tiistai 22. toukokuuta 2018

Villa Iiriksen kesä 2018




Näenkö unta vai voiko toukokuun sää todella olla näin huumaava? Heräsin tänään todellisuuteen, että kesä on saanut luonnon villiintymään. Ajattelin pikaisesti piipahtaa katsomassa mäellämme, mikä on kielojen tilanne. Tuskin uskoin silmiäni, kun eteeni aukesi kielomeri. Juurihan sinivuokot värittivät metsikkömme välimerensinen sävyihin. Tuoksun vahvuus miltei pökerrytti pääni. Menin onnesta sekaisin!

Salin ikkunan takana olevaa sydämenmuotoista kukkapenkkiäni olen yrittänyt harventaa sitkeääkin sitkeämmistä vuohenputkista. Syksyllä maahan laittamani tulppaanit ovat kukoistaneet ennen näkemättömällä tavalla, vaikka joutuvatkin kilpailemaan elintilastaan. 

Muutamaan otteeseen olen tavannut uuden lemmikkimme samoissa kitkemishommissa. Tosin tuo pitkäkorvainen puputtaa onnellisen oloisena loputtomassa mättäässä. Luulenpa, että meillä asustelee oikea metsäjänis tai kenties useampikin. Valkea hännäntypykkä vain vilahti pupujussin kiitäessä kohti metsikköä. Vauhdikas kuvattava on hankala kohde ikuistettavaksi. 

Kukat ovat kiitollisempia kuvauskohteita, kun ne malttavat poseerata kuvaajansa lumoten. 















Onni on oma pihamaa, jossa voi seikkailla. Haudutin itselleni Hetki itselle -teetä kupillisen ja keskityin tähän hyvään hetkeen.






Uskon juhlakampausvisioni selkenevän näiden virkistävien pihapuuhien lomassa. Taitavan kampaajan näppärissä käsissä luotan kutreistani syntyvän jotakin unohtumattoman ihanaa. 

Viikon taito Hyvän mielen taidot -sivustolla on osuvasti Iloitseminen. Linkkiä klikkaamalla näet pirteän kuvan, joka on ainakin minulle tuonut tähän viikkoon energiaa. 

"Ilo ei tarvitse välttämättä mitään erikoista syttyäkseen. 
Kyky nähdä iloa pienissäkin asioissa on valtava voimavara."






                            Aurinkoisin kesäillan toivotuksin, Tuija

tiistai 1. toukokuuta 2018

Hei, hei huhtikuu!



Huhtikuu hujahti hillittömällä vauhdilla. Heitän hyvästit ennen näkemättömän touhukkaalle ajanjaksolle. Onhan tämä ainutlaatuista aikaa nuoren morsiamen äitinä. Painan usein pause -nappia muistuttaen hetkessä elämisestä. Tämä hetki on nyt eikä se toistu enää ikinä. 





Pääsiäisen aikaan kartoitettiin, millaista materiaalia kätköistämme löytyi. Viirinauhatehtaan käynnistyttyä on valmista juhlanauhaa tullut jo 150 metriä. Viimeisen 50 metrisen kanssa on tullut hidasteita. Silittääkö vai ei, siinäpä pulma. Onneksi työ lukeutuu lempipuuhiini. Reipas tusina juhlaliinaa, lyhdyt ja pullo poikineen ovat jo lähempänä juhlapaikkaa, jonka omenapuiden soisi puhkeavan kukkaloistoonsa optimaaliseen aikaan. 





Kevätaurinko on jo pistänyt parastaan monina hetkinä, mutta harmaata harmaimmalla vappuajelulla saatoimme todeta jäiden pakkaantuneen venerantaan. Kohta on aika laskea Unelma kotisatamaan. Sade on siis hyvä asia. 





