torstai 30. kesäkuuta 2016

"Ihan kuin kesämökillä olisi"


Villa Iiriksen kesä / Hanne Manelius



Postilaatikkoon kolahti tänään odotettu lehti. Heinäkuun Unelmien Talo&Koti -lehdessä paistattelemme me kaksi veneemme etukannella ihanassa auringonpaisteessa. Kuvaukset olivat viime kesänä elokuun alkupuolella, kun Hanne Manelius ja Valkoinen puutalokoti -bloggari Ilona Pietiläinen poikkesivat meille kuvausretkiltään navigaattorin ohjaamana. Vietimme heidän kanssaan hauskan kesäpäivän, jonka lopuksi herkuttelimme innolla valmistelemani eväät Unelman ulkotilan päivänvarjon alla. Retkipäivän lomassa ehdimme rupatella kirjoista, kuvaamisesta ja tulevaisuuden haaveista. 

Vanha Bella 8000 matkaveneemme on nähnyt ja kokenut monenlaista seilatessamme Längelmäveden reiteillä. Olemme veneen toinen omistajaperhe. Muistan kuin eilisen päivän, kun menimme ensimmäistä kertaa katsomaan tuota ikäneitoa Venepalvelu Kymäläisen pihaan Orivedelle. Unelma II muutti meille Näsijärveltä, jossa se oli ollut lähinnä kalastuskäytössä. Ulkotilan kuomu ja istuinkankaat olivat parhaat päivänsä nähnyt, mutta Verhoomo Veikko Snellman teki loistotyötä alkuperäisen kuomun kunnostuksessa. Veneen tekstiilit laitoimme kaikki uusiksi eli tämän ajan termiä käyttäen päivitimme sisätilat ajanmukaisiksi, siisteiksi ja raikkaiksi. Uusimme ulkotilan kuomun tilaamalla uuden muutama vuosi sitten VA -varusteelta Kuopiosta. 

Huippuhienoa on se, että tekemämme valinnat toimivat edelleen loistavasti. Ikean tekstiilivalikoimassa  oli tuohon aikaan monipuolisesti erilaisia patjaraitakankaita, jotka meidän mielestämme sopivat loistavasti veneen imagoon. Pieni, mutta sisä- ja ulkotiloiltaan kompakti kokonaisuus on palvellut paremmin kuin hyvin perheemme tarpeita ja toiveita. Varmaankin se, että lukemattomien neulanpistojen myötä, syntyi vahva side uivaan kesäkotiimme on sinne aina ilo mennä, vaikka vain käymäseltään. Salainen ase tekstiilien hoidossa on Soft Care, joka on sivumennen sanoen myös monessa muussakin kohteessa toimiva ratkaisu. Nappipuoti Näsilinnan kadulla Tampereella teki juuri toiveidemme mukaiset patjanapit ja yhteistyöllä Laurin kanssa saimme ne hienosti kesän 2005 helteessä kiinnitettyä napakasti paikoilleen. Suojauksen tehokin tuli testattua heti neitsytmatkalla minun kaadettua mehumukini suoraan uudistetulle penkille. Selvisimme säikähdyksellä. Talouspaperi imi lammikon ja jäljelle ei jäänyt tahran tahraa. 

Vaihtelunhaluisena olen ommellut jo kolmet verhot, joista nämä uusimmat kuulaat ja kepeät valkoiset ovat mieluisimmat. Viime talvena punoin nyöristä uudet kiinnitysnauhat ja samaan tyyliin myös lautasliinarenkaat. Vesillä on nautinnollista olla vaan laineilla.

Unelma II / Hanne Manelius



Bella etenee kipparin ohjauksessa rauhassa hissuksiin, mikä sopii meidän tapaamme tehdä matkaa maisemia ihaillen. Tyttäriimme on tarttunut veneilyinnostus, mikä kertoo siitä, että lapsuuden reissut ovat olleet mieluisia. 

Lähisatamaan polkaisee pyörällä muutamassa minuutissa ja järvelle tuijottelu on yksi mukavimmista asioista elämässämme. 

Unelmoiden, Tuija



Kesä / Villa Iiris Phography

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Geranienhaus in Wohnen&Deko

Villa Iiriksen juhannus 2016



Napauta itsesi tästä Villa Iiriksen kesätunnelmiin!







