sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Huopatossurakkautta


Huopasaappaani mun






Blogiyhteistyövierailu kaksi vuotta sitten  Lahtisen huopaliikkeessä Jämsän Partalassa on vielä tuoreena mielessäni. Oli huikea tutkailla valtavaa valikoimaa erilaisia huopatuotteita, joista lapsuudesta tutuimpia olivat unelmoimani värikkäät huopikkaat. #lahtiset on ajassa mukana ja löytyy erilaisista sosiaalisen median kanavista sekä konkreettisesti täältä.







Kirjoitin toissa vuonna postauksen uutukaisista huopakengistäni ja ne ovat totta totisesti olleet elämäni parhaat pakkaskelin jalkineet. Lämpimät, tyylikkäät ja ihanat jalassa. Lukuisia kertoja olen kertonut kysyjille tarinan niiden alkuperästä. Kiitollinen olen tästä hyvinvointiani kohentaneesta yhteistyökuviosta!

Kotielämän kukkanen ovat puolestaan nämä Aamutossut, joita eri värisinä ja kokoisina käytetään meidän perheessämme ympäri vuorokauden tai no yleensä yöaikaan nukutaan, mutta tarvittaessa silloinkin, jos kukutaan yöaikaan kamomillateetä hörppien. 

Huopatossut ovat miltei lämpimimmät paljaissa jaloissa. Usein kipitän niissä saunallekin pihan poikki ja ne on mukava sujauttaa jalkoihin kylpemisen jälkeen. Lahtisen kauppaan pääset linkkiä klikkaamalla. Uskon, että yllätyt huopatuotteiden monipuolisuudesta. 

Lahtisen Huopaliike täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kannattaa kurkistaa tämä juhlavuoden video!  

Ihailtavaa, että perheyritys on edelleen voimissaan ja 2020 -luvullakin on mahdollista löytää käsityötaidon näytteitä, joiden suunnittelu palvelee myös tässä ajassa. Etätyöntekijällekin nämä ovat passelit hyvän mielen töppöset. 

Lempihuopikkaani ovat tämänkin talven aikana pitäneet varpaani turvassa pakkasen puraisuilta. Parasta on, että ne sopivat värimaailmaani täydellisesti mottona 'tyyli ennen kaikkea'. 













Lämpimät onnentoivotukset 100 -vuotiaalle Lahtisen Huopaliikkeelle täältä saman ikäkauden pihapiiristä 


                                        Sydämellisin terveisin Tuija


 



Punalan talviasu

lauantai 8. tammikuuta 2022

Minun voimapaikkani









Millaiselta voimapaikassani näyttää? 

Mitä ääniä voimapaikassani kuuluu?

Miltä voimapaikassani tuoksuu?

Miltä voimapaikassani tuntuu?

Milloin voimapaikkani on parhaimmillaan?

Miksi valitsin juuri tämän voimapaikan?

Mitä otan vaoimapaikastani mukaan?

Mitä aion tehdä saamallani voimalla?









Tärkeintä tänään on lentää mielikuvituksen siivin haaveisiin, unelmiin ja rakkaisiin muistoihin, jotka tässä hetkessä ovat JIM eli jotain ihan muuta.

"On tärkeää, että jokaisessa päivässä on jotain sellaista, ihan muuta, joka irrottaa meidät kuormittavasta arjesta ja vie mielen ihan muualle. Mikä siis on sellaista miellyttävää puuhaa, joka puhuttelee sinua, mikä irrottaa arjesta, mihin uppoat?"












 

Maaret Kallion Mielen taidot -kurssimateriaalia selaillessani ja Lujasti lempeä -kalenteriani lehteillessäni Samos mielessäin vaati päästä tuomaan valoa tammikuiseen lauantai-iltaan. Hämärässä palapelin tekeminen alkoi miltei ärsyttämään, joten sukelsin kuvieni avulla lempeisiin lomatunnelmiin, joihin kaipaan suunnattomasti. Ikävä raastaa sisintäni, mutta toiveikkaana suuntaan katseeni tulevaan ja uusiin retkiin. Elämänpuu -palapelini pariin palaan paremmalla mielentilalla valoisaan aikaan. Sinnikkyyttä se vaatii kuten matkahaaveiden elävänä pitäminenkin.  