Hämmästellen olen seurannut, kuinka vauhdilla valtavat nietokset hupenivat silmissä antaen tilaa kevään kukkijoille. Takametsän sinivuokkonätkelmät kaipaisivat lempeän lämpimän päivän korostamaan hehkuaan. Nappasin ikivanhasta punaherukkapensaasta oksan, jonka viherrys lipaston päällä tuo iloa ja toivon vireen lähenevästä kasvun ajasta. 


http://www.fouta.com.gr


Vuosi sitten valmistelimme täydellä tohinalla lakkiaisjuhlaa ja nyt saamme olla osallisena nuortemme seuraavassa elämänvaiheessa. Meistä on tulossa anoppi ja appi. Nuo nimitykset kuulostavat korvissani vanhahtavilta ja toivonkin meitä kutsuttavan edelleen etunimillämme. 

Kadonneen nuoruuden metsästystä vai mitä lie, kun suunnitelmissamme on telttaretkiä lähisaariin sekä automatkoja kivoihin kohteisiin sekä päiväseltään että pidemmästikin. Island hopping Kreikassa on haavelistallani, mutta onhan tapa sekin aloittaa saarihyppely lähijärven pikkusaarilla. Kotiin pääsee sukkelasti, jos leirielämä ei maistukaan niin makealta kuin kultaiset muistot nuoruuden seikkailuista Päijänteellä. Varusteista viihtyminen se ei ainakaan ole kiinni kiitos asiantuntevan retkikumppanini. 

Myönnän, että kulunut talvikausi yllätti minut täydellisesti. Hiljainen koti on ollut usein ilo ja onni, mutta myös yllättävän tyhjä olotila, kun olisi ollut vapaus, aikaa ja mahdollisuus tehdä kaikenlaista. Onkohan niin, että 27 vuoden äitiys vaatii toipumista ennen uutta kukoistusta. 

Toukokuu on täällä! Helmihetkemme lähenee vääjäämättä. To do -listalla on vielä monenlaista, mutta juhlamekkoni kenkineen on kunnossa ja puhe viimeistelyä vaille valmis. Mitäpä tässä muuta kuin kevätiloa ja onnea! 

Millaisia vehreän ajan suunnitelmia sinulla on mielessäsi?

Hymyhuulin, Tuija













keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

K.E.V.Ä.T.




                                                         Villa Iiriksen kevät 18.4.18





                                                           ps. Joko Talvi meni menojaan?

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Tervehdys viirinauhatehtaalta!







Epäuskoisena kiskoin tänä aamuna taas untuvatakin ylleni karkottamaan pakkasen viiltävyyttä. Huhtikuuko nyt on vai olenko seonnut ajankulussa? Joko pääsiäinen tuli, oli ja meni menojansa?


Matot unohdin viedä pesulaan, mutta sen sijaan tarjoilen tässä muutaman otoksen pääsiäistunnelmistamme  mattomaisena muodostelmana, joka johdattakoon meidät lempeästi kohti alkavaa kevättä. 


Talven lapsena luulisi itsensä olevan valkeiden hankien ja pakkasten ystävä, mutta ei niin ei. Täytyy toki myöntää, että hetkittäin jopa nautin kauniista, valoisasta maisemasta, mutta sieluni saa kehräämään aurinko, lämpö ja lintujen liverrys. Herään henkiin ja sulan ikikohmeesta, viimeistään Välimeren rannalla, kesän koittaessa.






Virittelin verannan tauluun voimalauseeksi Instagramissa näkemäni tekstin: Spring is the first kiss of summer. Kerran olen jo viime viikolla auringon lämmössä nauttinut teetä iloiten kesän ensi suudelmista kasvoillani. 

Elämme romanttisia aikoja. 
Kiirastorstaina saimme käteemme maailman ihanimman kutsukortin, jota kehystivät hempeät omenapuun kukat antaen viitteitä tulevan juhlan ajankohdasta. 

Pitkäperjantaina käynnistimme viirinauhatehtaan. Olen tyytyväinen, että olen tallettanut kaappieni kätköihin kaikki haperot ja reikäisetkin valkoiset kangastilkut, joista kertyi materiaalia yllin kyllin. 

