lauantai 17. kesäkuuta 2017

Juhlahumusta aamusumuun




















Villa Iiris 3.6.2017


Kuukausi on hupsahtanut edellisestä postauksesta. Joka päivä olette olleet mielessä sekä te siellä ruudun takana että tämä raakile, joka on odottanut kypsymistään. 

Niin on meidän nuorimmaisemmekin lakitettu ja iloisesti juhlittu yhdessä ihanien ihmisten kanssa. Juustokakut onnistuivat pienillä uudenlaisilla säädöillä, mutta hullunkurisen ideani jouduin hautaamaan liian työläänä. Eipä siitä tällä erää sen enempää, mutta toivon päähänpistoni näkevän päivänvalon jossakin muussa sopivassa tilanteessa. Vegaanisen vadelma-mustikkaraakakakun tilasin Lahtuan luomutilalta, josta löytyi myös kakkujen koristeiksi syötäviä orvokkeja. Herkullista ja kaunista luonnonmukaisesti, mikä sopii meidän tyyliimme.  Kiitos Marjaana hauskasta tapaamisesta!

Tuoreen ylioppilaan oma idea oli, että jokainen vieras ikuistettiin yhdessä hänen kanssaan polaroid -kuvaan pihamaalla. Näin kiitoskortti valmistui saman tien juhlamuistoksi. Yllättävä tapa herätti ihastusta ensihämmennyksen laannuttua. 

Onnittelumaljoina oli alemmassa kuvassa näkyvä kaunisetikettinen alkoholiton poreileva Belvoir seljankukkalimonadi. Sekin ansaitsee suosittelut raikkaana, kaikille sopivana vaihtoehtona. 





Juhlavalmistelut sujuivat mutkattomasti ja lopulta kaikki saivat kahviakin kuppeihinsa. Onneksi moni oli teenjuoja. Ajantajuni hämärtyi ja kahvi muistutti aluksi enemmän kuravettä kuin aromikasta kofeiinipommia. Kiitos tilanteen pelastamisesta kuuluu avuliaalle herrasmiehelle, joka tarttui toimeen minun lähinnä  panikoidessa ja onneksi paikalla oli tehokkaat äiti-ihmiset, joilla ei mennyt sormi suuhun. Loppu hyvin kaikki hyvin!



Poseerausta ilta-auringossa



Sunnuntaisauna pitkän kaavan mukaan maistui korkokengissä vietetyn päivän jälkeen makealta. Samaten juhlista ylijääneet herkut tekivät kauppansa väsähtäneelle väelle. 






Villa Iiris Photography 2017


Villa Iiris Photography 2017


Tiedätkö tunteen, kun kauan odotettu juhla on ohi ja koti hiljenee hälinästä? Salin kahvilatyylisissä pöydissä on ollut huisin hauskaa viettää teehetkiä kotimme ainutlaatuisesta miljööstä nauttien. Vähitellen kipot ja kupit ovat löytäneet takaisin paikoilleen. Juhlan tullen on iso ilo, että oman lipaston uumenista löytyy kahvikuppeja, tarjoiluastioita ja erilaisia juhlaliinoja. 

Kameraan tallensin Tampere -talon juhlassa TYKin silmäteräni, mutta päivän aikana en enää ehtinyt tarttua toimeen, vaikka jossakin mieleni sopukoissa olinkin kuvitellut tallentavani hetkiä sieltä ja täältä. Kunnia tämän postauksen kuvista kuuluu Elinalle ja muille tilanteeseen avun antaneille! Kiitoshalaus!


Sydämelliset terveiset täältä parvekkeen avonaisen oven äärestä. Suomen suvi on juuri nyt parhaimmillaan. Tuoksut, äänet, linnun liverrys... Lehmäkin ammui juuri lähipellolla kuin tilauksesta. Aamuisin anivarhain olen avannut kesäkamarimme ikkunan ja nautiskellut raikkaasta ilmasta lämpimään peittoon kääriytyneenä pitsiverhojen lepattaessa tuulenvireessä.

Auvoisaa luonnonpäivän iltaa! Tänä vuonna teemana on Rakastu kesäyöhön, mikä on juuri tämä hetki. Tässä ja nyt!

Kesäyön unelmia! Tuija 



Villa Iiris Photography 2017

10 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia ja suorastaan mahtava idea tuo Polaroid kameralla ikuistaminen. Laitan sen korvan taakse. Onnea teille kaikille ja upeaa kesäkuun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! On aina mukavaa saada kommenttisi. Täytyisikin tehdä postaus muutamasta muustakin juhlien loistoideasta. Polaroidkuvauspaikka kannattaa miettiä huolella valaistuksen suhteen. Aurinkoista kesäpäivää Tiiuskainen! 💚 Tuija

      Poista
  2. Onnea! Teillä on varmasti ollut ihanat juhlat! Upeat kuvat, etenkin tuossa viimeisessä on aivan ihana tunnelma. Aurinkoista juhannusviikkoa! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea syntymäpäivänäsi! 💚 Tuija

      Poista
  3. Ihana kuvaus juhlistanne! Varmasti on ollut hauskaa ja ikimuistoisia hetkiä, ja hyvä idea tuo polaroidkuvaus! Kaikesta näkee, että nautit elämästä ja tartut hetkeen - suloista kesää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ja terveiset helteiseltä Samoksen saarelta! Tuija

      Poista
  4. Ihanalta kuulostaa tuo polaroididea!

    -Ruut

    VastaaPoista