Kesällä kerran VIII

Minne Kesällä kerran kuljimmekaan?

                               Postaussarjani Kesällä kerran viimeinen osa on tässä, ole hyvä!

Kesä on kuulunut yhteiselomme tähtihetkiin jo 38 vuoden ajan. Siis pienen ikuisuuden!

Alusta asti retkeily, matkailu ja veneily ovat olleet meitä kahta yhdistäviä asioita. Nuorina veneilimme Päijänteellä vaarin vanhalla puuveneellä. Saarijuhannukset kuuluivat kesäperinteisiin pitkään. Kihlatkin vaihtoimme Haukkasaaren korkealla mäellä skoolaten Sunrise -liköörillä yhteisen elämämme alkua. Tuohon aikaan posti kulki tiuhaan ja kirjeet olivat tärkein yhteydenpidon välineemme.

Tilkkupeitto muistoja täynnä

Interrailmatkoista ensimmäinen kesällä kauan sitten oli testi, joka selvitti, oliko meistä elämänkumppaneiksi. Sveitsissä eksyminen painava rinkka selässä ja yöllinen järkyttävä ukkosmysrky pikkuruisessa teltassa matkavarusteet likomärkänä vain lujittivat yhteisiä arvojamme. Seikkailu suuntautui Ateenaan ja Vouliagmeniin, jossa syötyämme vesimeloonia sairastuimme vuorotellen inhaan mahatautiin.

Vastoinkäymisistä huolimatta palava rakkautemme Kreikkaan syttyi silloin ja roihuaa edelleen. Sinnikäs säästäminen ja tarkka budjetti mahdollisti silloin unelmamme toteutumisen ja työnajakomme on tänäkin päivänä samanlainen. Toinen meistä unelmoi ja toinen huolehtii järjen äänestä. Arvannet kumpaa minä edustan.

Mansikat ja vaniljajäätelö

Kesäkamari by Krista Keltanen

Muutettuamme tähän haaveidemme kotiin matkailu ulkomailla ei tullut mieleenkään, kunnes päätimme lähteä viettämään kahdestaan 20 -vuotishääpäiväämme nuoruusmatkojemme maisemiin ja se oli menoa se! Olen edelleen kiitollinen vanhempieni avusta, kun pääsimme toteuttamaan ansaitsemamme loman.

Tuo elämys sai meidät suunnittelemaan koko perheen yhteistä seikkailua Kreikan saarille. Kohteeksi valikoitui Kefalonia, joka teki lähtemättömän vaikutuksen esikoisen ylioppilasvuonna. Sinne(kin) on vielä päästävä uudelleen.

Sitten tiemme johdattikin Samokselle, joka on ollut osa kesiämme jo vuodesta 2011 yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kävimme Kosilla ex tempore -lomalla pyöräilemässä nuorimpien tytärten kanssa kuusi vuotta sitten, mikä oli oikein onnistunut valinta siinä tilanteessa. Samos vei jatkossa pidemmän korren.

#tuijalauri2019

Yllä oleva kuva on viime lokakuiselta matkaltamme uudestaan Kosin saarelle. Lähdimme sinne vierailemaan Samokselle tiemme johdattaneen muusikkoystävämme perheen luo. Oli ihana tavata heitä pitkästä aikaa ja päästä osaksi kreikkalaisen perheen illallista.

Kesälapsemme syntyi tähän kotiin, mikä on muistoista kultaisin kesäaikaa ajattelen.  Hirsihuvilan suojissa oli auvoisaa hoivata kolmea pientä ihmistä ja saatella heitä sitten myöhemmin rohkeasti omille poluilleen ympäri maailmaa. Aiemmin olen kirjoittanut juurista ja siivistä toukokuussa 2014.

Alakuvan kamari on kokenut monenlaiset elämänvaiheemme. Siellä ovat asustaneet vuorollaan mummu, Helmi, Sointu ja Iiris sekä me kaksi. Nyttemmin se toimii vierashuoneena yläkerran rauhassa. Vankat hirsiseinät on veistetty käsin yli vuosisata sitten. Uni maistuu makealle muhkean peiton alla kaakeliuunin kupeessa.

Kesällä ovat ovet ja ikkunat usein auki. Kesätuulen tuiverruksen tuntu on iso ilo. Pyykkinarulla kuivuneet valkeat lakanat ilahduttavat raikkaalla tuoksullaan. Verhojen lepatus ja lintujen liverrys kuuluvat sielunmaisemaani ja pihapuiden huojunta ikkunoiden takana saa kinkkisemmätkin asiat sopiviin mittasuhteisiin. Olen syntynyt maalaistaloon, mikä varmaankin selittää mieltymystäni tähän elämäntapaan, joka on meidän kummankin suurin yhteinen toteutunut toive asumismuodon suhteen. Työläs, rosoinen, mutta niin kotoisa ja rauhaisa elämä on juuri sitä, mitä haluamme.