Lankalauantaina pujotin langat koneeseen ja ommella surruutin Singerillä viirejä juuttinaruun. Bookbeatin äänikirja on loistava viihdyke tuossa puuhassa. 50 metriä valmista viirinauhaa on hyvä saavutus ja seuraavaksi pyykissä revennyt tuplalakanamme kokee uusia tuulia samassa tehtävässä. Ikikiitollinen olen omasta työhuoneestani, jonne voin jättää keskeneräisen työni odottamaan jatkoa.

Pääsiäissunnuntaita salin pöydälle ilmestyi inventaarion tuloksena huikea kattaus purkkeja, pulloja ja purnukoita. Keräilyvietistämme on siis hyötyä. Huussin ylähyllylle olemme vuosien varrella tallettaneet tyhjiä Laitilan limonadipulloja pitkän rivin. Nyt niistä on repaleiset etiketit liotettu irti ja ne ovat valmiina kukkamaljakon rooliin. Yllätyin, miten monta sinkkitarjotinta kodistamme löytyikään. Sieluni silmin voin kuvitella herkät kukka-asetelmat juhlatilan kattauksessa.

Toisena pääsiäispäivänä saatoimme onnitella itseämme ja todeta, että suunnitelmamme etenivät toivotulla tavalla ja hilpein mielin voimme odottaa omenapuiden kukkien aikaa. 

Juhlan taikaa!







Aurinkoinen tulppaanikimppu toivottaa kotiin tulijan tervetulleeksi!  Hyvän mielen kukat sain iloisina tuliaisina. 
Sinulle lukijani lähetän kevättunnelman tuulahduksen sateen ropistessa kattoon!

<3 Tuija







sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Mikä tässä on niin tuttua?




Sunnuntain poikkeuksellisena jälkiruokaherkkuna oli kupillinen lattea ja maukas pala suklaista leivonnaista. Gluteenittomat mokkapalat tein inspiroituneena Katin reseptistä. Leivontaähky viime kevään lakkiaisista siis alkaa helpottaa, kun teki mieli ilahduttaa saman katon alla asuvaa herkkusuuta. Kaakaojauhe loppui eli kuorrutteesta tulikin hyvin kahvinen ja sävyltään erinomaisesti kotimme värimaailmaan sopiva. Gluteeniton versio sopii FODMAP -ruokavalioon. 








Illan herkkupalana tarjoilen teille puolestaan Aamulehden artikkelin toissa vuodelta. Huomaatko muutoksia kotimme interiöörissä? 






Tämä talvi on mennyt hissuksiin totutellessa siihen, että nyt Villa Iiris palvelee pääasiassa meidän kahden aikuisen tarpeita. Kotimme Top 5 -postaus on hautomossa ja nähnee päivänvalon pikapuoliin. 




Uudistushaaveita on itämässä. Tassuammeunelmani ei anna minulle rauhaa. Lukuisia kertoja paukkupakkasilla olen mielikuvitellut itseni tuoksuvaan vaahtokylpyyn kynttilänvaloon lempeän jazzin soidessa taustalla. 

Kotielämän uudenlaiset mahdollisuudet ovat itse asiassa houkutteleva tilanne, jossa Joo -mentaliteetilla saadaan taas ihmeitä aikaan. Minä olen se, joka yleensä on jo miettinyt pienimmätkin sisustukselliset yksityiskohdat valmiiksi purkuvaiheen vasta ollessa käynnissä. Visio valmiista pitää toivon elossa. 

Samos on kiinteä osa arkea ja kuvieni suosio on saamassa uudenlaisen ulottuvuuden. Kerron siitä myöhemmin, kun tilanne sen sallii. Voin paljastaa, että jotenkin projektini liittyy kylpylätunnelmiin. Verstaalla syntyy uutuuksia. Miltä vaikuttaa?





Oheinen Outi Suorannan ja Ossi Aholan tuotos on julkaistu myös Turun Sanomien ja Lapin Kansa Koti -liitteissä. Koti meidän taitaa siis olla kuvien kautta aika monelle jo tuttu. 


