lauantai 13. marraskuuta 2021

Tiedän paikan armahan


Kuunneltuani äänikirjana Hyvän mielen koti -kirjaa kirjailija Maaretta Tukiaisen lukemana avautui uudenlainen näkökulma teemaan, johon olen jo perehtynyt kirjaan aiemmin tutustumalla. Lukijan ääni sopii oivallisesti kirjan sanomaan ja huomaa, että Maaretta lukee tekstiä, joka on tärkeä osa hänen arvomaailmaansa. "Hän uskoo siihen, että itsetuntemus ja omien tarpeiden tunnistaminen auttavat meitä tekemään kodista merkityksellisen paikan, jossa voimme hyvin."

Hyvän mielen koti rakentuu vähitellen omien mieltymysten ja valintojen seurauksena tai näin minä vanhan huvilan haltijana ajattelen. Upouudessa tilassa asumisesta ei minulla olekaan lainkaan kokemusta. Jo nuorena me, jotka olemme nyt Koti meidän -ihmiset, ihastelimme vanhoja rakennuksia aina kulloisellakin kotipaikkakunnallamme. Hämeenlinnassa rakastuimme linnan lähistöllä veden äärellä sijaitseviin kaupunkitaloihin, joiden ikkunoista oli hämärään aikaan kiintoisaa kurkistella sisään ja arvailla keitä siellä asustelee. Unelmoimme tuolloin asuvamme joskus vastaavanlaisessa miljöössä. Tampereen Pyynikillä kävelimme säännöllisesti ensin kahdestaan ja myöhemmin myös lastenvaunuja lykkien kolme vuosikymmentä sitten. Arkkitehtuuria ihastelimme myös keskustan vanhoja kerrostaloja tutkaillen. Jyväskylästä on jäänyt mieleen erinäiset helmet reiteiltä kohti yliopistoa. Puutalojen ikkunoissa on lumoa, johon en kyllästy varmaan ikinä. Nykyäänkin retkillämme katse kiinnittyy vanhoihin, kiehtoviin yksityiskohtiin.

Kaupunki asuinpaikkana osoittautui loppujen lopuksi meille maalta kotoisin oleville liian hektiseksi ympäristöksi. Pikkulapsivaiheessa teimme rohkean päätöksen muuttaessamme maaseudun rauhaan. Kaipasimme tilaa, luontoa ja mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja rakentaa unelmiamme todeksi. Juuret ja siivet -postauksessa kuvailen äitienpäivätunnelmia vuosien takaa blogin alkutaipaleella. 

Tämä miljöö rauhallisen kylätien varrella vei sydämemme ensi silmäyksellä harmaatakin harmaampana lokakuisena päivänä ja edelleen sisimmässäni läikähtää, kun käännyn kotipihaan. Huomenna juhlistamme talokauppojemme vuosipäivää. Villa Iiris syntyi sinä päivänä 25 vuotta sitten ja kuopuksemme Iiris Auroora seuraavana kesänä helteisenä heinäkuun aamuyönä. Anekdoottina mainittakoon, että Aurora on aamuruskon jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.

Rakkaat pikkuihmisemme ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi, jotka ovat rakentamassa omannäköistä elämäänsä maailmalla. Koti meidän on osoittautunut oivaksi pesäksi erilaisissa elämänvaiheissa. Suurin osa kotimme kalusteista on asettunut tähän kotiin kuin ne olisivat täällä olleet aina. Tumma puu kalusteissa, vaaleaksi maalattu helmipaneeli, pelargoniat, kyntteliköt ja seesteisyys ovat kotimme kulmakivet unohtamatta väripilkkuja, joilla saamme elävyyttä ja vaihtelua näkymiin. Tekstiilien aito tuntu ja värimaailma ovat merkittäviä tunnelman luojia. Puulietemme on kotimme sydän. 

Koti-iloa on kuulemma kynttilöiden tuoksu ja tulen loimu. Niin minustakin. Aamusella on onni kömpiä alakertaan, jossa on tuli pesässä ja jakkara sen edessä vapaana. Siinä on hyvä viivähtää hetkestä nauttien. Villa Iiris on koti, jossa on luotu muistoja, jotka ovat tallentuneet syvälle sisimpäämme.  

Ihmiset tekevät kodin, mutta Villa Iiris on tehnyt meistä tällaisia kuin me kaksi nyt olemme. Koen löytäneemme merkityksellisyyden valintamme myötä. Nuoruuden into ja uteliaisuus johdatti meidät tänne, mikä on näin neljännesvuosisadan kokemuksella osoittautunut onnenkantamoiseksi. 

