Ompelurasiarakkautta

Blogiani vähänkään kauemmin seuranneelle ei tule yllätyksenä, että kädentaidot, puulajit ja niistä erityisesti tuija on lähellä sydäntämme sattuneesta syystä, joka sai alkunsa ensisilmäyksestä Kaustisilla Kalliopaviljongilla joskus kultaisella 80 -luvulla. Tarkkaan ottaen Tuija taisi tuolloin mullistaa yhden nuoren miehen elämänkulun ja myöhemmin olemme huomanneet, että sattumien summa voi olla enemmän kuin osiensa yhteenlaskettu tulos.

Elämässäkin on erilaisia lokeroita ja ulottuvuuksia, joihin tutustutaan pala kerrallaan. Tämä hurmaavista hurmaavin tuijapuinen ompelurasia sai inspiraationsa minun puolihuolimattomasta toteamuksesta, että tuollainen olisi ihana. Siis olihan minulla Jyskin musta halpisversio, joka toimi edelläkävijänä tälle perintökalleudelle. Säilön rakkaaseen rasiaani neulani, lankani ja sakseni sekä napeista kauneimmat, kunhan ehdin ne seuloa jäiseltä T-huoneeltani.

Rasia valmistui pala palalta talven pimeimpien kuukausien aikana. Sinnikästä sanoisin. @kotimeidan -instagram -tili kannattaa ottaa seurantaan, jos herää kiinnostus, miten tällainenkin ainutlaatuinen ihanuus syntyi taitajan käsissä. 

Edellisessä Helmiajatuksia -postauksessani on toisenlainen näkökulma luoviin ratkaisuihin vanhan huvilan vaalijoina. Kädentaidoilla ja kekseliäisyydellä on ollut keskeinen osa tarinassamme tämän antiikkisen hirsihuvilan kunnostamisessa meille mieleiseksi kodiksi, jossa sielu lepää maailman melskeiden keskellä. 

Aurinkoinen aamupäivä tässä tammikuisessa postauksessa vilahtavassa sänkykamarissamme sai hymyn huulille kurkussa tuntuneesta kaktuksesta huolimatta, kun käteeni ilmestyi harmaaseen paperiin kääräisty kirja nimeltään Idylli-Maaseutukoteja. Ahmaisin kirja tarinat oikopäätä ja sen jälkeen jatkoin vielä uinailua päästäkseni lomatunnelmiin. Päässä alkoi pyöriä oma taipaleemme tällä tontilla.

Maalaismaisemissa on meidänkin elonpolkumme saanut aivan uudenlaisia sävyjä verrattuna kaupunkikotiemme kokemuksiin. Villa Iiris herätti meissä tunteita sekä toimintaa, joista on kummunnut monenlaista ihanaa ja tottahan toki myös niitä synkempiäkin sävyjä. Päällimmäisenä koen kiitollisuutta appivanhemmilleni, jotka rohkenivat ryhtyä takaajiksi unelmamme toteuttamiseen ja omille vanhemmilleni avusta jäätyneiden putkien sulatuksessa ja vuotavan katon paikkuussa, puhumattakaan lukemattomista tunneista lastenlasten hoivaamisesta tilanteessa kuin tilanteessa. 

Juuret ja siivet -teemaa sivusin yhdeksän vuotta sitten äitienpäivän kirjoituksessani. Toivon sydämestäni, että tuijan versot ulottuvat perheemme pienimpiimmekin suojaavina ja omanlaisen elämän rakentamisen tukipilareina. Mummolassa luovuus kukkii!

Esikoislapsemme on nyt samanikäinen kuin me tänne muuttaessamme. Niin nuori, mutta samalla kypsä ja aikuinen. Onneksi me uskalsimme tuon ikäisinä kuunnella sydäntemme ääntä ja tehdä valintoja, jotka vaikuttivat meidän elämäämme monin tavoin avartaen ja rikastaen. 

Villa Iiris on antiikkinen hirsihuvila pihapiireineen. Laurin verstas Koti meidän sijaitsee kylätien varressa Punala -nimisessä rakennuksessa, jossa on aikoinaan pidetty kiertokouluakin. Paikkakunnalle muuttanut suurperhe asui sen suojissa 50 -luvun lopulla ja rippikoululaiset ovat siellä nukkuneet kerrossängyissä sekä saunatalon kamareissa, joista toinen oli vielä 60 -luvulla pakari. Siellä on varmasti leivottu tuolloin leipä jos toinenkin nälkäisten suiden ruokkimiseksi. 