Nyt on syys saapunut. Vanha matkaveneemme on taas turvallisesti kotipihassa odottamassa uutta veneilykautta.  Liiterissä ovat puupinot valmiina lämmityskautta varten. 

Kesävaatteita en ole vielä malttanut pakata pois lämpimämpien varusteiden tieltä. Saattaa olla, että palaan kesäisiin tunnelmiin vielä marraskuussakin, jos ikävöin auringon voimaa ja kesäisten ajatusten hyvää mieltä tuottavaa tunnetta. Sujautan kesäkaftaanin ylleni ja sukellan kesäkuviin. 

Löysin Yle Areenasta Rantahotelli -sarjan, jonka estetiikka kolahti niin, että kohta taas nautiskelen yhden jakson verran tuota tanskalaista herkkua. 

Hei vaan ja kuulumisiin! Tuija

Kesällä kerran VII

Villa Iiriksen veranta

Lomaolo, Pythagorion port, Samos

Kesäkassi, Potokaki, Pythagorion, Samos

Hetki itselle, Hotel Arion, Kokkari, Samos

Villa Iiriksen portaikko, photo by Krista Keltanen

Kukkia ja kynttilöitä

Krista Keltanen Photography

Kesällä kerran -postaussarjani lähenee loppuaan. Päätin kirjoittaa kahdeksan osaa ja tämä on niistä toiseksi viimeinen.

Noltalgikko, kun olen, niin kuviin on tallentunut muistoja ja tunnelmia, joihin on iloa palata aina uudelleen varsinkin aamulämpötilojen laskettua lähelle nollaa niin, että nenänpää punoittaa ja kaulahuivin kietaisee mieluusti lämmittämään. Tuulilasista oli jo skrapattava jäähyhmää ennen matkaan lähtöä.

Iltapäivän aurinko onneksi vielä onnistuu hyvällä säällä lämmittämään kesäkeitaamme ihanan viihtyisäksi. Pelakuut nauttivat verannan ikkunoiden valosta ja suojasta yöllisen hallan vieraillessa. Kuura on kaunista ja järvimaisema utuineen upea.

Lasiverantaa kohtaan tunsin rakkautta ensi silmäyksellä lokakuisessa sateessa kohta 23 vuotta sitten, vaikka tuolloin ikkunan puitteet olivat likaisen ruskeat ja synkän surumieliset. Onneksi omaan taidon kuvitella tilojen muutokset mielessäni valmiina. Siitä saa voimaa toteuttaa sinnikkäästi haaveensa todeksi.

Verannan teehetki, photo by Krista Keltanen

Viime aikoina ajatukseni ovat tuon tuostakin palanneet kolmen vuoden takaiseen kuvausmatkaani Samokselle. Siitä sai alkusysäyksen sisarblogini ja totaalinen koukuttuminen Instagramiin. Kuvien tutkiminen on antoisa ja rentouttava lisä tässä blogiharrastuksessa.

Bloggaamisen myötä on avautunut aivan uusia maailmoja ja matkan varrella olen kohdannut monia ihania ihmisiä. Kiitollisuus kaikista uusista elämyksistä on sanoinkuvaamaton.

Yksi merkittävä sysäys on ollut Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen luomat Hyvän mielen kortit, joista olen kirjoittanut useampaan otteeseen. Tässä tekstissäni on veranta keskiössä. Kortit ovat osa joka-aamuista rituaaliani valmistautuessani uuteen päivään. Tekstien ja kuvien sanoma on voimaannuttava ja maaginenkin. Tuo toimiva yhdistelmä liitettynä omaan kokemusmaailmaani ja elämääni luovat harmonisen mielenmaiseman, josta kumpuaa uusia luovia ajatuksia ja ideoita kuin sieniä sateella.

Verannan rooli osana elämäntapaamme on merkittävä. Sohvalla vietetyistä joutilaista hetkistä on kummunnut monia yhteisiä ja erillisiä ilon aiheita. Luonnon äänet ovat lähellä ikkunoiden takana ja pellon laidalla metsän siimeksessä asuessa sielu lepää rauhassa maailman melskeiltä, mistä olen onnellinen joka ikisenä päivänä portista kotipihaan kurvatessani.