Juhlapäivän aattoillan ajatuksin, Tuija






 







lauantai 6. marraskuuta 2021

Tuokiokuvia vol.3

#villaiirisimpressions


Teetaukoni virittyikin kuvakulmien hahmotteluun, mikä on paras rentoutumiskeino, jonka tiedän tai ainakin se kisaa kärkikahinoissa lukuisten vaihtoehtojen viidakossa. Marraskuinen aurinko vilahti iltapäivästä salin ikkunoista valaisten läikän keittiön lattiaan. Moppi lojuu edelleen seinään nojaten ja lehtikaalit ovat alkaneet kellastua odottaessaan pääsyä jatkokäsittelyyn. Strutsinsulkahuisku näyttää kulahtaneelta, mutta on oivallinen apu kattolamppujen pölyttämiseen. Keittiön välikön propellilamppu levittää kätevästi lämmön ympäri alakertaa. 

Tämä näkymä keittiön saarekkeen ääreltä on mieleinen. Pellavaverhojen lävitse siivilöityvä valo on kuvassa lempeä ja lohdullinen. Marraskuu voi olla myös hurmaava eikä vain pimeyttä tulvillaan. 

Kotimme keittiön kalusteet ovat enimmäkseen kierrätettyjä ja/tai liikuteltavia. Ikivanha kirjoituspöytä, joka Kukkaniityn lumoissa -postauksessa esiintyy, on edelleen juupas-eipäs -mietinnässä. Kaakeleiden kiinnitystä sen pintaan on harkittu tovi jos toinenkin. Sen äärellä olemme jo viettäneet muutamat rattoisat perjantai-illan sushihetket kuunnellen puulieden tulen rätinää. Aiempi saareke odottaa  kohtaloaan tukkien verannan väljän kulkuväylän. Päätöksenteko tai oikeastaan toimeen tarttuminen ei ole onnistunut arjen keskellä. 

Hämärässä ajassa on se hyvä puoli, että nurkkiin kertyviä pölypalleroita ei hevin huomaa. Nekin saavat kyytiä, kun sopiva aika tulee kohdalle. Muistatko Hyvän mielen koti -kirjan, josta olen aiemminkin kirjoittanut? Innostuin kuuntelemaan sitä. Lukijana on kirjan kirjoittanut Maaretta Tukiainen, jonka ääni miellyttää minua kuulijana erityisen paljon. Olen saanut uudenlaisia näkökulmia kirjan sisältöihin kuuntelemalla ja pohtimalla kirjan kysymyksiä oman kodin toimintojen osalta.

Kotoisa koti on jokaiselle meistä omanlaisensa ja hyvä niin. Me viehätyimme tuolloin 25 vuotta sitten talon jykeviin hirsiseiniin. Ihka ensimmäinen "remonttini" muutettuamme oli vetää puukolla kuprulla ollut pinkopahvi halki tuosta alakuvan nurkkauksesta. Sen alta löytyi mitä kaunein hirsisalvos. Tämän tekstin kuvissa se on näkyvissä. Koemme vaaleiden sävyjen ja tumman puun muodostavan harmoniaa kotimme eri tiloihin alkuvuosien värikylläisten vuosien jälkeen. 

Helmipaneelia olemme käyttäneet monessa muussakin huoneessa kuin keittiössä. Se sopii satavuotiaan huvilan henkeen meidän mielestämme ja sehän on tärkeintä, minkä me itse koemme itsellemme sopivaksi. Katot ja lattiat ovat alkuperäisiä. Narina ja klohmut kuuluvat asiaan. Elämänjälkiä saa ja kuuluukin olla ikäneidolla, joka on kokenut yhtä sun toista matkan varrella. 




Puulieden paikalla olleen tulisijan alkuperäinen ulkoasu olisi hauska tietää. Meidän ostamamme Misan Heta -liesi on paras hankintamme samoin kuin saunan valtavalla kivipesällä varustettu Narvi -kiuas. Kumpainenkin tuo arkeemme lämpöä ja hyvää oloa. Monia kummastuttaa se, että valmistamme ruoat pääasiallisesti puuliedellä, joka on hyödyllinen tunnelmanluoja. Lempipaikka meidän perheessä on jakkara sen edustalla.

Aamujen paras hetki on asetella mutteripannu ja maitokattila kuumalle liedelle ja odotella porinan alkua. Oikeasti en ole lainkaan kahvin ystävä, mutta tämä aamurituaali valmistellen isoa kauramaitolattea on tärkeä osa rauhallisia rutiinejani. Aamiaiselle sytytän kynttilän, jonka hehku tuo joka aamuun rauhallisen tuokion omissa mietteissä. 

Tämä viimeisen kuvan tunnelma sopii tähän pyhäinpäivän iltaan. Omistan sen kaikille meidän läheisillemme, jotka ovat mahdollisesti jossakin toisessa ulottuvuudessa tarkkailemassa meidän maanpäällistä kulkuamme. Kiitos, että olit.

Pyhäinpäivän illan ajatuksin, Tuija



Villa Iiris Photography