Syysterveiset Villa Iiriksestä

Tänään on syyspäivän tasaus.

Päivä ja yö ovat suunnilleen samanmittaiset.

On tulossa aika heittää hyvästit kesälle, joka hellit ja pidit meitä hyvänä. Syksyn alku on ollut myös suloinen säiden suhteen. Päivien säätilojen vaihtelu aamun kirpeästä raikkaudesta iltapäivien lämpimiin hetkiin kotosalla on ollut virkistävää. 

Verannan hämyssä on ihana sytyttää kynttilät valaisemaan iltahetkeä. 

Sade ropisee kattoon unettavasti. Vielä on kuitenkin liian varhaista kömpiä peiton alle kirjan kera. 

Rakas blogini on usein mielessä ja tekstit odottavat malttamattomina pääsyä ihmisten ilmoille. On tullut tunne, että olenhan tästä ja tuostakin kirjoittanut jo moneen otteeseen. Onneksi olen, koska minulle tuottaa iloa, että pääsen palaamaan moniin mukaviin hetkiin, joita olen teidän lukijoiden kanssa saanut jakaa. Toivon, että linjoilla on vielä uutteria seuraajia Elinan, Outin ja Marjon tapaan. Sydämellinen kiitos!

Näinä päivinä kohta puoliin on 30 vuotta ensisilmäyksestämme silloisen Einolan kanssa. Kiihkeä alkutaival huipentui kauppakirjojen allekirjoitukseen Iiriksen päivänä. Miten voinkin muistaa niin elävästi Hämeensillalla meidät kaksi matkalla silloiseen kotiimme Rautatienkadulle. Juttelimme tulevaisuuden haaveista ja muutosta maaseudun rauhaan, joka mullisti hyvällä tavalla elämämme. 

Anoppi oli sekoilla huonejärjestystä hahmottaessaan ja suihkun puute vaikutti järkyttävältä. Appiukko totesi, että olisitte kunnon omakotitalon ostaneet. Onnemme kukkuloilla tuollaiset pikkupuutteet ja puheet eivät vauhtia hidastaneet. Luotimme, että kaikesta selviää. Ainakin, jos isäpappa oli saatavilla apuun putkien jäätyessä tai Volvon hyytyessä pihaan. Mummeli leipaisi kakut nimi- ja syntymäpäivinä. Pikkulapsiarki soljui omaan tahtiinsa myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Kohta kymmenen vuotta Villa Iiris on ollut pääasiassa meidän kahden onnen tyyssija. Koti on kuin lämmin halaus. Paukkupakkasilla parasta on hipsiä pihan poikki saunaan kylpemään. Tähtitaivaan voittanutta ei ole. Iloa tuottaa nämä elämän pienet ilot myös jälkikasvullemme. Puulieden lämpö keittiössä sai jokin aika sitten modernimman kilpailijan, jolla kelpaa keitellä ja kokkailla. Kertonen keittiömme uudistuksesta toisella kertaa. Nautimme yhdessä puuhaamisesta ja suunnitelmiemme toteuttamisesta. Visioiden tekeminen näkyväksi on inspiroivaa!

Nyt palaan tähän hetkeen ja annan talvisten ajatuskulkujen mennä menojaan. Bossa nova sai sieluni tanssimaan ja sormeni hyppelehtimään näppäimistöllä. Pelargoniani kukoistavat ja tuovat vielä kesäistä tunnelmaa ikkunoilla pitsiverhojen siivilöidessä valon helmeilevästi antiikkisten ikkunaruutujen läpi sisään. Paitsi, että ilta näyttääkin hämärtyneen minun kadottua omaan kuplaani, jota kodiksi kutsun.

Ilta-ajatuksin, Tuija

 

Mitä kuuluu Koti meidän?

https://www.greek-archaic-kori.com/collections/ss26-cycladic-collection


Helmikuu helkähteli ja toi tullessaan pitkän, toivomani kevään, jolloin ehdin tarttua hetkeen ja tallensin luonnossa kasvun voiman. Tämän blogini 13 -vuotispostauksen muhittua kauan mieleni sopukoissa valitsin aloituskuvan, jossa kannan ylläni Greek Archaic Kori -malliston tämän vuoden uutuutta nimeltään Fenix. Tulilinnun merkitys sopi hyvin tunnelmiini. Olo oli kuin tuhkasta noussut. 