Kesäinen päiväni kääntyi vielä päivänpaisteisemmaksi, jos mahdollista, saadessani oheisen PDF -tiedoston sähköpostiini ihanalta Barbara Nespolilta Living Inside -kuvatoimistolta Italiasta. Krista Keltanen on kansainvälisestikin tunnustusta saanut valokuvauksen ammattilainen, jonka töitä on ilmestynyt sisustuslehdissä ympäri maailman. Salapoliisityöni jatkuu, jotta saisimme Wohnen&Deko -lehden arkistoihimme. Saksantaitoni on vähän ruosteessa, mutta olennaisimmat ymmärsin. Kuvamateriaali ja lehdet ovat se, mitä me saamme kuvauksista itsellemme upeiden elämysten kera muistoksi. Kuvauspäivät ovat aina olleet pitkiä ja vauhdikkaita. Kesäaikaan ne ovat erityisen mieleisiä, mutta lokakuinen kotikuvaus kauan sitten oli aika erilainen. Tekniikka on kehittynyt sittemmin valtavasti. Kristan ja Jonnan muistan ottaneeni vastaan hiukset hapsottaen Hai -saappaat jalassa kukkakimppu toisessa kädessä. Jälkikäteen voi todeta, että jännittäminen ja hermoilu oli turhaakin turhempaa. Olemme saaneet tutustua  inspiroiviin ihmisiin rohjettuamme avata ovemme alansa ammattilaisille. Kuusi vuotta sitten elokuvan tuotantoryhmään tutustuminen oli käänteentekevä kohtaaminen vuokratessamme kotimme kuvauslokaatioksi. Tärkeintä meille on jakaa omia ideoitamme ja oivalluksia elämäntavastamme ja inspiraatiota kaikille kiinnostuneille. Valtavasti iloa on tuottanut verkostoituminen uusien tuttavuuksien kanssa. 

Kuvien lukeminen on harrastukseni, joka saa sieluni hymyilemään. Pienet asiat ovat tärkeitä. Villa Iiris puki ylleen juhla-asun traditionaalisilla koivuilla ja Suomen lipulla. Tuskin kuvasta huomaa parvekkeen remonttimyllerrystä. Näin kesäaikaan on tekemistä, vaikka muille jakaa. Arvokello on ollut ahkerassa käytössä eli olen suosiolla siirtänyt joitakin suunnittelemiani puuhia listalta sivuun ja sen sijaan keskittynyt siihen, mikä milloinkin on tuntunut tähdelliseltä. Lauri puolestaan into piukassa sahaa, mittaa ja maalaa tarkka visio mielessään piipahtaen aina välillä verstaalla rasiamateriaaleja höyläämässä. Sain parvekkeen kymmenvuotishääpäivälahjaksi suomalla  työrauhan ja ruokatarjoilun. Nyt uskomme talomme kruunun kohentavan ilmeensä seuraavaan tasavuosimerkkipäivään mennessä. Tällä erää minäkin osallistun tekemiseen, kun ei ole pienokaisia jaloissa pyörimässä. Maalisivellin pysyy minunkin kädessäni ja samalla voin jatkaa mielessäni aurinkotuoli-ideointiani. Mielikuvani lokoisasta omasta keitaasta antaa puhtia ahkerointiin. 

Juhannuksena sain ylellisesti nauttia varta vasten minulle tehdystä kylvystä ja koivuntuoksuisesta saunasta valmistettuamme ensin kesäkeittiössä yksissä tuumin maukkaan aterian, jossa oli jokaisen makuun jotakin erityisen herkullista.  Viivyin saunan lempeissä löylyissä ja ammeen rentouttavassa olotilassa pitkään. Nautin. Kesä. 

Tuntuisi hyvältä lukea kommenteista, mitä pidit saksalaisesta versiosta Kesäkotielämästämme, joka ilmestyi Unelmien Talo&Koti lehden toukokuun numerossa 5/2015 otsikolla Yhteiset nimipäivät. Kansikuvassa oli meidän veranta. 




Salapoliisitoimisto toivottaa kauniita unia! Tuija



Juhannussauna 2016



sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Puiden tarinoita






Sinä Koti meidän -blogia jo pidempään seuranneena tiedät, että meidän kesätraditioihimme kuuluvat autoretket milloin minnekin. Nyt te uusimmat pääsette ensimmäistä kertaa matkassani Lahteen. Sataman ja Sibeliustalon lähellä sijaitsee Pro Puu, joka on Laurin toivelistan kärjessä aina vain uudestaan. Linkkien takaa löydät lisätietoa halutessasi.