Ihmekös tuo, että historian havinasta on siivilöitynyt inspiraatiota meidänkin taipaleellemme tässä kulttuurihistoriallisesti merkittävässä miljöössä. Elämäntapojen kirjo on rikkaus. Onni on jakaa samanlainen arvomaailma elämänkumppanin kanssa ja saada jättää merkkinsä tämän kiinteistön aikajanaan. Meillä on edessä 27. kesä tällä kylällä. Lista, mitä on saatu aikaan olisi pitkä ja tekemättömien töiden lista miltei samanmoinen, mutta riittävän hyvä on oiva tavoite. Tärkeää on säilyttää tasapaino aherruksen ja vapaa-ajan välillä. 

Juuri nyt on hengähdyshetken paikka. Kunhan kröhä ei ota ylivaltaa niin kaikki olisi ihan ok. Hyvää yötä, kauniita unia!

Tuijan päivän iltaterveisin, nimipäiväsankari

 

Helmiajatuksia

Helmi -sana lukeutuu lempisanoihini itselleni monimerkityksellisenä ja erityislaatuisena. Helmikuu on yksi lempikuukausistani sattuneesta syystä. Äidiksi tulin ensimmäisen kerran paukkupakkasten siivittämänä kolmisenkymmentä vuotta sitten ja toisen kerran muutamaa vuotta myöhemmin talvisissa olosuhteissa silloinkin. Jo lapsuudessani peltojen keskellä metsien siimeksessä nautin talven taittumisesta ja lumihangen jääkiteistä heijastuvista helmistä. Ajankohdassa on lukuisia helmihetkiä tässä ja menneisyydessä. SelIaisia pieniä ja isoja sekä keskikokoisia ja kaikkea siltä väliltä, kirkkaita, himmeitä ja vaaleanpunaiseen taittavia.

Tähän kotiin helmiponttipaneelit ovat kuuluneet huvilan rakennusajoilta lähtien, mitä me ilomielin olemme vaalineet ja kehitelleet kulma kulmalta. Koristelistoitukset ja helmenvaaleat paneeliseinät ovat mieluisat edelleen ja olenkin sanonut, että meillä on ollut taito tehdä remonttia niin, että kotimme vaikuttaa siltä kuin se olisi ollut tällainen aina.  Erityistaito on tehdä valmiiksi vanhanoloista pintaa. Tarkoitus on antaa elämänjälkien tuoda kerroksellisuutta ja aitoutta kokonaisilmeeseen. Tosin tuskin me kovin syvällisiä tänne muuttaessamme ehdimme mietiskellä. Purkamalla vanhojen pintaan esiin ottaminen on ollut huikea taival. Nuoruuden innolla ja villeillä visioilla puskettiin eteenpäin luottaen näkemykseemme, joka on ohjenuoranamme tänäkin päivänä. Vauhti on kylläkin talttunut kummasti joko viisastuttuamme tai uuvahdettuamme. Elämä ei käy tylsäksi, kun on aina jotakin työn alla tai ainakin suunnitelmissa. 

Koti on elämän keskiössä turvasatamana, jossa voimme suunnitella, ideoida, visioida ja unelmoida uusista kirkkaista hetkistä vuosien helminauhaan. Perustin tämän blogin näille kotiajatuksilleni, mutta kuvavirrat sekä sanat ovat lähteneet kulkemaan omia uomiaan näiden kymmenen vuoden aikana. Kokonaisuus ratkaisee on mottomme ja se pätee myös tähän lempipuuhaani, koska puuhasteluahan tämä on. Antoisaa sellaista minulle ja satunnaisille vierailijoille. Inspiraation herätti tämän päivän pari kohtaamista. Kiitos S ja J! 

