sunnuntai 26. syyskuuta 2021

"Mulla on ihan Lantliv -olo"

 




                                Tartu hetkeen! Carpe diem! 




Syysauringon suloisessa lämmössä käyskentelemämme peltokierroksen jälkeen kuulin kotipihalla sanat: " Mulla on ihan Lantliv -olo"  tyttären huiskaistua ikivanhan villashaalini harteilleen. Jalassaan hänellä jo olikin valmiiksi kulahtaneet lempisaappaani. 

Näihin otoksiin tallentui viikonlopun yksi ihana tuokio. 













Saunan terassille osui mielettömän suloinen valo. Tyttären kasvoilla hehkui vielä etelän päivetys. Tarjottimelle katoin kupilliset lämmintä teetä ja viipaleet juustokakkua mansikoiden kera. Yksinkertaiset ilot ovat elämän suola ja pippuri. 

Tämän onnellisen tuokion tunnelatauksen palautan mieleeni, kun marraskuussa sataa räntää päin näköä ja hämäryys kietoo syleilyynsä aivan liian varhain. Nostan Lempeyden kortin ja harjoittelen itsemyötätunnon jaloa taitoa. Hyväntuoksuisesta ihanasta teekupposesta en panisi pahakseni enkä eteerisisestä kynttilästä valaisemassa zen -hetkeäni. 

Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija on viihdyttänyt minua viime aikojen ajomatkoilla BookBeat -palvelun kautta. Sieltä tuo sanonta: ihana teekupponen tarttui matkaani. Tarina on vielä kesken, joten huomisellekin on luvassa hyvää matkaseuraa. 

Syysaurinkoisin sunnuntai-illan ajatuksin, Tuija




lauantai 18. syyskuuta 2021

Hyvän mielen syysajatuksia





Kotiin tullessa verannalla tuoksuu ensimmäisenä sitruunainen iki-ihana tuoksupielikki, jonka ostin kesäretkellä Fiskarissa Puutarha Ruusupavun hurmaavasta tarjonnasta. Ystävällinen ja avulias puutarhuri ehti kiireisenäkin hetkenä rauhassa palvelemaan ja sai asiakkaan kokemaan itsensä tärkeäksi asioineen. Komeat Mårbackani, jotka sieltä ostin "matkamuistoiksi", kukkivat komeasti yläportaalla metsänvihreiden parioviemme edustalla ruskeassa vähän räjähtäneessä pajukorissa.  


Lasiverannalla pelargoniat viihtyvät ja voivat hyvin vielä pikkupakkasillakin. Viime vuonna taisi olla ennätys, kun vasta joulun alla siirsin ne talvehtimaan sänkykamarimme viileälle ikkunalle. Minulla ei ole sydäntä riipiä hehkeitä kukintoja ja heittää murusiani kompostiin. Teen parhaani, että mahdollisimman moni selviäisi hellässä huomassani ensi kesää sulostuttamaan. 


Entisaikaan äitini kertoman mukaan tuoksupielikki oli yleinen kukka mm. pappiloissa, jossa sen lehtiä leyhyteltiin, kun taloon tuli vieraita. Näin teen minäkin nyt, mutta ihan vain omaksi iloksemme. Nuuhkin tuoksua ja ihastelen lehtien hienoja muotoja. Sormiin tarttuu eteerinen häivähdys, joka muistuttaa välimerellisiä tuntemuksiani.









Iltapäivän valo siivilöityi tänään aiemmin kauniisti muhkeisiin pelakuiden kukintoihin. Kuten näkyy syyssesonkimme kukat ovat nämä, jotka ilahduttavat meitä koko kesäkauden pakkasiin asti. Valkeat dahliat terassilla puskevat yhä vaan toinen toistaan komeampia kukintoja ja Sävel -ruusukin on taas kukassa. Kosmoskukat ja malvat ovat juuri nyt komeimmillaan. Pinkki sävy oli vain yllätys. Se riitelee saunan seinän punamullan kanssa, mutta vihreyden keskellä ne näyttävät pirteiltä väripilkuilta. Ensi kesäksi perustan vielä isomman kukkaniityn, josta voin poimia iloa itselle ja muillekin. Minulle sopii yllätyksellinen, villi ja vallaton kukkailottelu, josta ilmestyy milloin mitäkin. 

