Tammikuiset tulppaanit

Tammikuiset tulppaanini nuokkuvat maljassaan syleillen saman sävymaailman otsikkoa tuoreimmassa Lantliv -lehdessä, jonka sain perjantain piristyksenä. Yllätys oli inspiroiva. Lehdessä on luettavaa useammalle kerralle. 

Viikonvaihteeni on koostunut huilailusta itsekin nuokkuen kuin haalistuneet onnenkukkani. Kurkkuni karheutta olen voidellut hunajateellä. Metsänvihreä villasukkapari on edennyt kivasti äänikirjaa kuunnellen. Eikös lepo ole paras lääke...

Tammikuisiin puuhiini kuuluu usein joululahjapalapelin kokoaminen, jos se on jäänyt muun jalkoihin joulun aikaan kuten tällä kertaa pahuksen noron iskettyä minut kanveesiin juuri otollisimmiksi palapelirentouspäiviksi, joihin kuuluu ihana palojen rapina ja jouluinen koti kynttilöineen. Toimi se näin vuoden alun pakkaspäivienkin ilona.

Valmista tuli tänään, kun vihonviimeiset pörriäiset sain aseteltua yksi kerrallaan lokosiinsa. Bees & Honey suuntasi ajatuksia Samoksen hunajatarhoille ja kesäisille kukkakedoille sekä kotipihalla että retkillä. Vintage Puzzle on taattua laatua, mikä on ensiarvoisen tärkeää palapelin kokoamisen riemussa. Koko ja muoto vaativat erityistilan, johon ei yläkerran pienemmät kirjoituspöydät riittäneet. 

Salin pitkän pöydän päädyn valtasin puuhaani ja nyt se saa vapautua kevätmielisiin asetelmiin, joihin virittäydyin jo saatuani tuon upean (viimeisen kuvan) tulppaanikimpun tuliaisina Helsingin kyläilijöiltä. Tulppaanit ja kevättalven valo lisäävät vireyttä ja Toivon liverrys pihakuusen latvassa lähenee isoin harppauksin.

Pelargonioissa näkyy jo elonmerkkejä, dahlian juurakot saavat vielä tovin viivähtää rapunaluskomeron hämärässä viileydessä. Jännittävää saanko heräteltyä ne lempeästi uuteen kasvukauteen. 

Kauppalistalle pitää muistaa lisätä herneet, joista saa kasvatettua meheviä versoja leivän päälle. Tulppaanit muistanen ilman muistutustakin.

Tammikuulle saamme kohta heittää hyvästit 

ja helmikuulle toivotan iloiset heit, kiva, kun saavut luoksemme!

Talvisin terveisin Tuija

Tammikuun tunnelmissa

Maaseudulla valosaasteesta ei liiemmin tarvitse kärsiä. Kirkkaat pakkasillat tähtitaivaineen sinisen hetken mentyä mailleen ovat ilonaiheita, joiden vertaista saa hakea. Lumi narskuu huopatossujen alla. Pakkanen paukkuu nurkissa, sananmukaisesti. 

Punamullatuissa pihataloissamme on sata vuotta sitten ollut elämää. Tiedä häntä millaista. Liekö palvelusväki asustanut Punalassa, joka mitä ilmeisimmin on rakennettu jo 1800 -luvun loppupuolella. 

Saunan seinän takana on ollut pakari. Olisipa tuo leivinuuni tallella. Onneksi kummassakin piharakennuksessa on piiput ja suurin osa tulisijoista tallella toisin kuin päätalossa, jonka toinen savupiippu on pistetty maan tasalle 70 -luvun uudistusinnon kourissa. Pakkasen kiristellessä otettaan minä ikävöin salin komeaa kaakeliuunia, jonka lämmössä olisi ihana nautiskella talvisin tulen loimusta. Ei ole paljon järki pakottanut päätä, kun sekä ylä- että alakerran uunit on moukaroitu palasiksi ja ainakin osin haudattu takapihan metsikköön. Sirpaleita on tullut vastaan säännöllisesti. 

Yksi suurimmista iloista on laittaa tulet jäljellä oleviin tulisijoihin ja ihailla liekkien loimotusta luukkujen kipinäristikon takana. Keittiön puuliesi on arkemme sankari. Ilman sitä elämä olisi monin verroin tylsempää. Keittiöjakkara sen edustalla olisi varmaankin punaisen maton paikka, jos lempipaikkani pitäisi nimetä. Lämpimämpiin vuodenaikoihin muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on sekä sisällä että ulkosalla moneen makuun. 

105 vuotta sitten silloinen Einola oli valmistumassa. Teleporttaisin itseni mieluusti kurkistamaan sen aikaiseen miljööseen. Onneksi minua on suotu hyvällä mielikuvituksella niin pystyn kuvittelemaan talon tunnelman ja värimaailman löytyneistä tapetin riekaleista. 

Eriskummalliselta tuntuu, että miltei puolet elämästämme on jo vierähtänyt tällä mäennyppylällä. Näin väitän, koska auton navigaattori kertoo korkeuden meren pinnasta. Kalenterimerkinnät  ja valokuvat puolestaan kertovat ajan kulusta pikkulapsiperhearjesta mummolaksi. 

Lista tehdyistä remonteista, kohennuksista ja purkuhommista venyisi huikeaksi mittaamattoman arvokkaasta työstä, jonka olemme tehneet vaaliessamme sydämestämme tätä rakasta kotimiljöötämme. 

Vanhaa taloa asuttaessa käy niin, että asumus opettaa yhtä sun toista elämästä. Minulla on vahva tunne, että Villa Iiris valitsi juuri meidät eikä toisin päin. Yhteiselo jatkukoon onnellisten tähtien alla kohti tuntematonta tulevaa. 

                                                    Toiveikkain tunnelmin, Tuija