Valloittava

Ihana

Luova

Lempeä

Auvoisa

Ihmeellinen

Iloinen

Rakas

Inspiroiva

Satumainen

Helmeilevin terveisin! Tuija

 

Villa Iiriksen tammikuu 2023

Viikko, pari sitten vihmoi vettä taivaan täydeltä ja kotipihassa auton ikkunan läpi maisena näytti satumaiselta. Valoketjut loistivat kilpaa kynttelikköjen kanssa. Nyt ne kaikki on jo pakattu talteen tai ainakin miltei laatikkoon asti. Ikean vaalea jättikassi osoittautui niin käteväksi, että se imaisi sisuksiinsa kaikki sikin sokin. Sain vietyä sen kuitenkin verannalta jaloista pyörimästä T-huoneen kaaoksen jatkoksi. Energiaa säästääkseni käyntini ja puuhastelut näperryksineni omassa rakkaassa valtakunnassani on jäänyt vähiin. 

Toiveikkuuttani kasvattaa jokainen läikähtävä auringon säde ja tuota pikaa kevään aika saavuttaa tämänkin kolkan. Viime viikolla istahdin vuoden ensimmäisen kerran verannalle iloitsemaan hetkestä nauttien kupin lämmintä juotavaa. Ylläni oli toppatakki ja huopatossut jalassa sekä superihana muhkupiponi päässä. Tarkenin siis loistavasti! Paljaita sormiani lämmitti lempikuppini. 

Valon lapsi mä oon... ei lukeudu lempilauluihini, mutta nuo sanat sopivat minuun. Kiitos kirkasvalolampun selviän nykyisin hyvin kaikkein hämärimmän ajan oikeastaan suorastaan mainiosti. Kerran hölmöyksissäni iltapäivän valopläjäys pitikin hereillä piiiiitkään ja siitä otin opikseni. Seuraava aamu oli tahmeista tahmein, mikä oli ärsyttävintä ikinä. 

Yläkerran sänkykamari on kevään airut, joka tuo iloa jo näin aikaisin seinille siivilöityvine valonsäteineen, jos aurinkoiseen aikaan sattuu paikalle rientämään. 

Päivittäinen pysähtyminen sisintäni sykähdyttävien asioiden, hetkien ja ilmiöiden äärelle on olennaista elämässäni. Jäljet hangella, tuulen tuiverrus katolla, narahtelevat lattialankut, puiden tuoksu metsässä...

Kitara se soi ja Villa Iiris hengittää samaan tahtiin meidän kanssamme. 

Talvi-illan terveisin Tuija

 

Joulun kukat Villa Iiriksen tapaan

Villa Iiriksen ensimmäisenä oikeana mummolajouluna listani kärkitilaa eivät tänä vuonna käytännössä pitäneet pellavaliinat, kankaiset lautasliinat eikä kauniit kukka-asetelmat. Mieleni perukoilla kylläkin kyti haave perinteisistä  kattauksista. Katajanoksat valolankoineen toivat riittävästi juhlan tuntua ruokapöytään ja kuuntelin järjen ääntä enkä testannut eläviä kynttilöitä kattauksen somisteena tähän tapaan. 

Rakastamieni joulun kukka-asetelmien äärelle ennätin vasta uuden vuoden alla tehtyäni superlöytöjä Bauhausin alehyllyistä. Euron riutuneet jouluruusut ja amaryllikset oli pakko pelastaa hellään hoivaani viileästä hallista. Hyasinttejakin kahmin tuomaan tuoksua saliin. Autossa tuoksui huumaavalta ajellessamme kohti kotia. 

Ilmiönä tämä ei ole mikään ennenkuulumaton, koska joulun mentyä on ihana pysähtyä ajan kanssa nautiskelemaan kaikesta kauniista. Joulun aikahan on vieläkin, vaikka olen ällistyttänyt itsenikin suunnitelmilla kuusen viemisestä pihalle jo näin varhain. Listasin muistioon joulun suosikit ja tärkeimmät muistettavat. Suunnittelin valmiiksi höyhenkranssien uusia sijoituspaikkoja ja tällä kertaa laitan visusti talteen ikkunoiden kyntteliköt niin, että varmasti löydän ne ajoissa. Ajan myötä olen alkanut ymmärtää tehokkaan anoppini pitkiä muistiinpanolistoja, joista löytyi kaikki tarpeellinen kirjattuna kauniilla käsialalla. 