Lempeän iltaelon toivotuksin! Tuija




Tämä kaunis koti haluttiin elokuvan näyttämöksi – nappaa ideat itsellesi

OSSI AHOLA
Tämä kaunis koti haluttiin elokuvan näyttämöksi – nappaa ideat itsellesi
Outi Suoranta teksti Ossi Ahola kuvat
Mikä tässä on niin tuttua? Tuija Haapaniemi-Seppälän kaunis koti tuntuu heti siltä kuin olisin ollut täällä aiemminkin. Kuvaaja Ossi Ahola on samaa mieltä: hänkin on käynyt täällä joskus.
Hmm. Ehkä syy pian selviää.
Kuljemme Haapaniemi-Seppälän kantapäillä huoneesta toiseen, yhdestä upeasta kokonaisuudesta seuraavaan.
Matkalla kuulemme, miten remontoijan unelmasta on tullut tällainen ihanuus.
Haapaniemi-Seppälä naurahtaa, että siivouspäivinä tässä kodissa ei kierretä nurkkia luuttuamassa.
Siivous riistäytyy helposti käsistä. Se saattaa alkaa niin, että emäntä lähtee kuljeksimaan pölyhuiskaa heilutellen, tavaroiden paikkoja fiilispohjalla vaihdellen. Kohta huomataan, että pystyssä on mittava remontti. Näin käy, jos erehtyy vaikka vähän kokeilemaan, josko tapetti lähtisi kätevästi irti.
– Vielä yksi huone vaatii sellaisen jos ihan vaan vähän-fiiliksen, Haapaniemi-Seppälä kertoo.
Ikinä tuota fiilistä ei tosin ole tarvinnut hakemalla hakea, sillä viisihenkisen perheen kaikki jäsenet ovat vahvasti visuaalisuuteen kallellaan, talon isäntä Lauri on itseoppinut puuseppä.
Yläkertaan on tehty viihtyisä työtila blogin päivittämistä varten.


Talo on täynnä kauniita esineitä. Niistä jokaisella on tarkasti mietitty paikka, ja kokonaisuudet on harkiten rakennettu.
Viehättävä ja kodikas tunnelma syntyy siitä, että sisustuksessa on yhdistelty kekseliäästi uutta ja vanhaa: Olohuoneen muhkean valkoiset sohvat ovat Ikeasta, mutta keittiön hyllyt purkutalon lattialankkua.
Juuri tuota kodikkuuden tuntua ja omia sisustusratkaisujaan Tuija Haapaniemi-Seppälä haluaa jakaa muiden sisustamisen ystävien kanssa. Pitkän harkinnan jälkeen syntyi Koti meidän -niminen blogi, jonne hän kirjoittaa ja kuvaa elämää kotinsa, Villa Iiriksen pihapiirissä.
– En rakasta mitään puuhaa niin paljon kuin puulattian maalausta, hän kertoo.
Sen näkee. Lattian on oltava puinen. Ja valkoinen. Seinissä pitää olla helmiponttia.
Olohuoneeseen luovat tunnelmaa valkoinen puulattia, valkoiset tekstiilit ja tummat kalusteet

20 vuotta sitten, kun kahden ja yhden vielä vatsassa olleen lapsen vanhemmat päättivät, että vuokrakoti Tampereen rautatieaseman tuntumassa saa jäädä, talo oli hyvin erinäköinen.
– Talo oli ulkoisesti 1970-luvun värityksessä tummine ikkunan puitteineen, Haapaniemi-Seppälä kertoo.
Talo ostettiin Iiriksen päivänä, joten siitä tuli luonnollisesti Villa Iiris.
Vahvasti esteettiselle perheelle vanhan villan remontoiminen ja sisustaminen on eräänlaista tyky-toimintaa. Pienten juttujen näprääminen, neulominen ja ompeleminen ovat juuri sellaista aivot narikkaan -puuhaa, mikä rauhoittaa työpäivän jälkeen.
Kesäkamarin seinällä on muisto Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri -elokuvasta
Saunassa on kekseliäs amme.
Piharakennuksessa on perheen isännän, Lauri Seppälän verstas.