Minun voimapaikkani löytyvät sieluni sopukoista ja tinnitusmasterin aaltojen kohinan saattelemana pujahdan rakkaisiin maisemiin tallustelemaan yön pimeinä hetkinä, jos uni on kadoksissa. Kesän kuumuudessa leppoisa kävely pitkin poikin Samoksen saarta on tallentunut kehoni jokaiseen soluun. Miltei merellisiin tunnelmiin pääsen kylpyammeessa rentoutuessani. Kolmesti viimeisen viikon aikana olen kellunut mielikuvieni aalloilla vahvistaen unelmiani kuumasta kylvystä nauttien. 

Tiedonhaluinen, kun olen niin kuulisin mieluusti, millainen on sinun voimapaikkasi. Kerro, jos koet sen luontevaksi. Onko tunnepysäkki -harjoitus sinulle tuttu? Sen avulla saatat päästä ankkuroitumaan hyviin hetkiisi. 

Välimerellisiin tunnelmiin, Tuija



maanantai 3. tammikuuta 2022

Villa Iiriksen tunnelmia


Joulusaunan tuoksut ja saunakamarin uunin tulen rätinä siirsivät mietteet joulun rauhaan. Uuden vuoden ensimmäisen päivän pitkä kuuma kylpy oli myös odottamisen arvoinen. Pihasaunan polkua on tallattu useasti. Onnekkaita olemme, koska sauna on lempiasia ympäri vuoden. Lumihangessa kierähtely on seuraavan saunakerran suunnitelmissa. Nyt on riittävän isot nietokset, joihin uppoutua, jos rohkenen. 




Salin pöydälle yhtenä lempeänä iltahetkenä katettu herkullinen juustotarjotin ilahdutti meitä yllätyksellisyydellään.





Jouluisen puurokattauksen koristuksena käytin tapani mukaan katajanoksia ja valolankaa. Peltitarjottimien reunaan kiinnitetyt kuusenkynttilät ovat kestosuosikkini, vaikka muu perhe on niistä eri mieltä. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä kärventänyt itseään. Miten pieni suloinen kynttilä voikaan tuoda niin paljon iloa, minulle. Uskon kokonaisuuden eheyttävään voimaan. Kierrätyspöydältä löydetyt vanhat Arabian lautaset ovat  kuin luodut meidän kotiimme. Isoisäni rintamalla veistämä puurokauha on lujaa tekoa ja toimii erinomaisesti edelleen. Apilalasit ovat kooltaan mitä mainioimmat vesilasit. Lasinen Vichypullo hivelee esteetikon silmää osana kattausta. Tuoreen joululimpun tuoksua ei voita mikään. 







Hellin itseäni joulun alla hankkimalla paikalliselta Honkasen puutarhalta hurmaavan jouluruusun, pari hyasinttia ja hetken mielijohteesta elämäni ensimmäisen amarylliksen, josta muotoutui tämän sesongin ihanin yllättäjä. Onneksi tartuin hetkeen ja liitin tuon ihastukseni hyvän mielen tuojiini ystävällisen myyjän kiikuttaessa kanssani ostokseni auton peräkonttiin asti. 



Mielikuvani amarylliksesta on muuttunut totaalisesti joulun aikaan kukkavanojen kasvua seuraillessani. Olen kuvaillut sitä tai täytyisikö kirjoittaa niitä erilaisissa valaistuksissa hämärän hyssystä sinisten hetkien aikaan ja keskellä kirkasta päivää. Luulin, että kukintoja tulee kaksi, mutta ehei. Olin väärässä uskomuksineni! Tänään avautui kahdeksas valtava kukka kuin viehättävä silkkihamonen. 




Nyt ymmärrän amaryllishuumaa, josta olen lukenut ja kuullut. Punainen väri ei ole koskaan puhutellut, mutta tämä eteerinen kaunotar herkkine lehtineen on hurmannut minut yksinkertaisen runsaalla kauneudellaan. Näen siinä suloisia kevään enteitä ja lupausta onnekkaista uuden, jo alkaneen, vuoden hetkistä. 