Tämän postauksen kuvat valikoituivat fiiliksellä. joka kertoi, mikä veti puoleensa. Värimaailma on minun silmääni yhtenäinen ja levollinen. Kauneuden ja erinomaisuuden arvostus on yksi ydinvahvuuksistani. Aiheesta voit lukea Joyallan hyvän postauksen täältä. Kukoistava tulevaisuus. Luomme sen yhdessä. on Joyallan motto.

Elämän merkityksellisyys on tullut eteeni monissa lukemissani artikkeleissa ja kirjoituksissa. Kuvien tarinasta on luettavissa minulle tärkeitä teemoja: harmonia, hyvinvointi, koti, lepo, luonto, rauha, rakkaus, visuaalisuus. Havaitsetko tai koetko sinä lukijana samoja asioita?

Kesäaika ravitsee ja voimauttaa. Tuo kolmen vuoden takainen yllätyksellinen jatkoaika auringossa on varmaankin merkittävin syy, miksi tuosta syksystä on niin auvoisat muistot. Elin omassa kesäkuplassani miltei jouluun asti. Valo ja lämpö ovat keholleni elintärkeitä. Onneksi saunassa, josta viikko sitten kirjoitin, voi nauttia ympäri vuoden lempeitä löylyjä.

Verannalle sytytän tänä iltana kynttilät kruunuun ja kääriydyn kauan sitten Urjalan kotiteollisuuskoulussa kutomaani huovutettuun villahuopaan. Keitän kupin kamomillateetä pitkän kaavan mukaan puuhellalla, koska vedenkeitin mokoma sanoi sopimuksensa irti. Heitän haikeat hyvästi romulle ja yritän löytää toisen edes hitusen samanveroisen korvaamaan ison loven arkemme sujuvuudessa.

Sunday -post oli alkuvisioni tätä sarjaa suunnitellessani. Toivottavasti olen suonut sinullekin lukijani iloa ja valoa, merkityksellisiä hetkiä.

Aurinkoisin terveisin Tuija alias tuikku

Kesällä kerran VI

Kesän merkki on, kun tarkenee vielä tassutella saunapolkua varvastossuilla. Syyskuu lukeutuu nimestään huolimatta minun ajatusmaailmassani kesäkuukausiin. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on revittävä ilo irti kaikesta vähänkään valoisaan, lämpimään vuodenaikaan viittaavasta. Minä olen kesäihminen, vaikka olenkin syntynyt keskellä tammikuista talvipäivää ja lisäksi inhoan kaikenlaisia luokitteluja ja leimoja. Siitä huolimatta kuvaisin itseäni kesän lapseksi. Samos sen tunteen on saanut roihuamaan.

Tänä aamuna heräillessäni auringon ihanien säteiden syleilyyn ajattelin, että olen myös valon lapsi. Parhaani mukaan yritän tuikkuna valaista kanssakulkijoidenikin polkua. Joskus onnistun, toisinaan en. Se on elämää.

Armollisuutta itseään kohtaan on opettanut tässä vanhassa miljöössä eläminen. Saunamme ei ole todellakaan nykystandardien mukainen, mutta silti toimiva ja tunnelmallinen. Remontti tehtiin kohta 20 vuotta sitten suurella sydämellä ja rakkaudella. Alimmat hirsikerrat vaihdettiin ehompiin ja kengitys onnistui upeasti. Sisulla tuo elämänkumppanini väänsi ja kankesi kaikki isot kivenmurikat ulos entisen lattian paikalta ennen uuden valua. Tuolla ne nököttävät pihan kivikossa ja saunan puretuista betonilaatoista aseteltiin kivipatio takapihan kasvihuoneen edustalle. Nykyisin olen luovuttanut sen maitohorsmien temmellyskentäksi.

Kesäsauna on myös talvisauna. Talven varalle saunan seiniin tiivistyvät valoisat, kesäiltojen saunatunnelmat pitkine, leppoisine kylpemisineen. Ovi tilkitään ja eristetään pitämään kylmä loitolla ja saunan kuumuus edustaa Samoksen helteitä, joille Suomen tämän kesän säät eivät juurikaan häviä. Kylpyammeessa lekottelu on aivan yhtä ihanaa kuin Potokakin aalloilla pulahtelu.

Kesällä saunomme kerran jos toisenkin ja talvella samaten. Vino pino polttopuita on siis tarpeen. Elävän tulen sytyttämisessä ja koko lämmitysrituaalissa on aivan oma erityislaatuinen hohtonsa, vaikka minä siitä huolehdin harvemmin. Mankeloidut laudeliinat ja puhtaat pyyhkeet sekä sisustukselliset yksityiskohdat tunnelmineen loihdin minä. Kokonaisuus ratkaisee tässäkin asiassa!