Viikossa syysillan hämärä laskeutuu aina vain aikaisemmin. Saunailtaa valaisi valoketju kesäkeittiöltä terassin reunaustalle. Odotin näkeväni lepakoita, mutta ei ollut niiden lentoaika siinä hetkessä.

Viime viikolla oli monta ilahduttavaa kohtaamista. Yksi ylitse muiden oli nainen koiranulkoilutustakissaan, joka kertoi edelleen seuraavansa blogiani ja kehui kuviani. Sydämessäni läikähti kiitollisuus ja hyvä mieli valtasi ajatukseni. Muistan kuinka samainen ihminen istui kerran vuosia sitten kylmässä saunassamme ja uhkasi jäädä sinne asumaan. ;) 


Kesän kääntyessä vääjäämättä syksyksi koen haikeutta ja ikävä valoon on suunnaton. Voisinpa teleportata meidät rakkaille rannoille tallustelemaan ja mutustelemaan makoisia eväitä aaltojen loiskuessa rantakallioihin. Tosin luin, että tuollaisessa siirto-operaatiossa ihmiselle kävisi kalpaten  eli varpaiden liottelu merivedessä saa jäädä mielikuvittelun varaan. Olisikohan sama, jos vain laitan isoon vatiin Meinebase -suolavettä ja hipsuttelen jalkojani siinä silmät kiinni kuunnellen tinnitusmasterini aaltojen kohinaa kirkasvalolampun luodessa illuusion etelän valovoimasta? 

Eilen sytyttelin kynttilöitä valaisemaan perjantain makoisaa sushi-illallista, joka siirsi mukavasti kotitunnelmaan. Söimme ensimmäistä kertaa keittiömme uuden saarekkeen äärellä, mikä osoittautui toimivaksi ja viihtyisäksi puulieden lämmittäessä viilennyttä iltaa. 

Tänään minun piti laittaa alakerran tuplaikkunat paikoilleen, mutta se jäi aikeeksi. Huomenna ryhdyn toimeen, koska nyt on oivallinen aika tilkitä ikkunat ja teipata ne talven varalle.  Kahdeksan kuukauden kuluttua teipit sekä tilkkeet revitään pois ja ikkunaruudut asetellaan taas kesäsäilöön rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Tämä perinne on yksi ihanimmista asioista vanhassa talossa. Luonto tulee lähemmäksi ikkunaruutujen vanhojen lasien läpi. Ikkunalasit ilmakuplineen ovat osa vanhan viehätystä. Natisevat lautalattiat, kitisevät peiliovet ja elämän jäljet antavat perspektiiviä sekä armollista näkökulmaa elämään, jossa siinäkään meistä kukaan ei tule valmiiksi eikä täydelliseksi. Onneksi niin! 

Tässä yhdessä luetuimmista postauksistani kerron JIM -tekniikasta. Tänäänkin tämä tähän tuotokseen käyttämäni aika on ollut jotain ihan muuta ja voi kuinka virkistävää ja inspiroivaa. Syy, miksi jätin tuplat sikseen ja heittäydyin flown valtaan. Kuvat ja kirjoittaminen ovat elämäni suola, vaikka se merisuola, jota niin hillittömästi ikävöin. 

Syyssaunan jälkeisin tunnelmin, Tuija




 

lauantai 11. syyskuuta 2021

Syystunnelmia






Syysaamujen utuiset maisemat ovat houkuttaneet pysähtymään auringonkukkapelloille ja Löngelmäveden rannoille hengähtämään hetkeksi. Keittiön komuutin päällä hehkuu kimppu, jonka sain tuliaisiksi kaypungin niityltä. Se ja kuvun alla piileksivät "vanhojen ihmisten keksit" saavat suupielet kohoamaan hymyyn hauskoine muistoineen toissa viikonlopulta, kun pienet jalat tepsuttivat vauhdikkaasti ympäri taloa. 