Meren vilvoittavat aallot ravitsivat ja tuudittivat lempeästi. Hetkissä oli kohtalonomaista koskettavuutta. Olimmehan jälleen kerran unelmiemme saarella. Lomaelomme on muotoutunut omiin uomiinsa. Kolme tärkeintä: meri, aurinko ja lämpö olivat koko ajan läsnä aamusta iltaan. 

Tietoisesti keskityin jokaiseen askeleeseeni ja kokemukseeni.

Samos in my mind -blogini viettää 10 -vuotisjuhlavuottaan. 

Me ensilmäyksemme viisi viidettä vuosijuhlaa.

Villa Iiris kotinamme kolmattakymmentä kesää. 

Kuvan meistä nappasi ohi kävellyt nuori tyttö, joka huikkasi, että Hei, voin kuvata teidät, kun selfietä näpersin hankalasti. 

Kesä ja retket ovat olennainen osa elämäntapaamme, jonka sydän ja sielu on tämä rakas kotimme maaseudun rauhassa pellon laidassa.

Elokuisiin tunnelmiin,  Tuija 

 

Helkähtelevä helmikuu

Helmikuun paukkuvat pakkaset ovat sananmukaisesti koetelleet Villa Iiriksen helmoja ja meidän asukkaiden hermoja. Ikkunan paukahdus yhtenäkin aamuna kuulosti miltei räsähdykseltä. Saunan jämähtänyt vesihana suli kuin taiottuna ja voi kuinka saunan lauteilla olikaan ihana hätistellä kylmyys kehosta. 

Auringon säteet lämmittävät ja toivonkin viime aikojen kaltaisia kirkkaita päiviä jatkossakin. Tänään pyrähdimme Grannyn (automme lempinimi) sulatteluajelulle. Aulangolla tutut Tuijametsään johdattavat pitkospuut olivatkin jäätikön saartamat. Onneksi metsikköön vie toinenkin reitti, jota ei ollut jää vallannut. Alla näkyvän huvimajan vastapäinen polku johdattaa nimikkokohteeseeni. 

Pakkanen nipisteli minun nenänpäätäni  ja kuvaajan paljaita sormia. 

Retkeily on hauskaa!

Pakkasterveisin Tuija

 

Kesämuisto mielessäin

Blogin luonnoksissa luurasi raakile kesämielellä. Tänään on juuri oikea aika sen putkahtaa päivän valoon. Pakkasasteita on enää vain 17. 

Kesällä kerran saunan ikkunan alle pysähdyin ihastelemaan karmien koristeleikkauksia vai -sahauksiksiko niitä pitäisi kutsuman. Sauna olisi miltei punaisen maton paikka, jos Suomen kauneimman kodin tittelistä kisaisimme. Köllöttelisinkö kylpyammeessa vaahtokuplien keskellä vai loikoisinko lauteilla kesätuulen raikastaman laudeliinan päällä ilta-auringon siivilöityessä ulko-oven vanhan ikkunalasin kuprujen läpi. Sen voit mielessäsi kuvitella.

Take your time -kuppi ja orvokit leivän päällä sekä silmän ilona että makoisana suupalana olivat viime kesän aamujen ilo. Pitkät raukeat aamut verannan lempeässä ilmanalassa ovat paras päivän aloitus, minkä kuvitella saatan, kotimaisemissa. 

Näistä tunnelmista on välillä hyvä tehdä irtiotto niin palatessa arkiset asiat kirkastuvat taas loistoonsa. Kuin silloin kerran ensikerran kohdatessamme. Villa Iiris oli ollut tuolloin Einola ja lukuisten rippileiriläisten kohtaamispaikka vuosikymmenten ajan. Nyt Koti meidän. Joulukuussa pyörähti 30.vuosi elämässämme maaseudun rauhassa. 

Valinta, johon olemme edelleen tyytyväisiä kaikkien pakkaspäivien aiheuttamien kiemuroidenkin keskellä.

Heleätä helmikuuta! Tuija

 

Kymmenen vuotta sitten...

Huh heijaa, vuosikymmen sitten kuvasin ja kirjoitin yhtä sun toista, usein ja paljon. Koti meidän -blogini oli kolmatta julkaisuvuottaan kipittävä taapero. Samos in my mind näki päivänvalon saman vuoden marraskuun hämäryyttä karkottamaan. 