Pihasaunan voittanutta saa kyllä hakea. On oikeasti ylellistä, kun saunarituaalit ovat näin erityislaatuisen mieluisia. Minimoimme saunalla kaiken muovisen. Shampoopulloissa olen tehnyt myönnytyksen, vaikka senkin voisin ratkaista omaperäisemmin ja esteettisemmin. Emalivateja on erikokoisia ja ämpärit kiikutimme aikanaan Helsingistä Kauppatorin laidalta Sauna -kaupasta.

Siniraidalliset laudeliinat tein heti saunaremontin valmistuttua ja ne ovat edelleen toimivat, mutta niiden sijaan haikailen kreikkalaisia kudottuja pyyhkeitä. Joulunaikaan olemme ottaneet käyttöön joulunpunaiset, jotka jo viime joulun aikaan mietityttivät. Pienillä asioilla on vaikutusta koko saunan tunnelmaan. Taitaa olla niin, että kaappimme kätköistä löytyisikin jo sopivat seesteisemmät pyyheliinat monipuolisempaan käyttöön. Jos tiedät vinkin, mistä löytäisin valkeita emalivateja niin otan tiedon ilomielin vastaan.

Narvi -kiukaaseemme olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Se lämmittää nopeasti ison, avaran tilan. Vesi lämmitetään padassa ja pesuvesi sekoitetaan mummin vanhaan tiinuun. Kuulostanee viime vuosisadan tyyliltä, mutta usko pois, toimii edelleen loistavasti.

Syyskuisin Kesällä kerran -tunnelmin, Tuija

Kesällä kerran V

Tästä maalaiskiinteistöstä tuli kotimme joulun alla 90 -luvun puolivälin paikkeilla. 

Ihastuimme ensisilmäyksellä ja se oli menoa se! 

Tämän metkanmuotoisen katon alla oli (ja on edelleen) ihmeellistä nukkua hiirenhiljaisessa maisemassa. Pakkanen paukkui ja pihamaa oli luminen. Silloin tuskin mietimme muuta kuin hetkeä kerrallaan. Onni oli läsnä joka henkäyksessä.

Viikko kaupanteon jälkeen meille oli selvinnyt huolestuttavan väsymykseni ja huonovointisuuteni syy. Kyseessä oli niinkin iloinen yllätys kuin kolmas lapsi, joka oli mitä ilmeisimmin vaistonnut tämän kodin olevan hänen syntymäkotinsa. Esikoinen oli viisivuotias neitonen ja pikkusiskonsa vasta yhdeksän kuukautta. Kaupat solmittiin Iiriksen päivänä, jolloin emme tienneet vielä meidän tulevasta pikkutaimesta. Hilkulla oli, ettei pikkuisemme tullut maailmaan heinäkuisena aamuyönä saunan portaille. Ensi viikolla tulee kuluneeksi 22 vuotta Iiriksen kastejuhlasta salissamme. Olen aiemmin kirjoittanut tarinan Villa Iiriksen synnystä. Linkistä pääset tuohon Koti meidän -tekstiin.

Miten tämän postauksen kuvat liittyvät Villa Iirikseen selviää myöhemmin...

Ensimmäisestä keväästä asti pelargoniat ovat olleet osa toukokuista äitienpäivän perinnettä. Silloin taapersin vauvamahani kanssa ja yritin jarruttaa pikkuisen intoa tulla maailmaan liian aikaisin. Ison ilon sain punaisten hehkuvien pelargonioiden kukinnasta verannan ikkunoilla. Tuolloin ikkunoiden puitteet olivat ruman ruskeat, mutta se ei latistanut riemua omasta kodista ja kasvavasta perheestä.

Sittemmin pelargonioiden värisävyt ovat muuttuneet hillitymmiksi. Täysin valkeiden pelakuiden aika näyttää antaneen tilaa näille hempeän sävyisille kaunottarille, jotka onneksemme löysimme heinäkuussa aloittaessamme kesäkotielämää kotimaisemissa. Honkasen puutarha pelasti tänäkin kesänä ja sieltä ostin myös hyväntuoksuiset yrtit ruukkuistutuksiin.