Toivon lempeyttä ja toiveikkuutta sinullekin lukijani vuodelle 2022!



Joulukuusen metsästys onnistui yksissä tuumin hyvin, kun olin jo monta kertaa käynyt tiirailemassa sopivia vaihtoehtoja pikkumetsästämme. Alkuaikojemme jättikuusi on nykyään maltillisemman kokoinen. Tämä parimetrinen näkyy kivasti ikkunasta pihalle valoineen ja pystyssä pysyminen on taattu ilman erityisiä poppakonsteja, joihin jouduimme turvautumaan kissaperheaikaan. Kuusi on varsinainen suurkuluttaja veden suhteen. Tuore sahauspinta imee paljon vettä, jota on muistettava antaa riittävästi heti alusta asti. Hellällä hoivalla joulupuu pysyy tuoreena pitkään. 





Lopuksi tarjoan sinulle kenties tutunkin jouluherkun alimmaisen kuvakollaasin sinistä linkkiä klikkaamalla. Tämä toinen namupala ja Talven hopeiset hiutaleet ovat jääneet toistaiseksi nukkumaan Ruususen unta. Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä vuoden ensimmäinen postaus. 

Kiitos, kun olet matkalla mukana! 
Sydämellisin terveisin Tuija




Joulun alla














Joulun tuloa a'la Villa Iiris 2021



 

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Villa Iiriksen 25. vuosipäivä



Vuodet, vuodenajat, kuukaudet, päivät, aamut, illat, hetket, tuokiot ovat kuluneet sukkelaan sen jälkeen, kun tästä pihatiestä tuli kotitiemme. Tänä päivänä on tasan 25 vuotta, kun hilasimme viimeisimmän muuttokuorman Tampereelta Rautatienkadun kerrostalokodistamme tälle tontille. 

Perheelle saatiin sijattua yläkertaan nukkumasija meidän vanhempien parivuoteeseen. Uni maittoi uuden kodin hiljaisuudessa. Muistan elävästi vieläkin sen rauhan ja tunteen, kun olimme tulleet Kotiin, me ja kaksi lastamme.
Mietiskelin tuota muistoani, kun kuuntelin Hyvän mielen koti -kirjaa, jossa kirjailija Maaretta Tukiainen toteaa kuinka koti voi valita asujansa. Siltä minusta on tuntunut ensisilmäyksestä asti. 






Tämä itsenäisyyspäivää edeltävä aamu valkeni aurinkoisena. Kodissamme ei taida olla yhtään nurkkaa tai koloa, jolle emme jotakin entrausta olisi matkan varrella tehneet. Tänään jätin nurkissa pyörivät villakoirat huomiotta ja keskityin muisteloihin. Saliremontti vei puoli vuotta, mutta visiomme valmiista oli niin vahva,  että jaksoimme puurtaa sen eteen sinnikkäästi kevättalvesta syksyyn asti. 

Helmipaneelia on naputeltu paikoilleen satoja metrejä ja maalia on kulunut sammioittain. Tapetoinnin saloihin sukelsimme rohkeasti. Yksi ihanimmista hetkistä oli, kun esikoisen viettäessä hiihtolomaa mummilassa, kunnostimme salaa hänen oman soppensa pikkuisten päiväuniaikoina. Jälkikäteen ajateltuna Villa Iiris on muotoutunut rakkaudella juuri meidän näköiseksi huvilaksi, jossa on vietetty leppoista arkea, ihania juhlia ja myös niitä vähemmän mukavia sairastupapäiviä, puhumattakaan kiukkukihahduksista tai epätoivon säälimättömistä tunnekuohuista.





Kodissamme on monia asioita, jotka ovat kulkeneet matkassamme jo pitkään. Yksi tärkeimmistä on toiveikas ja luottavainen mielentila. Kaikki järjestyy aikanaan tai ainakin kaikesta  selviämme, tavalla tai toisella. Sähkökatkot, putkien jäätymiset ja kadonneet tavarat vaikuttavat näin vuosien päästä aika pieniltä hankaluuksilta, vaikka juuri tuolla kyseisellä hetkellä on ollutkin mielessä malttamista. Kieltämättä muutamia painokelvottomia tilanteita on tullut eteen. 