Vahvuutenani oli innostus, oppimisen ilo sekä kauneuden luominen ja tavoittaminen toimillani. Tärkeää oli silloin ja on edelleen hyvän huomaaminen ja tunnelmakuvien maalailu sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. 156 postausta oli aikamoinen määrä tunteja näissä maailmoissa liihotellen, ideoiden, pohtien ja toteuttaen. Jostakin silmiini osui #2016 paluukoosteita. Häkellyin silloisiin kuviini uppoutuessani, mihin aika katoaa. Se sai pysähtymään tähän hetkeen ja kiitollisuuteen, miten tämä yksi elämäni rohkeimmista teoista on vaikuttanut monin tavoin tapaani taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun lempeistä kesäpäivistä puhumattakaan. Välimerellisten tunnelmien kirjoituksia kuvineen on tuona vuonna tullut myös lukuisia.

Vuonna 2016 olin kymmenen vuotta nuorempi ja ilmiselvästi tehokkaampi eli käytännössä kiireisempi kuin tänä päivänä. Tuolloin kotona asui vielä nuorimmaisemme, joka ystävällisesti toimi tarvittaessa oikolukijana ja kuvausassistenttina. Raakasuklaiden maistelu ja teetkin taisivat olla erityisen mieluisia yhteistöideni kylkiäisiä. Liitän tähän linkin, jossa on kooste blogivuoden huippuhetkistä: Vuosikatselmus . Joulukalenterityyliin toteuttamani joulun ajan postauksen ovat kautta aikain olleet niitä luetuimpia. 

Ilmiselvästi olin innostunut kollaasien tekemisestä. 

Kameran linssin läpi tallensin hetkiä, joihin pystyn vieläkin kuvaa katsoessani palaamaan. Muistan elävästi alakuvan hetken, joka vaikuttaa seesteiseltä. Toisin oli oikeasti. Olin elämäni ensimmäistä kertaa yksin matkalla. Minuun iski ikävä flunssa, jota parannellakseni seikkailin lähikylän apteekkiin ostamaan jotakin  kohentavaa troppia. Paikalliset suosittelivat rommia, mutta minä tyydyin poreilevaan vitamiinicocktailiin, joka kohensi oloani merkittävästi. 

@tuikku

'Ihan kuin kesämökillä olisi'

@samos_in_my_mind

Tuo vuosi sisälsi niin paljon monenlaista, että suorastaan hengästyttää niitä muistellessani. Aamulehden kansikuvatyttönä hymyilin huhtikuussa, kesällä Ihan kuin kesämökillä olisi esiteltiin Unelmien talo ja koti -lehdessä ja heinäkuussa Villa Iiriksen sauna oli Maalla -lehden artikkelissa.

Päätän tämän aikamatkan yhteen lempikuvistani, joka edustaa unelmaani Aegean meren rannalla.  

Näkökulmanottokyky on kyky tarkastella asioita laajasti eri perspektiiveistä, hahmottaa kokonaisuuksia ja nähdä metsä puiden lisäksi; se on tärkeä vahvuus, joka auttaa ymmärtämään eri osapuolia, opastamaan muita ja löytämään luovia ratkaisuja. 

Luovuudella luovin kohti uusia seikkailuja ja kokemuksia! 

Kiitos sinulle, joka jaksoit sinnikkäästi pysyä mukana näille riveille asti. 

Sydämellisin terveisin Tuija alias tuikku

Loppiaistunnelmissa

Loppiainen näyttää amaryllikselläni vähän nuupahtaneelta. Reppanan isot kukinnot olivat painuneet yllättäen pöydälle. Katkaisin kukinnot vesimaljoihin jatkamaan kukkailoani. 

Keittiön saarekkeella on toinen punerva amaryllis avautumassa kukkeimpaan loistoonsa arkemme iloksi.  Muutakin mukavaa siinä on ollut tekeillä. Ompelukoneen ääni on lapsuudesta tuttu samoin kuin mankelin hurina. Molemmat lukeutuvat lempiasioihini. Silitystä unohtamatta. Ihanaa, kun on puhdas siisti pino tekstiilejä viikattavissa kaappiin. Pellavaiset lautasliinat ovat valmiina seuraaviin kekkereihin. 

Salin piirongin päällä jouluruusun kukat näyttävät hilpeiltä ja toiveikkailta. Kevään tullen istutan ne kuten amarylliksen sipulitkin kukkapenkkiin. Saattaa siitä sitten syntyä uusia ilonpilkahduksia, jos hyvin käy. 

Toiveikkain tammikuisin miettein, Tuija

Kohti uutta vuotta 2026!

Harvinainen valoilmiö joulukuussa piristi, vaikka nämä vaihtelevat ilmanalat kummastuttavatkin ja toissaöisen myrskyn rytinät myös huolettivat. Niin syrjäseudulla kuin asustammekin niin sähköjohtojen langoista ei enää ole huolta, kun sähkö- ja vesiverkko lymyilevät maan suojissa. Onni on myös puuliesi ja tulisijat, joiden avulla elämä ei kovastikaan mullistu vaikka sähköt katkeavatkin tunniksi jos toiseksi. 