Viime viikon keskiviikkona maltoin jättää tuikitärkeät kotipuuhat (=siivoustajasensellaista) ja innostuin matkaseuralaiseksi. Onneksi lähdin! Joskus sitä kuuntelee toisen höpinöitä puolella korvalla ja minä useinkin tinnituksen heikentämällä korvallani. Matkamme päämäärä oli hyvin selvillä, mutta näyttelyn aiheesta en ollut noteerannut tuon taivaallista. Puutöitä luulin siellä olevan. Pöllit keskellä salia...






Puiden tarinoita luki isolla heti sisäänkäynnissä, mutta minäpä tapani mukaan ihailin interiööriä ja tunnelmaa. Salin perimmäisestä nurkasta kuului ääntä, joka sopi paremmin kuin hyvin tilaan. Tuosta mystisestä kerronnasta tuonnempana lisää. 


Matkavarusteita kotona kasatessani päätin jättää kameran ja kepeät kengät kotiin ja viettää blogivapaata aikaa. Toisin kävi, taas kerran. Kameran puutteen paikkasi loistavasti älyttömän hyvä puhelimeni, mutta helteessä olisi varvastossut, Calout tai kiilakorot olleet parempi valinta, vaikka ajokengiksi niitä en suosittele. Kyytiläiselle käypä vaihtoehto kylläkin ja lyhyille kävelymatkoille eli lopulta hyvä juttu, että läkähdyin Converseissani. Siitäkin lopussa lisää, jos sinne asti jaksat lukea. 






Aikani näyttelysalissa haahuiltuani pysähdyin vieraskirjan viereen ripustetun lehtileikkeen äärelle. Muistan hämärästi lukeneeni tuon Helsingin Sanomista, mutta täytyy myöntää vasta tässä vaiheessa ymmärtäneeni, missä näyttelyssä olin. Julisteiden suuret kuvat saivat minut havahtumaan, että nuo olen nähnyt Punalan kirjahyllyssä. 






Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen  ovat tehneet yhdessä kolmiosaisen kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa on nimeltään Puuseppä . Se aiemmin mainitsemani kertomus, joka kuului salissa, on tämä samainen tarina äänikirjana. Kotona asiaa tutkaillessani minulle selvisi, että tuo tutunkuuloinen ääni kuului Samuli Edelmanille. Tuossa yhteydessä en osannut ääntä ja ihmistä yhdistää. Tuon hoksatessani ajattelin yhtä ihmistä, joka taitaa seota sukissaan tämän kuullessaan. 






Ritari on nimeltään kirjasarjan toinen itsenäinen osa ja kolmas on Merenkulkija. Jokaisen kirjan voi lukea omana tarinanaan, mutta itse ahmaisin ensimmäisen iltapalaksi, toisen varhaisaamun iloksi ja kolmannen myöhäistä aamiaista nauttiessani. Olin onnellinen, että kaikki kolme löytyivät puuseppämme hyvin varustellusta kirjastosta. Toivottavasti myös trilogian kaksi seuraavaa osaa ilmestyvät yhtä vaikuttavina ääneen luettuina elämyksinä.







Esteetikkona kirjan kuvitus ja teksti anfangeineen tukivat kokonaisvaltaista lukuelämystä. Tarinoiden monisyisyys houkuttelee palaamaan niihin uudestaan ja uudestaan. Uskomattoman miellyttävää vaihtelua uppoutua kertomukseen, jonka saa luettua yhdellä rupeamalla.  






Mielessäni loin yhdyssiteitä kaikkien kolmen Puusepän, Ritarin ja Merenkulkijan tarinan välille. Pieni, mutta ihastuttava yksityiskohta, on kirjanmerkkkinauhat, joiden värit ovat osa tarkkaan harkittua taide-elämystä. 






Allekirjoitan täysin tuon ylläolevan lainauksen näyttelyn seinältä. Kiintoisaa olisi lukea lapselle nämä kirjat, mutta sitä jäin miettimään, kuinka nuorelle sisältö aukeaa. Varmasti viriäisi yllättäviä keskusteluja. Oma kokemusmaailma ja ennakko-odotukset sävyttävät aikuisella tilannetta eri tavoin kuin pienellä ihmisellä, joka saattaisi ihmetellä erikoisia sanavalintoja sekä jännittäviä käänteitä.







Uppouduin Puiden tarinoita -näyttelyyn takaperoisessa järjestyksessä, mutta vaikutuin ja kirjoja lukiessani liikutuin. 