Yhteinen arvo- ja ajatusmaailmamme on siivittänyt elämäntapaamme tämän yli satavuotiaan huvilan kanssakulkijoina. Vanhaa taloa asuttaessa on kuunneltava herkin aistein, mitä se kertoo ja toivoo. Täydellisyyden tavoitteluun taipuvaiselle ihmiselle en suosittele ryhtymistä vanhan talon pelastajaksi, paitsi jos on varaa kaiken teettämiseen ammattilaisilla tai jos silloinkaan, koska elämän jäljet ovat osa antiikkisen talon tunnelmaa. 

Itse tehdyt remontit ovat syventäneet kiintymystä kiinteistöömme ainakin meidän tapauksessamme. Olemme oppineet valtavasti monia taitoja ja se, jos mikä on mahtavaa. Villa Iiris on avannut meille näkökulmia elämän moninaisuuteen. 








Tietoiset valintamme liittyen esimerkiksi radion tai television tuomaan kohinaan ovat yhteneväiset. Onneksi! Uskoisin juuri valitsemamme tavan rajoittaa hälyä ja ylimääräisiä ärsykkeitä luo Villa Iiriksen maagisen tunnelman, josta tyttäremmekin ovat puhuneet kotikotona ollessaan. Täällä kuulemma rauha ottaa otteeseensa. Puulieden kupeessa on ruuhkaa, kun olemme kaikki koolla. Itse koen kotimme kuin turvallisena sylinä, johon käpertyä suojaan maailmalta tai puuhata juuri sitä, mikä itselle tuntuu tarpeelliselta ja merkitykselliseltä. 

Neljännesvuosisadan kokemuksella huvilan rouvana voin kertoa, että korkokengille on ollut käyttöä vain juhlien aikaan ja silloinkin olen kiskaissut ne jaloistani heti viimeisten vieraitten lähdettyä. Tärkeintä on, että aina on tarjolla huopatöppösiä ja lämpöisiä villasukkia. 

Villa Iiriksen historiassa on tulossa ainutlaatuinen joulu, kun perhekuntamme pienin saapui vanhempineen ottamaan vastaan joulua mummolaan. Toivon kaikenmaailman pöpöjen kiertävän meidät ja rakkaamme kaukaa, jotta saamme viettää perhejoulua pitkän kaavan mukaan luoden elämyksiä pienimmäiselle. 

Puhtaalla lumella näkyy paljon eläinten jälkiä ja kohta varmaan tonttujenkin askelia. Kilikellojen kilinää en tosin taida kuulla ennen kuin olen saanut postissa varakojeen lakon tehneen tinnitusmasterini tilalle. 



Photo by Krista Keltanen



Tiedoksi kaikille asiaa matkan varrella kyselleille, että kyllä, asumme vielä täällä kaukana maaseudulla. pimeän pikkutien varrella pellon laidalla. Mihinkäs ihminen kodistaan lähtisi! Varsinkaan tällaisesta helmestä, jonka olemme pystyneet rakentamaan omin voimin mieleiseksemme. Täältä pyrähtää sukkelaan milloin minnekin ja tänne on aivan yhtä kätevää kurvata halutessaan. Kiitos, kun olet matkassa mukana!

Juhlaillan terveisin Tuija


Photo by Hanne Manelius




lauantai 13. marraskuuta 2021

Tiedän paikan armahan


Kuunneltuani äänikirjana Hyvän mielen koti -kirjaa kirjailija Maaretta Tukiaisen lukemana avautui uudenlainen näkökulma teemaan, johon olen jo perehtynyt kirjaan aiemmin tutustumalla. Lukijan ääni sopii oivallisesti kirjan sanomaan ja huomaa, että Maaretta lukee tekstiä, joka on tärkeä osa hänen arvomaailmaansa. "Hän uskoo siihen, että itsetuntemus ja omien tarpeiden tunnistaminen auttavat meitä tekemään kodista merkityksellisen paikan, jossa voimme hyvin."