Juhlavalmisteluihini kuuluu kranssi, jos vain suinkin ehdin ja oikeasti se ei ole  kiinni kuin viitseliäisyydestä. Oksat nappasit jo aiemmin kuusia hakiessani ja kranssin kietaisin vartissa, kun päätin sen olevan se yksi tärkeä joulun tuoja kotimme ovella. Ensi kerralla täytyy panostaa parempiin hansikkaisiin niin sormet ovat suojassa pistoilta. Ihme oli, että Hannes-myrsky ei onnistunut riepottelemaan ovikranssia mukaansa.

Joulussa yksi mukavimmista asioista on, että kaiken häärimisen ja valmistelun myötä voi ottaa ruokien suhteen monta päivää rennosti. Eilen olikin sitten näin hurmaava näky kaupasta kotiin palattaessa. Pysähdyin kiitollisin mielin auton vierelle tallentamaan sykähdyttävän hetken. 

Raikas salaatti tuoreista aineksista maistui ihanalta jouluruokien jälkeen, kiitos taitavan tyttären, joka loihti salaattivadin koreaksi kylältä tuomistamme antimista. 

Hyvillä mielin paketoin muistoihini Villa Iiriksen kolmannenkymmenennen joulun. Ensimmäisestä joulusta muistan vain haikeuden, kun sopimuksemme mukaisesti matkasimme anoppilaan piiperoidemme kanssa. Toissa vuonna koimme elämyksellisen joulun Turussa aikuistuneiden piiperoidemme luona. Oli sen joulun jälkeen muutakin ikimuistoista, mutta ei siitä sen enempää. Nyt vietimme siis kahta vaille kolmattakymmenettä kertaa joulua täällä. 

Juuri oivalsin, että huomenna on 30. uuden vuoden aatto Villa Iiriksen vaalijoina. Lämmitämme saunan ja jos hyvin käy teen vaahtokylvyn. Saunakamarin uunissa on mukava paistaa jotakin pientä suolapalaa kylpemisen oheen. 

Kilistellen kohti seuraavaa vuosikymmentä! Tuija

 

Unelman päivää

Mistä sinä unelmoit?

 

Helsingin Sanomien etusivun mainoksen otsikko jäi viipyilemään mieleeni koko päiväksi. Unelmointi on mieluisaa puuhaa. 

Aamun räntäisessä hämäryydessä unelmieni kärkeen kiilasi kiistattomasti valo, lämpö ja aurinko. Mutta ei mikä tahansa paikka vaan Samoksen saari, jonka turistikauden ulkopuolisen ajan toivon jonakin päivänä kokevani. Olisi mahtavaa samoilla polkuja pitkin luonnon vehreydestä nauttien kamera olalla keikkuen valmiudessa tallentamaan kaikkea kaunista. 

Unelmoin sinisten lentolaukkujemme pakkaamisesta ja voi, miten voinkaan kuvitella raikkaan salaatin maun kielelläni. Tsatsiki ja tuore leipä. Viininlehtikääryleet. 

Pientä helpotusta unelmointiini hain viikonloppuna Turussa Afrodite Maut -kaupan kreikkalaisesta tunnelmasta. Vihdoinkin Suomessa on saatavilla lempijuomaani Mastiquaa. Lemonlime on maku, jota en ole ennen maistanut. Nyt minulla on saunajuomat ja jouluateriallekin pala Kreikkaa. 

Ensimmäisen kerran reilasimme Ateenaan ikuisuus sitten, seuraava interrail vei Thessalonikiin ja Halkidikin niemimaalle. Matkasimme lasten kasvettua viettämään kahdestaan 20 -vuotishääpäiväämme verestääksemme muistoja ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lukuisia unelmia olemme toteuttaneet ja uusia syntyy aina vaan. 

Pihassa pressun suojissa lepäilee Unelma ll , jonka kajuutassa järvielämä on toteutunut sekä perheenä että kahden kesken. Villa Iiris on yksi iso toteutunut unelma. Nuorena Hämeenlinnan vanhoja taloja ihastellessamme loimme haavekuvia, joita täällä olemme saaneet toteuttaa. 

Unelmoimisiin! Tuija

"Haave" tarkoittaa unelmaa, toivetta tai kuvitelmaa jostain, mitä halutaan tai odotetaan.