Tämä on Puun aika -näyttelysarjan ensimmäinen osa ja se on avoinna vielä kolme päivää. Pro Puu Facebook -sivuston mukaan galleria on avoinna ympäri vuoden ja näyttelyt vaihtuvat kuukausittain, useimmiten kuun vaihteessa. Aihepiiriltään näyttelyt liittyvät tavalla tai toisella puuhun. Vielä ehdit, jos kirjan kuvituksen alkuperäistyöt kiinnostavat viehättävässä kontekstissa! Galleriamyymälästä löydät kauniita lahjoja joko ystäville tai itsellesi. Meille sieltä kotiutui jalavakynä verstaalle. 





Kierrettyämme näyttelyn päätimme poseerata toisillemme pihan mustanpuhuvan rakennelman kulmalla. Sibeliustalo häämöttää taustalla, mutta ei suostunut samaan kuvaan kanssani. Liekö syynä läkähtyneet koipeni tennareissa vai se, että kuvaaja sijoitti minut hienosti kolmioon. Jalkateräni näyttää järisyttävän isolta, mutta oikeasti se on siro 39. 

Matka-asuni on kesän lempivaate, jonka asustan aina tilanteen mukaan. Sillä olen viipottanut Ruissalon poluilla, lakkiaisjuhlissa ja kaupungilla. Kotonakin se toimii pyhäpäivän mekkona, koska normaalisti jalassani on useimmiten Hait farkkuhaalareiden kaverina. Maksimekkovilliinnyin muutama vuosi sitten ja loppua ei näy. 

Hyppäsin pois raiteilta, mutta summa summarum, tässä on Küttner-Tietäväisen ahmaisten nautittava kirjapino, joka ei ihan pian palaa Punalan hyllyyn. Huomionarvoista on, että tämä kolahtaa varmasti poikiin, jos lukeviin miehiinkin. Aion lukea ne uudestaan itsekseni tai jos hollille osuu joku sopiva uhri niin voi, kuinka nautinkaan ääneen lukemisesta miltei yhtä paljon kuin kuuntelemisesta. 

Aurinkoisin kesäterveisin, Tuija (lat.arborvitae = elämänpuu)









maanantai 20. kesäkuuta 2016

Voittaja on...




Lukunaulani pitää kirjan auki syödessäni aamu- tai iltapalaa.



Arvonnan voi järjestää varmasti jotenkin näppärämminkin kuin minun tyylilläni, mutta mikä tärkeintä minulla oli hauskaa. Taustalla soi verannalla puuhastellessani Simon&Garfunkelin parhaat Spotifystä. 

Ensin tulostin kaikki kommentit kahdesti yläaulan työpisteessä. Aurinkoisella lasiverannalla pellava-aamutakissa ja pyjamassa leikkasin tulosteista kommenttisuikaleet sen mukaan, oliko osallistuja yhdellä vai kahdella arvalla mukana. Varsinainen näperrysvaihe alkoi, kun pyörittelin kaikki 55 arpalipuketta rullalle. Sipaisin liimaa kiinnityskohtaan saadakseni kääryleen pysymään kuosissa. 

Valmiit arparullat näyttivät vanhassa keksirasiassa aivan liitulakuilta, joita alkoi tehdä mieli. Kaupassa en enää herkunhimoani muistanut, mutta nyt kyllä maistuisi. 

Villa Iiriksen nimikko-onnetar nosti rasiasta voittoarvan, jossa luki voittajan nimi ja kommentti kuvan kera...  



Onneksi olkoon Valkoinen leinikki -blogin Hanne! Onni suosi Sinua! Toivottavasti tästä estetiikan kukkasesta löytyy hyviä, toteuttamiskelpoisia ideoita 100 -vuotiaan mökkinne remontointiin. Kirja matkaa siis aivan oikeaan osoitteeseen. Varmasti saamme lukea blogistasi, mitä tarttui käteen. 

Te kaikki muut, jotka jäitte nyt näissä arpajaisissa nuolemaan näppejänne niin kirjan voi ostaa omakseen Maija Median sivulta tai minun kauttani lähettämällä viestiä toiveistasi.  

Aurinkoista juhannusviikkoa kaikkiin koteihin! Tuija



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Yllätysjuttu!

Voit osallistua kirja-arvontaan kommentillasi vielä ennen sunnuntain vaihtumista maanantaiksi. 
Kipin kapin linkin taa, kommenttia kirjoittamaan!