Kun päätalon huoneet on tehty ja laitettu, esteetikot ovat riehaantuneet pihapiirin rakennuksiin. Ulkorakennuksia on kolme. Lisäksi pihalta löytyy leikkimökki ja Unelma -paatti. Se saa Tuija Haapaniemi-Seppälän nauramaan eräälle muistolle:
– Oli esikoisen rippijuhlat, joihin oli tulossa paljon lapsivieraita. Päätalossa oli ikkunat pesemättä ja kaikkea, mutta minä remontoin ja sisustin leikkimökkiä. Asiat tärkeysjärjestykseen. Meidän perheen mottoja ovatkin Kokonaisuus ratkaisee ja Inspiraatiolla beibi.
Lisää mottoja löytyy yläkerran aulan pöydältä. Siellä komeilee kauniisti kirjoitettu kortti, jossa lukee: Unelmoi. Usko. Tee. Toista.
Turkoosi kaappi on tullut taloon kirkonkylältä puretusta suutarin talosta.

Tätä on selvästi noudatettu.
Lähipäivinä, viimeistään vapuksi Haapaniemi-Seppälä pakkaa laukkunsa ja muuttaa kesäksi mökille.
Mitä? Eihän tällaisesta paratiisista kannattaisi lähteä.
Jaa, kesämökki sijaitseekin pihapiirissä.
Kesäkamarissa käännetään lomakytkin päälle. Keskeneräisiä hommia voidaan vielä viimeistellä, mutta kesällä ei aloiteta mitään isoa.
– Paitsi tänä kesänä. Parvekeremontti viivästyi elokuvan kuvauksien takia, joten nyt on sen aika.
Hetkinen, hetkinen. Minkä elokuvan?
Haapaniemi-Seppälä kertoo, että syksyllä 2010 Timo Kahilainen piipahti pihapiirissä kysymässä, halusiko perhe vuokrata kotiaan elokuvaa varten.
– Kuvausryhmä etsi Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri -elokuvaan tarpeeksi huonokuntoista taloa, ja tämä kelpasi, naurahtaa kuvauspaikan omistaja.
No se se oli! Nyt muistamme kuvaaja Ossin kanssa kohtauksen, jossa näyttelijä Jukka Rasila sahasi seinää moottorisahalla. Ja hei. saunakamarissa on vielä tallella Kakelbergin leipomon kyltti muistona viiden vuoden takaisesta kesästä.
Makuuhuone on kuin satukirjasta. Jos tällaisessa ympäristössä ei nuku hyvin, ei sitten missään.

Itse ja vähitellen. Tuija Haapaniemi-Seppälä nauttii siitä, että saa tehdä käsillään ja silmillään kaikenlaista, huone kerrallaan.
Hän huokaa, että valmista kodista ei ehkä tule koskaan, mutta se ei haittaa, koska intoa riittää.
Nyt sisustaja rauhoittuu kuitenkin viettämään kesää. Ja lomaa.
– Ihanaa! En malta odottaa, huokaa Haapaniemi-Seppälä katsellessaan haikeana kesäkodin ovella vielä talviteloilla olevaa paratiisia.
Pari viikkoa vielä. Sillä välin ehtii tehdä vielä jotain pientä sisällä päätalossa.
Jotain ihan pientä.
Vähän vaan…
Talon emäntä rakastaa vaaleaa helmiponttia. Sitä pitäisi olla kaikissa seinissä.


Mistä ideat kotiin ja blogiin tulevat?

– Niitä tarttuu esimerkiksi lehtikuvista, Instagramista ja blogeista. Kuljen ylipäänsä kaikkialla tarkkaillen ympäristöäni mahdollisten loistavien juttujen varalta. Puhelimen muisti täyttyy kuvista, joita nappaan innostavan miljöön, stailauksen tai kuvan osuessa silmiin yllättävissäkin paikoissa. Pinterestiin en vielä ole koukussa, mutta pakkohan sekin on kohta kokeilla.
– Mielikuvitukseni lähtee helposti laukkaamaan ja uusia toteutustapoja putkahtaa päähän milloin missäkin. Nautin suunnattomasti kuljeskelusta monenlaisissa esteettisissä kohteissa kirkoista kahviloihin. Luonnossa liikkuminen on mieluisaa, mutta viihdyn aika ajoin myös kaupungin sykkeessä. Kummastakin ammennan uusia tuulia visioihini.