Salimme ikkunoilla Mårbacka -pelargoniat kukoistavat ja tuovat tunnun ikuisesti jatkuvasta kesästä, mikä on ollutkin tämän vuoden syyselon onni. Lukemattomina päivinä ikkunat on voinut avata apposelleen ja lempeä tuuli on saanut pitsiverhot liehumaan. Ällistyttävää on tiistai-iltapäivälle luvattu kesäsää, mistä en todellakaan ole harmissani. Jospa työntäisimme soutuveneen vesille ja kävisimme #kesälläkerran -tapaan eväsretkellä tai Unelma -putputuksella arki-illan iloksi.

Viime viikko meni sumussa syksyn ensimmäisessä nuhassa rypiessäni. Nenäkannu ja suolakurlaus sinkkitablettien imeskelyn ohessa tuntuivat tehoavan hyvin. Uni kuitenkin paras lääke on! Kurkkukivun hellitettyä sainkin tankattua lepoa urakalla. Kesäkamarille jouduin heittämään hyvästit taudin ärhäkimmässä vaiheessa. Onneksi talvikamari on yhtä viihtyisä harsokatoksineen.

Kesäaikaan käytössämme olevat tilat ovat monimuotoiset ja miltei puolet vuodesta voimme nauttia lasiverannan tunnelmasta. Säiden viiletessä kynttilät tuovat lämpöä ja villavilttiin kääriytyneena hämärtyvästä illasta voi nautiskella sohvalla loikoillen. Pelakuiden kukinnasta olemme usein saaneet nauttia miltei joulukuulle asti, jos ei ole tullut kovia pakkasia. Muutaman kerran olen kyllä onnistunut jäädyttämään ikkunoille unohtuneet kukat, mikä on ollut harmi. Tänä vuonna olen tarkkana ja toivon onnistuvani talvetuksessa edellisvuosia paremmin. Valkeiden pelakuiden selviäminen talven yli on ollut miltei toivotonta. Nämä rehevät loistoyksiköt saanen kukoistamaan ensi keväänäkin.
Portailla hyvä tuoksu toivottaa tervetulleeksi kotiin, kun yrttejä vähän sipaisee ohikulkiessaan.

Kuuluvatko pelargoniat sinun kesäkotielämääsi? Kreikassa ja täällä kotosalla olen kummassakin yhtä lumoissani kukkaloistosta. Tekisipä mieleni Samoksellakin ryhtyä pelakuiden hoitajaksi. Siellä kukkien talvetuksesta ei tarvitsisi murehtia, kun pakkasista ei ole pelkoa ainakaan alavilla mailla. Vuoristossa saattaa luntakin ripsauttaa.

"Tärkeintä tänään on tarkastella kokonaiskuvaa, joka auttaa näkemään elämän syvemmän merkityksen. Se on kuin majakka, jonka avulla navigoimme arjen aallokossa. "

Kokonaisuus ratkaisee on ollut mottomme alusta asti asuttaessamme tämän huvilan pihapiiriä.
Pelargonia siellä ja toinen täällä on olennainen osa elämäämme.

Näihin kesän kukoistuksen kuviin aion palata synkeänä marraskuisena iltapäivänä, kun maisema on harmaan sävyjen kyllästämä. Tervetullut olet sinäkin!

Sydämellisin terveisin Tuija

Kesällä kerran IV

Elokuu on ollut ihana, ainakin säiden suhteen. Monta kertaa olen todennut, että nyt on ollut kesäisempää kuin kesäkuussa, jolloin villasukat kuuluivat vakiovarusteisiini aamusta iltaan, yötä päivää. Elokuun illat ovat pysäyttäneet niistä nautiskelemaan. Pihakeinussa istuskelu ennen nukkumaan menoa on ylellistä.

Samoksen matkan aikana keskikesällä ruusumme olivat kukkineet, mikä ei ollut mikään yllätys. Viime viikon ruusunnuput puolestaan olivat iloinen löytö ruusupensaassa. Tuskin olisin edes hoksannut niitä tarkasti tutkailla, jos en olisi instagramissa nähnyt jonkun toisen ihmisen hehkuttavan ruusujaan.

Muutama pieni nuppu sulostutti ruusupensaiden oksia ja lämmin sää sai ne nopeasti puhkeamaan täyteen loistoonsa. Raatsin sitten lopulta ottaa pari kaunotarta tiskipöydän kulmalle levittämään lumoavaa tuoksuaan. Pienistä kukista iso ilo!

Kesäillan aurinko luo säteitään keittiömme helmipaneeliseinään, mikä on yksi lukemattomista ihanista asioista kodissamme. Kiitollisin mielin Kesällä kerran -sarja jatkuu nyt neljännellä osalla ja viikon kuluttua on tiedossa viides osa. Onko sinulla toivetta aiheeksi?

Suloisen syyskuun toivotuksin, Tuija