Ihmettelin aamulla, että mistäs nyt tuulee, kun Instagramiin seuraajia oli ilmaantunut lukuisia. Samaten tänne blogiin oli ilmestynyt lukijamäärä, jota en entisenlaiseksi tunnistanut. Onneksi Ruusukummun Hannele vihjaisi lukeneensa TS Kotia, jossa juttu Villa Iiriksestä. Nämä tämän päivän kuvat kaappasin ostamastamme Turun Sanomien Koti -liitteen näköislehdestäKoti meidän kiittää kaikkia turkulaisia, joiden huomio tarttui meidän kotiimme maalaismaisemissa. Lehtijutun kuvat ovat Ossi Aholan ja tekstin kirjoitti minua haastatellut Outi Suoranta. Paperiversion toivon saavani muistoksi arkistoihimme konstilla tai toisella.

Yllätys pisti pääni niin sykkyrälle, että oli aivan turha toivo pystyä keskittymään arpajaisiin. Huomenna päästän teidät jännityksestä! 


Kauniita unia! Tuija





lauantai 18. kesäkuuta 2016

Arvontamuistutus!



Veranta



Porvoon kauniit kodit -kirja-arvonta löytyy oheisen linkin takaa. Sinulla on vielä huomispäivä aikaa ottaa osaa arvontaan! Vielä on lipukkeita vapaana. Kannattaa osallistua! Kipin kapin!

Hurmaavasta sisustuskirjasta saa ihania ideoita ja hyvää mieltä, mikä on tuikitärkeää vanhan talon laittajalle. Kotimme ei aina ole näin siisti ja kauniina, vaikka kuinka tahtoisi, mutta tällaisiin loistaviin kuviin on ilo palata ja muistella kokemuksia, joihin on ajautunut vastaamalla: Joo! 

Ihailemani Kanelia ja kardemummaa -blogin Maria oli rohkaistunut sanomaan saman taikasanan ja  Puutarhamartta -video houkuttaa ainakin minua ryhtymään martaksi. Olisikohan siinä taas yksi uusi asia, johon ryhtyä. Keittiöpuutarha -kirjan sain äitienpäivälahjaksi, jota olen tutkaillut harvinaisen intensiivisesti. Lukeminen on antoisaa!



Aulan portaikko


Sinä siellä, kirja-arvonnan aika on käsillä huomenillalla! 
        Tervetuloa mukaan jännityksen täyteisiin arpajaisiin!

                               Kesälauantaiterveisin Tuija


Suihkuhuone

torstai 16. kesäkuuta 2016

Villa Iiriksen sauna Maalla -lehdessä




Maalla -lehden saunanumero on ilmestynyt kauppojen hyllyille. Toimelias parivaljakko Ilona Pietiläinen ja valokuvaaja Hanne Manelius porhalsivat pihaamme kauniina elokuisena aamupäivänä viime kesänä ja eipä mennyt kauaakaan, kun huomasimme olevamme itsekin kuvauksen kohteena. Vaikeaa oli olla hiiskumatta hauskasta kokemuksesta kenellekään, mutta lupaus on pidettävä. Eikös vaan!





Toukokuussa saimme Maalla -lehdestä postia Erja Salovaaralta. Ilomielin tarkistimme lehteen lähtevän tekstin, johon teimme yhteistyössä tarvittavat korjaukset. Vaikka alustavan kokonaisuuden olikin nähnyt iPadin näytöltä niin on se aina yhtä jännittävää selata lehti ja avata kuvat sekä teksti esiin. 



Villa Iiris Photography


Sivulta 40 aukeaa meidän saunamme tarina otsikolla "Saunamatka on loistojuttu". Vielä kaikkien kuluneiden vuosien jälkeenkin saunan lämmittäminen ja siellä kylpeminen on elämys vertaansa vailla. Kotisaunan voittanutta emme ole löytäneet. Borta bra men hemma bäst!


Villa Iiris Photography



Olin aivan ällikällä lyöty, kun oivalsin ensi viikon olevan jo juhannusviikko. Ajankulu on mennyt päänupissani sekaisin, kun pihapiirin kukinnot ja puuhat ovat aivan eri aikataulussa kuin aiempina vuosina tätä pihapiiriä asuttaessamme. Tässä viime juhannuksen kuvassa saunakamarissamme tuoksuivat pihasyreenit ja palavat kynttilät loivat tunnelmaa hyytävän kylmään keskikesän juhlaan. 