Loppiaisena aion hauduttaa vielä yhden annoksen makoisaa riisipuuroa herkuteltavaksi tuoreen piimälimpun kera. Jouluaattoaamuna puulieden äärellä hikoili puurojamme hämmentämässä mestarikokki, jonka sillisalaatti pääsi listallemme uutuutena. 

Villa Iiris kukoistaa juhlien aikaan kaikkine epätäydellisyyksineen. Mottomme Kokonaisuus ratkaisee sopii sekä arkeen että juhlaan. Elämässä mikään ei koskaan tule täysin valmiiksi eikä täydelliseksi eli nyt on näin, mikä on riittävän hyvää tässä hetkessä. 

Toivotan sinulle lukijani seesteistä alkanutta uutta vuotta ja lempeitä pysähtymisen hetkiä sinulle sopivien asioiden ja tekemisten äärellä. 

Tammikuisin terveisin Tuija

 

Aurora -kynttiläsarja

Aurora kynttilät

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua -sanonta sopii jouluummekin Villa Iiriksessä, joka on vanha huvilaneito kuin morsian konsanaan. Perinteet saavat tuoreita aineksia rinnalleen nuorten mieltymysten myötä. 

Aurora -kynttiläsarja edusti joulupuussamme uudenlaista valaistusta hämäriin hetkiin. Johdottomat kynttilät kaukosäätimineen helpotti valtavasti kuusen koristelua ja voin vain kuvitella, miten paljon kätevämpää on koristeiden ja kynttilöiden riisuminen sitten, kun sen aika on. Punaisia somisteita lastasin jo puisen kuorma-auton lavalle odottamaan siirtoa joulupiirongin kätköihin tämän vuoden joulun aikaa odottamaan.

Joulupuu on pkkuruisesta takametsästämme kaadettu tuikitavallinen suomalainen metsäkuusi, jonka olimme käyneet valitsemassa jo hyvissä ajoin. Tosin luminietosten keskellä emme olleet enää lainkaan varmoja oliko tämä se ennakkoon mieleen painettu. Riittävän sopusuhtainen ja malliltaan sohvan taakse oivallinen oli tavoite ja tällä kertaa pituutta osasi arvioida joku minua tarkempi. 

Kastelukannu puun juurella takaa, että muistan tarkastaa päivittäin vesiastian tilanteen. Alussa kuusi on varsinainen juoppo ja kokeeksi laitoin kaksi sokeripalaa heti ensimmäisellä kastelukerralla. Hyvinvoivalta vaikuttaa ja luotan välttyvämme rapisevalta havukasalta.

Aurora -nimikin viehätti näissä kynttilöissä. Onhan meillä sama nimi kuopuksen toisena nimenä. 

Aurora-nimen taustalla on kreikkalaisten aamuruskon jumalatar, josta roomalaiset käyttivät nimeä Aurora ’aamurusko’

Airamin ovat kaikki meidän aiemmatkin kuusenkynttilät, joista yksi langallinen paketti pääsi Turkuun viedyn kuusen mukana tuomaan valoa joulun odotukseen Tuomiokirkon lähistölle tyttären kauniiseen kotiin.

Turun joulutunnelmassa on jotakin maagista. Kävimme ensimmäisenä adventtiviikonloppuna hakemassa mieliimme sieltä joulutunnelmaa ja onnistuimme siinä paremmin kuin hyvin. Nyt alankin jo vähitellen olla valmis luopumaan jouluisista puuhista ja ensimmäiset raikkaat kevättalven pakkaspäivät tuokoon valoa ja virkeyttä tullessaan. Joululeipäaineksia olisi vielä jäljellä ja voisihan taikinan pyöritellä sämpylöiksikin. Pari valkosipulisilakkaa odottaa pääsyä leivän päälle. Yhden purnukallisen laitoin pakastimeen kesäherkuksi juhannuksena uusien perunoiden kanssa nautittavaksi.

Kokeilin liittää tuonne loppuun pikkuvideon joulukylästämme, josta toivon muotoutuvan mummolan perinne. Toivotaan, että onnistun! 

No, ei suostukaan tallentumaan. Rusta -liikkeestä onnistuimme suloisen tunnelmanluojan löytämään. 

Kynttiläterveisin Tuija

Aurora kynttilät