Jättikokoiseksi kasvanut Mårbackani on nauttinut tämän kesän olosuhteista ja minä sen sekä pikkuisten taimien hoitamisesta verannalla. Hempeä värisävy on vallannut sydämeni kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tämän kesän lempimekkonikin valikoitui saman värisenä Nanson alesta.  Saunan terassilla on kesäkukkien poistomyynnistä pelastamiani pelakuita, jotka ovatkin sitten yllätyksekseni riemunkirjavia, kuten syyskauden Marimekko Iso mehu, joka on suonut piristystä arjen keskelle. Arvelen värisuoran selviävän talvetuksestakin reippaasti, koska elpyivät upeiksi hellässä hoivassani. 



Ensimmäinen asia, jonka muistan lumonneen minut tähän taloon astuessani oli lasiveranta, vaikka tuolloin ikkunanpuitteet eivät olleetkaan parhaimmillaan kakanruskeina. Seinän väriä juuri viime sunnuntain sushiaterialla pohdimme, mutta meistä kummallakaan ei ollut tarkkaa muistikuvaa tuolta ajalta kolmen pienen vanhempina remontti-innostuksessamme. Täytyisi selata vanhoja kuvia niin saisimme selvyyden, mitä oli ennen Uulan pellavaöljymaalia, joka tuo talvisinkin lämmön tunteen pakkasen paukkuessa ja hyytävän pohjoistuulen viheltäessä nurkissa. Hyviä päätöksiä olemme kyenneet kuitenkin tekemään noina aikoina univajeesta huolimatta arjen pyörityksessä. Silloin ei juurikaan loikoiltu joutilaana sängyllä.





Viikko sitten nostin rakkaan Singerini lipaston päälle ja sain korjattua kiinnityskulmistaan revenneen vuodekatoksemme. Pesin sen vastoin pesuohjeita ennen ompelua ja nyt se on kuin uusi.  Täytyy olla tarkkana, ettemme kumpikaan istu helmusten päälle uudestaan. 
 Ompelukoneen hurina hiveli koko olemustani pitkästä aikaa. Ihastuin ompelemiseen kuusi vuotiaana, kun sain olla valitsemassa äidin uutta Husqvarnaa, josta kauppoja hierottiin maalaiskotimme keittiössä. Kodikas ääni on saatava kuuluville useammin. 

Kesäkammarista siirtyminen erkkeri-ikkunalliseen sänkykamariin yläkertaan on aina yhden kauden päätös. Haikeutta ja kesästä luopumisen tuskaa lievittääkseni lueskelin syysmatkapostauksiani, mutta Samoksen kaipuu saa melkein silmät kyyneliin. Passimme ovat vanhentuneet ja tulevat matkat ovat vain haaveissa. Surullisinta on, että mielikuvamatkailuissa huomaan elävien muistojen haipuneen vaikeammin tavoitettaviksi. 






Onneksi kotielämä ravitsee sieluani monin tavoin. Pienet asiat tuovat iloa ja hyvää mieltä. Olin jo laittamassa tätä vanhaa, valkeaa rautaista kynttilänjalkaa kierrätykseen, mutta sen ilme muuntui täysin Rustasta ostamillani pitkillä kynttilöillä, joiden valon kajossa oli eilen illalla ihana siirtyä viikonvaihteen tunnelmiin Martinin soidessa viereisellä sohvalla taitavasti näppäiltynä.

Syksyn tietää lymyilevän nurkan takana, kun hämärä alkaa hiipiä näköpiiriin aina vain aiemmin ja aiemmin. Kohta on pihasauna lämmin ja auvoisa perinteemme valmiina nautittavaksi.  Laudeliinat ovat mankeloituina, puhtaat lakanat pedattuina ja kesän tuntua vielä ilmassa. Sytytän verannalla kynttilät valaisemaan iltapalaa kylpemisen jälkeen. Hengitän syvään ja listaan mielessäni kiitollisuuden aiheita tältäkin päivältä. Tiedätkö, että kiitollisuus lisää hyvinvointia enemmän kuin lottovoitto? Tähän tartun kuin oljenkorteen. Uskon elämän asettuvan uomiinsa vähitellen. 

Muistathan, että voit seurata blogiani myös Blogit.fi -sivuston kautta. Sieltä näet koosteen tuoreimmista kirjoituksistani.  Herättääkö syksyn tulo sinussa tunteita? Millä mielellä sinä lähdet kohti hämärtyvää ajanjaksoa? Mitä sinulle kuuluu? 


Ilta-ajatuksin, Tuija