Onneksi nyt sääennusteet lupailevat kesäisempiä olotiloja sään suhteen. Kuuluuko juhannussauna teidän kesätraditioihinne entä vihta, vasta vai ei kumpikaan?  Joko matot on pesty ja koti puunattu katosta lattiaan jalkalistoja unohtamatta ikkunoista puhumattakaan?

Sateisen torstai-illan tervehdyksin, Tuija


Villa Iiris Photography





lauantai 11. kesäkuuta 2016

Onko Porvoon kauniit kodit sinun kirjasi?

Porvoon kauniit kodit -yhteistyöpostaus



Eilen postilaatikkoomme kopsahti tämä kirjaihanuus, jonka tiimoilta olen lupautunut järjestämään arvonnan.  
Teen sen ilomielin!

"Porvoon kauniit kodit -kirja esittelee viisi kaunista, porvoolaista kotia, joiden sisustuksista voi kuka tahansa, hurmaavista interiööreistä nauttiva, poimia ideat ja käytännön vinkit tuomaan ripauksen porvoolaista henkeä ja tunnelmaa myös omaan kotiin – omasta paikkakunnasta ja asuinpaikasta riippumatta. Kun sisustaminen ja maalaisromantiikka ovat lähellä sydäntä, tämä kirja on jokaisen sisustusfanaatikon unelmien täyttymys!"

Video, joka esittelee kirjaa löytyy yhdellä painalluksella täältä.
 Se kertoo enemmän kuin yksi postaus.

Sisustussuunnittelija Johanna Malmivaara ja media-alan ammattilainen Maija Luomala ovat tehneet tämän kirjan yhteistyössä kotiensa ovet avanneiden perheiden sekä Porvoon kaupungin kanssa. Koen tämän kirjan kunnianosoitukseksi vanhalle kaupunkikulttuurille ja ihmisille, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen pelastaa jotakin korvaamatonta jälkipolville ihailtavaksi.

"Kirja avaa ovet...

  • Vanhassa Porvoossa 1700-luvulla rakennettuun aitoon käsityöläiskotiin
  • Kahteen 1900-luvun alun empirekotiin
  • Romantiikkaa tihkuvaan uudiskohteeseen Porvoon vanhassa kaupungissa
  • Merelliseen mummonmökkiin Porvoon saaristossa"

Empirekoti kaupungin laidalla


"Jokainen esiteltävä koti tarjoaa erilaisen tunnelman ja tyylin. Kun sielu kaipaa menneitä aikoja ja vanhanajan tunnelmaa, kirja mahdollistaa kurkistuksen perinteikkäisiin, historiallisiin koteihin. Esitellyt kodit eivät ole museoita, vaan asukkaiden itselleen sisustamia, rakkaudella vaalittuja ja kaikin puolin toimivia asuntoja. Rakennusten ja rakennuspaikkojen mielenkiintoista historiaa on tuotu esiin ja niinpä kirja kätkee kansiinsa myös pienen osan Porvoon pitkää historiaa ja sen merkkihenkilöitä.

Tämä suomalainen sisustuskirja
 ei ole vain pintaraapaisu. Se esittelee kohteet monipuolisesti ja nostaa esille kauniit kokonaisuudet, asetelmat, yksityiskohdat... ja kyllä, myös kutsuvissa puutarhoissa pääsemme viivähtämään hetkiseksi. Kirjaan mukaan on päässyt myös erityisen mielenkiintoisia saunatiloja sekä viinikellari. Lopuksi siirrymme vielä meren äärelle, yksityiselle hiekkarannalle..."

Keittiöön on helppo rakastua





Ensin ajattelin säästää tämän herkkupalan myöhemmäksi, mutta en malta olla jakamatta iloani heti. Ahmaisin omani yhdellä istumalla aamiaisen jälkeen. Kun annoin itselleni luvan vähän kurkistaa niin oli aivan pakko lukea kirja saman tien kannesta kanteen. Nyt on pää pyörällä monenmoisista tapetti-ideoista ja muutoskokeiluista. Ateljeekodin inspiroivat säilytysratkaisut toivat uutta puhtia omien nappien ja nauhojen järjestelyyn. Kuvakulmat ja kotien tunnelmat virittivät pääni uudelle taajuudelle. 





Edellä olevat lainaukset "..." ovat Maija -median sivuilta, josta löydät muitakin mielenkiintoisia julkaisuja ja yhteistyömuotoja. Minä ainakin palaan niihin uudestaan... haaveineni. Yhteistyö osoittautui erityisen antoisaksi. Kiitos Johanna ja Maija!