Voiko wc olla tämän ihanampi?

Miksi nimenomaan sisustaminen alkoi aikanaan kiehtoa sinua?
– Olen ollut kiinnostunut kodin viihtyisyydestä aina, jos niin voi sanoa. Äidinpuoleisen suvun kuvataiteilijoiden vaikutusta ei voi väheksyä. Visuaalisuus on ollut aina vahvasti läsnä elämässäni. Ystäväni sanoikin kerran, että saan paikasta kuin paikasta kodikkaan alta aika yksikön.
– Nuoruudessani olen opiskellut ompelua ja kudontaa. Tämä koti loi mahdollisuudet toteuttaa innostusta monipuolisesti. Itse tekeminen on sekä minulle että miehelleni mieluisaa. Kun makummekin on yhteneväinen, yhteisten projektien työnjako on juohevaa.
– Koen kodin materiaalit ja värit hyvin kokonaisvaltaisesti, joten pyrimme harkittuun harmoniseen yleisilmeeseen. Vanhassa kiinteistössä on aina jotakin työn alla, mutta toisaalta keskeneräisyys ja roso lisäävät tunnelmallisuutta.
Kekseliäs kynttiläamppeli

Missä kunnossa talonne oli ennen kuin kävitte käsiksi siihen?
– Sisätiloja oli tapetoitu, ja salin lattiaan oli asennettu parketti. Alakerran ikkunoista osa oli maalattu sisäpuolelta.
– Keittiö oli meidän onneksemme vielä remontoimaton. Siellä oli valtava kylmiö, muovimatto lattiassa ja pinkopahvi kuprutti houkuttelevasti nurkassa.
– Yleisilmeeltään talo oli viihtyisä ja perheellemme sopiva. Portaikko koristeellisine kaiteineen oli löytynyt levyjen alta edellisten omistajien aikana. Talossa oli jäljellä kaksi kaakeliuunia. Toinen alakerrassa ja toinen yläkerrassa. Itäpuolen piippu ja uunit oli purettu 1970 -luvun uudistusvimmassa.
– Sisällä talossa ei ollut suihkua, ja saunan alimmat hirsikerrat olivat mädäntyneet. Yläkerran vessa oli käyttökunnossa, mutta sinne piti kävellä lankkusiltaa pitkin. Lisäksi se oli tyttäremme mielestä niin pelottavan värinen, että sen remontoimme ensimmäisenä maalaamalla ja tapetoimalla.
– Viereiseen huoneeseen oli ollut suunnitelmissa kylpyhuoneen tekeminen poreammeineen. Me kunnostimme tilaan kodinhoitotilan pesukoneelle ja kuivausrummulle. Vaatesäilytys mahtui samaan paikkaan. Esikoisen koulunaloitukseen mennessä saimme alakerran kylpyhuoneen suihkutiloineen valmiiksi.
– Yläkerran isoin huone oli jaettu kahdeksi pieneksi sopeksi väliseinällä. Sen me purimme yhtenä kauniina sunnuntaipäivänä.
Kaunista, mutta ei ollenkaan tylsää.

Mihin käytette piharakennuksia?
– Ne olemme olemme ottaneet yksi kerrallaan hyötykäyttöön tarpeen mukaan. Tällä hetkellä meillä on käytössä kahdeksan huonetta, keittiö, kylpyhuone, sauna sekä molemmilla omat työtilat. Osa tiloista on talvisaikaan kylmillään. Kesäaikaan pihakeittiö, veranta ja terassit tuovat lisätilaa ulkoilmaelämään.
Astiakaapin takana oleva seinä avattiin talossa ensimmäisenä vanhan tapetin takaa.
Vanha singer pöytineen on saatu Tuijan isoäidiltä Fannilta.