tiistai 19. syyskuuta 2017

Onnellista Hyvän mielen vuotta!



Hyvän mielen tuo meistä jokaiselle jokin juuri omanlainen asia, mikä se sitten itse kullekin liekään.
Minulle iloa tuottaa toisen ihmisen ilahduttaminen ja nyt on juuri oikea aika siihen!


Arvontalipukkeista nousivat kaksi numeroa, joilla seuraavat kommentoijat ovat nyt onnellisia kirjauutuuden omistajia.


Oi mikä ihana kirja tuo olisikaan! Samos-blogissasi olenkin käynyt ihastelemassa aurinkoa ja kauniita kuvia.

Mukana! Samos -blogi on uusi tuttavuus, mutta vaikutti mielenkiintoiselta. Tutustun varmasti paremmin! Ja kirjasta olen haaveillut sen julkaisemisesta saakka, keltainen olisi niin kaunis :)


Anulle lähtee pinkki ja keltainen Reetalle. Otan teihin pikapuoliin yhteyttä!



Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan sivuilta löytyy otsikko Yksinkertaistaminen motolla Vaalin elämän pieniä yksinkertaisia asioita. Yllä olevan kuvan pysähtynyt tuokio vuosi sitten Kokkarin lähistöllä on piirtynyt mieleeni kirkkaana helmenä. Kapusin yksikseni vuoren laella olleen kauniin kirkon katveeseen ja istuin penkille ihmettelemään onnekkuuttani. Parista hassusta neulasesta kokosin sanan, johon kiteytyi kaikki. Kiitollisena nautin oman elämäni yhdestä huippuhetkestä liikuttuneena kohdalleni osuneesta onnenpotkusta.

Hyvien hetkien vaaliminen on kuin pulppuava lähde, josta voi ammentaa virkistystä ja iloa elämänsä takkuisempiinkin koukeroihin. Uskon, että posti kuljettaa elämyksellisen voiton kipin kapin tämän arvonnan voittajille. Onnittelut!

Syksyisin ilouutisin! Tuija


maanantai 11. syyskuuta 2017

Ota osaa Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan arvontaan!

Blogiyhteistyö PS -kustannus & Maaretta Tukiainen



Ilo ja onni on olla osana huippuantoisaa yhteistyötä PS -kustannuksen kanssa! Nyt minulla on mahdollisuus jakaa omasta hyvästä mielestäni sinullekin joko pinkki tai keltainen siivu. Turkoosinsininen muistuttaa minua välimerellesistä tunnelmista, jotka ovat olennainen osa minulle tärkeitä asioita. Hyvän mielen vuosi Tehtäväkirjassa on 239 sivua, joista osa on tyhjiä sinun omille merkinnöillesi. Saat luoda siis itsellesi hyvän mielen vuoden omaan tahtiisi. 

Kirjan julkistamistilaisuus oli viime viikolla Helsingissä ja samaan aikaan minä hain oman pakettini kirkonkylän postin toimipisteestä. Tuskin maltoin odottaa avaamatta kotiin asti, mutta pakko oli odottaa turvallisuussyistä. Auton ajaminen niin ja näin ei ole järkevää. Innostuin, mutta sain pidettyä pääni kylmänä koko ajomatkan. 





Uuden kirjan tuntua ja tuoksua ei voita mikään. Erityisen ihana on kirjan kannen kankainen tuntu, joka kauniine teksteineen houkuttaa avaamaan teoksen. Takakannen kehotusta Avaa kirja ja aloita oma hyvän mielen vuotesi <3  ei tarvitse odottaa vaan laita toimeksi juuri silloin, kun hetki on sinulle sopiva ja oivallinen. 

Kirjaa voi edetä kuukausi kuukaudelta tai nopeamminkin, jos siltä tuntuu. Aloita kuitenkin haluamasi kuukauden ensimmäisenä päivänä. Etenitpä millä tavalla tahansa toivon kirjan auttavan sinua luomaan itsellesi hyvän mielen vuoden.

Prologin väliotsikot Pienin askelin tavoitteeseen, Järjestystä mieleen ja arkeen sekä Tehtäviä oman elämän tarkasteluun avaavat polun, joka voi johdattaa yllättäviinkiin seikkailuihin. Viimeisen luvun otsikko: Miten ylläpidän toivoa tuo lohdun, jos matka on vuoden kuluttua kulkenut mutkien kautta jonnekin muualle kuin toivoit. 

Kirjan avulla pohdit arvojasi ja voimaannuttavia asioita. Varaa itsellesi kalenteriin aikaa keskittyä itseesi ja ajatuksiisi. Olisi hyvä, jos lähelläsi olisi ihminen, jonka kanssa voisit jakaa matkan herättämiä ajatuksia.






Hyvän mielen vuosi Tehtäväkirja on itsenäinen jatko-osa Hyvän mielen taidot -kirjalle. Ovatko Hyvän mielen kortit sinulle tutut? Oletko käyttänyt niitä? Minulla ne ovat päivittäisessä käytössä. Niissä on suorastaan taikaa. Useimmiten pakasta nousee juuri tilanteeseen sopiva kortti ja sanat, jotka auttavat tarkastelemaan omia ajatuskulkuja vaihtelevilla tavoilla. 



Fouta.gr




Arvontaan voivat osallistua kaikki Tähtilukijani ja sellaisiksi ryhtyvät kahdella arvalla. Toiveeni on, että kurkistat Samos in my mind -blogiini ja jätät merkin käynnistäsi kommenttilaatikkoon. Kerro, millaisista aineksista sinun hyvän mielen vuotesi koostuu ja millä tavoin seuraat postauksiani.  Palkitsen sinut yhdellä ekstra-arvalla, jos kommentoit molempiin blogeihin. Näin olet askeleen lähempänä tämän hurmaavan kirjan voittamistasi omaksesi. Muistathan liittää yhteystietosi kommenttiisi, jolla osallistut arvontaan. Osallistumisaikaa sinulla on ensi viikon maanantaihin 18.9. kello 18 asti. 


Kulunut vuosi on omalla kohdallani ollut varsinainen Hyvän mielen vuosi, koska 12 kuukaudesta olen saanut viettää yhteensä yhden kuukauden rakkaissa maisemissa. Lucky me! 

             Toivon sinulle onnea matkaan! 

                      Hyvän mielen toivotuksin, Tuija


Pythagorion, Samos, Kreikka