"Julkaisemme monenlaisia teoksia ja oppaita yhteistyössä eri alojen yrittäjien kanssa. Luomme uutta vastaamaan kysyntään ja siksi nämäkin julkaisut ovat olemassa. Oletko haaveillut kirjan kirjoittamisesta? Haluaisitko kanssamme yhteistyöhön? Ota yhteyttä."

Lifestyle ♥ Business ♥ Entrepreneurship ♥ Happiness


Yhteistyöpostaus
Sinä voit olla tämän sisustuskirjojen helmen onnellinen omistaja, jos osallistut arvontaamme. Liittymällä Koti meidän -blogin lukijaksi saat kaksi arpaa ja jos jaat tämän omassa blogissasi linkittämällä niin olet kolmella arvalla mukana. Anonyymi osallistuja muista liittää viestiisi yhteystiedosi ja nimesi, jolla saat yhden arvan itsellesi. Kaikenkirjavia perusteluja onnenkantamoiselle on aina hauska lukea kommenteista. 
Osallistumisaikaa on kahdeksan päivää eli arvonnan aika on sunnuntaina 19.6. Minä alan väkertää lisää arvontalipukkeita. Tuo kuva minusta Tammisaaren kapealla kadulla on 700 Instagram -seuraajan kunniaksi. 

Tervetuloa tavoittelemaan ikuisia sisustusunelmia! Tuija

Tammisaari 6.6.2016









perjantai 10. kesäkuuta 2016

Terveiset tammen juurelta





Toukokuisia loppukuun hellepäiviä on ikävä. Varsinkin, kun ne kuluivat nuhanenäisenä päänsäryssä. Nauttiminen kaipaamastani aurinkoisesta ilmanalasta meni osaltani ohi. Hyvän mielen kortit onneksi antoivat uutta näkökulmaa kipuilun sumentamaan olotilaani. 

Maanantaiaamuna kesäkuun kuudentena starttasimme matkaan päämääränä Fiskarsin Laatupuu, jonka jalopuuvalikoima toi toivotun täydennyksen puusepän rasiamateriaaleihin. Kuparipajalla söimme maukkaan lounaan jaksaaksemme jatkaa matkaa vakiokohteisiimme. Torilla parkkipaikan kupeessa on Maailmankauppa Kirahvi, josta viime kesänä löysin unelmieni verkkokeinun. Linkkien takaa löytyy aiempia muisteloita täältä ja täältä.  Tammisaaressa pyörähdettyämme suuntasimme Lohjansaareen, jonne vie tie kauniissa maisemassa. Luontopolku metsään sukeltaa Saaren koulun pihan parkkipaikalta


Onko tässä Suomen kaunein puu? -ajatus tuli väkisin itsellenikin mieleeni, kun luontopolkua hetkisen taivallettuamme kuusien katveesta esiin paljastui tammivanhus, jonka vertaista on varmasti vaikea löytää. Aika tuntui pysähtyvän. Mielikuvitukseni loihti esiin metsän henget ja satujen keijut. Puun juurelle olisi upeaa retkeillä aamulla anivarhain omassa rauhassa. Jospa joku kerta...

Kiitos tästä viehättävästä retkivinkistä kuuluu blogiystävälleni Annalle, jonka herkkiin, kuulaisiin kuviin pääset tutustumaan tästä. Kuvia valokuvaksen ammattilaisen ottamina saat ihailla Ystävät -postauksessa. 


Instagramissa #paavolantammi hashtagilla löydät vielä lisää tunnelmapaloja ihmisten otoksista tuosta vuosisatoja vanhasta, mutta elinvoimaisesta tammivanhuksesta. YLE uutisoi viime kesänä myös ja se sai aikaan kansanvaelluksen paikalle. 

Kesäisiin retkitunnelmiin, Tuija






sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Hyvän mielen voittajat



Toivottavasti toivottomuus ei iskenyt teihin lukijoihini, kun eilen Toivon päivänä ei kuulunutkaan toiveikkaasta arvonnasta pihaustakaan. Eilinen juhlapäivä vei mehut niin, etten enää illalla jaksanut järjestää arpajaisia. Toivoin unta ja lepoa enemmän kuin mitään muuta. 


              Hyvää kannattaa odottaa tai odotuttaa!





              Se, mihin kiinnitän huomioni, kasvaa. 