Hyvän mielen koti rakentuu vähitellen omien mieltymysten ja valintojen seurauksena tai näin minä vanhan huvilan haltijana ajattelen. Upouudessa tilassa asumisesta ei minulla olekaan lainkaan kokemusta. Jo nuorena me, jotka olemme nyt Koti meidän -ihmiset, ihastelimme vanhoja rakennuksia aina kulloisellakin kotipaikkakunnallamme. Hämeenlinnassa rakastuimme linnan lähistöllä veden äärellä sijaitseviin kaupunkitaloihin, joiden ikkunoista oli hämärään aikaan kiintoisaa kurkistella sisään ja arvailla keitä siellä asustelee. Unelmoimme tuolloin asuvamme joskus vastaavanlaisessa miljöössä. Tampereen Pyynikillä kävelimme säännöllisesti ensin kahdestaan ja myöhemmin myös lastenvaunuja lykkien kolme vuosikymmentä sitten. Arkkitehtuuria ihastelimme myös keskustan vanhoja kerrostaloja tutkaillen. Jyväskylästä on jäänyt mieleen erinäiset helmet reiteiltä kohti yliopistoa. Puutalojen ikkunoissa on lumoa, johon en kyllästy varmaan ikinä. Nykyäänkin retkillämme katse kiinnittyy vanhoihin, kiehtoviin yksityiskohtiin.

Kaupunki asuinpaikkana osoittautui loppujen lopuksi meille maalta kotoisin oleville liian hektiseksi ympäristöksi. Pikkulapsivaiheessa teimme rohkean päätöksen muuttaessamme maaseudun rauhaan. Kaipasimme tilaa, luontoa ja mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja rakentaa unelmiamme todeksi. Juuret ja siivet -postauksessa kuvailen äitienpäivätunnelmia vuosien takaa blogin alkutaipaleella. 

Tämä miljöö rauhallisen kylätien varrella vei sydämemme ensi silmäyksellä harmaatakin harmaampana lokakuisena päivänä ja edelleen sisimmässäni läikähtää, kun käännyn kotipihaan. Huomenna juhlistamme talokauppojemme vuosipäivää. Villa Iiris syntyi sinä päivänä 25 vuotta sitten ja kuopuksemme Iiris Auroora seuraavana kesänä helteisenä heinäkuun aamuyönä. Anekdoottina mainittakoon, että Aurora on aamuruskon jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.

Rakkaat pikkuihmisemme ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi, jotka ovat rakentamassa omannäköistä elämäänsä maailmalla. Koti meidän on osoittautunut oivaksi pesäksi erilaisissa elämänvaiheissa. Suurin osa kotimme kalusteista on asettunut tähän kotiin kuin ne olisivat täällä olleet aina. Tumma puu kalusteissa, vaaleaksi maalattu helmipaneeli, pelargoniat, kyntteliköt ja seesteisyys ovat kotimme kulmakivet unohtamatta väripilkkuja, joilla saamme elävyyttä ja vaihtelua näkymiin. Tekstiilien aito tuntu ja värimaailma ovat merkittäviä tunnelman luojia. Puulietemme on kotimme sydän. 

Koti-iloa on kuulemma kynttilöiden tuoksu ja tulen loimu. Niin minustakin. Aamusella on onni kömpiä alakertaan, jossa on tuli pesässä ja jakkara sen edessä vapaana. Siinä on hyvä viivähtää hetkestä nauttien. Villa Iiris on koti, jossa on luotu muistoja, jotka ovat tallentuneet syvälle sisimpäämme.  

Ihmiset tekevät kodin, mutta Villa Iiris on tehnyt meistä tällaisia kuin me kaksi nyt olemme. Koen löytäneemme merkityksellisyyden valintamme myötä. Nuoruuden into ja uteliaisuus johdatti meidät tänne, mikä on näin neljännesvuosisadan kokemuksella osoittautunut onnenkantamoiseksi. 

Juhlapäivän aattoillan ajatuksin, Tuija