maanantai 24. heinäkuuta 2017

Villa Iiriksen kesä








Alkukesän aamusumu on vähitellen hälvenemään päin. Keväisten lakkiaisjuhlavalmistelujen lataus vaihtui vauhdilla pakkaussuunnitelmiin. Isoin kuorma siirrettiin Turkuun ranskattaremme palattua kotiin ja pienemmillä pakaaseilla suuntasimme Hotelli Hiltonin kautta Kreikkaan. Arvannet minne? 

Kaksi viikkoa helteisellä Samoksen saarella sai minunkin jäseneni vetreytymään eikä pitkät kävelyt ja pyöräilyt tuntuneet missään muussa paitsi makeina yöunina raikkaassa ilmastoidussa huoneessamme rauhaisan pikkukujan varrella Pythagorionin keskustassa. Vietimme ikimuistoisen matkan kahdestaan juhlistaen helmihääpäiväämme, joka virallisesti on ensi viikolla. Samos in my mind -blogiin on tuloillaan monen monituista postausta retkistämme rakkaalla saarella.

Kohta on taas muuttoapumme tarpeen, kun nuorimmaisen koti muotoutuu samalle paikkakunnalle kuin isosiskojen. Tunteita herättävä kesä monella tapaa... 





Uusia polkuja on aukeamassa meille kaikille. Mottonani on tänä kesänä ollut Hyvän mielen kortti: Kuuntele, mitä kehosi tarvitsee. Olen nauttinut hitaista aamuista, viipyilevistä hetkistä kirjaa lukien, innostuksen puuskista ja raukeasta laiskottelusta riippumatossa loikoillen.  

Toivottavasti teillä lukijoillakin on kesäinen olo!

Iltaterveisin Tuija