Siitäköhän johtuu, että lukijalaskuri on raksuttanut vauhdilla isoja lukemia, kun silmä tarkkana olen seurannut tilastoja. Eipäs vaan siitä, että näin kivaa arvontaa ei kannattanut jättää huomiotta. 
Voin paljastaa jotakin uutta, yhtä antoisaa olevan luvassa aivan tuota pikaa. Posteljooni oli tipauttanut lootaan paketin, josta ensi viikolla tarkemmin. 

Onnettarena toimi tänään onnenpoika ja hän valitsi arpalipukkeista kaksi, jotka olivat hänen silmäänsä mieluisia. Niissä luki numerot 3 ja 12. 

Ensimmäisen Hyvän mielen taidot -voiton vei kommentillaan 

Minna M29. toukokuuta 2016 klo 20.54
Minulla on nuo kortit ja niitä käytänkin samaan tapaan kuin sinä. Silti arvontaan mukaan. Kirja tulisi itsekkäästi itselle ja kortit lahjaksi, jos onnetar suosii.

Numeron 12 takaa löytyy tällainen kommentti

Tämä kuuluu sarjaan anna hyvän kiertää! Siitäkin tulee hyvä mieli, kuten käyttäessäni lasta hammaaslääkärissä sain eräältä rouvalta parkkilipun, jossa oli roimasti aikaa, kun palasimme autolle, annoin lipun eteenpäin, kun aikaa vielä oli. Näin monen ihmisen päivä sai hyvän alun...mietin silloin josko asiasta postaisin, mutta on jäänyt kaiken muun, jopa ei niin hyvän mielen jalkoihin. Nuo kortit olisivat erinomaiset muistuttamaan arjen pienistä hyvistä asioista! Siis mukana fairytailriver@gmail.com

Hyvän mielen onnentoivotukset Minnalle ja Sadulle! 


                     Sunnuntai-illan terveisin Tuija


Toukokuu kukkakuu


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Arvontamuistutus!






Mikko Kuustosen Onnentyttö soi taustalla, kun viikko sitten arvontapostausta mielessäni suunnittelin. Taas kerran vaivuin nostalgisiin syövereihin. 

Postaukset syntyvät yleensä niin, että ensin on kuva, mutta tässä tapauksessa aihe ja siihen kytkeytynyt musiikki mystisesti yhdistivät mielessäni tunnelmat Hyvän mielen kudelmaksi.

Huomenna on monella ihmisellä juhlapäivä. Sinullakin se saattaa sellaiseksi tulla, jos olet osallistunut arvontaan ja arpaonni on myötäinen. Hyvän mielen taidot -arvontaan pääset tätä linkkiä klikkaamalla. Vielä ehdit mukaan! Muistathan kirjoittaa kommentin, jossa on yhteystiedot mahdollisen voiton varalle. Minun hyvä mieleni on kivunnut kattoparruihin asti, kun lukijamäärä kurottelee jo aivan uusia ulottuvuuksia. 


Hyvillä mielin viikonloppuun! Tuija



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kiitollisena kesäkeleistä

Villa Iiriksen syreenien tuoksua



Kaikkien aikojen toukokuu hupsahti kesäkuuksi. Täytyy myöntää, että epäuskoinen olotila on vallannut mieleni, kun lämpömittarin elohopea kipusi hellelukemiin ja verkkokeinussa tuli liian hiki oikaistuani siihen hetkeksi lepäilemään sopivan kepeän kirjan kera. Pahuksenmoisen lentsun iskeminen tässä autereisessa ilmanalassa on laittanut kyllä totisesti hyvän mielen taitoni koetukselle. 

Piristystä sain tähänkin päivään aamusella korttipakasta nostamastani kortista, jonka sanoma, Minulla on ainutlaatuisia kykyjä, kauniine kuvineen herkisti mieleni. Kortissa on valokuva avatusta roiskeiden täplittämästä akvarellirasiasta pienen suloisen luonnonkukkakimpun vierellä. Kyseinen kortti kuuluu Vahvuuksien tunnistaminen -osioon. Se sopi paremmin kuin hyvin tähän hetkeen. 

Hyvän mielen taidot -arvonta sai lukijalaskurini ylittämään sata kirjautunutta lukijaa. Kiitos ja tervetuloa Te jo kauan matkassa seuranneet että uudenuutukaiset ihmiset siellä ruudun takana! Arvontaan voi osallistua lauantaihin 4.6. klo 16 asti. 

                         Onnea matkaan! Tuija