänä lastemme kanssa ihmettelemään maalaiselämää. Vehreä tontti, kiintoisa huvilarakennus ja ryhdikkäät piharakennukset saivat mielikuvituksemme laukkaamaan. Visiomme oli vahva, olivathan päätalon rakenteet mieluisat ja rauha pellon laidalla metsän siimeksessä lumoava. Mansardikattoisessa, alunperin huvilaksi rakennetussa, talossa on varsinkin yläkerrassa erkkereitä ja kulmauksia niin, ettei yksikään kamari ole tavanomainen muodoiltaan. Huvikumpumaisuus puhutteli ja innosti uteliaasti tutkimaan talon saloja. Onneksemme edelliset asukkaat olivat ottaneet esille piilossa olleen puuportaikon, joka viehätti silloin ja edelleen on yksi keskeinen kotimme helmi.

Heinäkuussa kotimme toimi kuvauslokaationa kahden päivän ajan Häräntappoaseen uuden version produktiossa. Sarjan päähenkilöä oli kuvattu lehtihaastattelun yhteydessä pihapiirissämme, jonka seurauksena paikallislehdestä oltiin yhteydessä meihin. Tavatessamme toimituspäällikkö Annukka Tammilehto keskusteli kanssani monenmoisesta vanhassa talossa asumiseen liittyvästä. Haastattelupyyntö sai mielen palaamaan alkuaikoihin ja mietteisiin, mikä tämän kiinteistön tenho oli ja on edelleen. Raksa ja remppa -liite ilmestyi viime viikolla ja se on tilaajille luettavissa verkkoversiona täällä

Punahonkahuvilan seinähirsien vuosirenkaista voi päätellä niiden olleen ikivanhoja jo päätyessään nyt 101 -vuotiaan rakennuksen kehikoksi. Tästäköhän syntyy vanhan talon henki ja tunnelma, jota moni on ihastellut meillä kyläillessään. Onneksemme myös ikkunat olivat säilyneet uudistusvimmalta ja suurin osa peiliovista on alkuperäisillä paikoillaan. Kesän merkki on, kun siirrämme tuplaikkunat rapunaluskomeroon ja syksy saa tulla, kun ne taas asetellaan paikoilleen, tilkitään ja paperoidaan. 

Tulisijoista osa on purettu 70 -luvun uudistuksen kourissa. Jäljelle jääneet kaakeliuunit ovat kullanarvoisia paukkupakkasilla. Salista purettu iso kaakeliuuni on surettanut lukuisia kertoja, varsinkin, kun samaan hötäkkään myös yläkerran uuni ja jopa piippu on tuhottu. Keittiön  alkuperäisen lieden ulkomuotoa olen pähkäillyt myös monia kertoja. Tilalle hankkimamme Misan Heta -puuliesi on ollut kodin sydän jo 23 vuotta. Ruoanlaiton ohessa koti lämpiää ja liedellä mahtuu hauduttelemaan montakin ruokalajia samanaikaisesti. 



https://kangasalansanomat.fi/henkilokunta
Kuvaaja: Annukka Tammilehto



Annukan kysymykseen, miten kuvailisin kotimme tyyliä, kehkeytyi monisyinen vastaus. Osa on ollut alusta asti selkeää ja punaisena lankana remonteissamme. Yläkerran alkuperäiset helmiponttipaneloinnit aulan seinässä sekä kattolevytysten alta paljastuneet paneelikatot kuuluvat tunnelmaan sekä lastulevyjen alta vapautetut lautalattiat. Antiikkikalusteet ovat saaneet rinnalleen uutta ja raikasta ilmettä tuomaan kepeää huvilatunnelmaa. Verhot ovat valkeat koko kodissa, koska ne ovat tyylillisesti meidän silmäämme miellyttäviä. 

Tavoitteena on ollut luoda harmoninen kokonaisuus, jossa kaikilla on hyvä olla. Kammareiden käyttötarkoitus on vaihdellut elämäntilanteen mukaan. Taas on ollut aika kantaa pinnasänky vierashuoneeseen. "Sama tyyli jatkuu kaikkialla", totesi parikin ihmistä viime kuussa vierailuillaan. Vaniljanvaalea, tumma puu ja luonnonmateriaalit luovat Villa Iirikseen rauhallisen, sielua syleilevän tunnelman. 

Onni on, että me molemmat talon haltijat omaamme vahvan visuaalisen silmän ja yhteisen arvomaailman. Yksinkertaisuus ja selkeys yhdistettynä harkittuun runsauteen on ominaista Villa Iiriksen kotielämässä. 

Pikkukuistille remontoitu kylpyhuone suihkukaappeineen on osoittautunut käytännöllisemmäksi myönnytykseksi arjessamme kuin haaveideni tassuamme kynttelikköineen kaakeliuunin kupeessa, joka elää mielikuvissani edelleen. Tosin järjen ääni estää hulvattomimpien ideoideni toteutuksen. Hyvä niin.


Seurakunnan leirikeskuksena 50 -luvulta aina 90 -luvun alkuun toimineen pihapiirin seinissä on jos jonkinlaisia puumerkkejä kaiverrettuna hirsiin ja tikkamestareita on taitanut olla harvassa, jos ohi heitettyjen tikkojen rei'istä mitään voi päätellä. Elämän jäljet ja rakennustöissä ahertaneiden puumerkit omien lapsiemme seinäpiirrosten lisäksi ovat merkityksellisiä kuten pituusmerkinnät ovenkarmissa. Onko teidän kodissanne vastaavia yksityiskohtia? 


Elämäntapa edellyttää resilienssiä ja toiveikkuutta, jonka voimalla ylittää itsensä uudelleen ja uudelleen. En voi todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta kokonaisuus ratkaisee on mottomme. Olemme saaneet elämäntaipaleeseemme sävyjä, joista olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi ottaneet rohkeaa irtiottoa kaupungista. Kiitollinen olen kaupunkilaisvuosistamme, koska ilman kulkemaamme taivalta emme olisi tässä. 

Elinikäinen oppiminen ja itsensä kehittäminen ovat itselleni tärkeitä teemoja, joiden huomaan vieneen minut mennessään. Vierivä kivi ei sammaloidu on sanonta, joka on syytä pitää mielessä, jos aikoo selvitä vanhan talon kanssa. Yllätyksiltä ei voi välttyä. Rikkautta on kirjavat kokemukset, joita voi vanhana muistella. 

Villa Iiristä kutsuttiin seurakunnan aikana Einolaksi. Olikohan niin, että alkuperäinen rakennuttaja oli Eino nimeltään. Tuo yksityiskohta on unohtunut minulta, mutta se lukee muistiinpanoissani arkistojeni kätköissä. Herättääkö tämä kirjoitus sinussa muistoja ja ajatuksia? Luen niistä ilomielin kommenteissa tai sähköpostiakin voi lähettää. 


Villa Iiris


Hapuilen kohti lokakuuta ja alkavaa syksyä sään pieksemää penkkiä pitkin varovaisin askelin.

Lokakuisen syyssunnuntain terveisin Tuija





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti