Päivä ja yö ovat suunnilleen samanmittaiset.
On tulossa aika heittää hyvästit kesälle, joka hellit ja pidit meitä hyvänä. Syksyn alku on ollut myös suloinen säiden suhteen. Päivien säätilojen vaihtelu aamun kirpeästä raikkaudesta iltapäivien lämpimiin hetkiin kotosalla on ollut virkistävää.
Verannan hämyssä on ihana sytyttää kynttilät valaisemaan iltahetkeä.
Sade ropisee kattoon unettavasti. Vielä on kuitenkin liian varhaista kömpiä peiton alle kirjan kera.
Rakas blogini on usein mielessä ja tekstit odottavat malttamattomina pääsyä ihmisten ilmoille. On tullut tunne, että olenhan tästä ja tuostakin kirjoittanut jo moneen otteeseen. Onneksi olen, koska minulle tuottaa iloa, että pääsen palaamaan moniin mukaviin hetkiin, joita olen teidän lukijoiden kanssa saanut jakaa. Toivon, että linjoilla on vielä uutteria seuraajia Elinan, Outin ja Marjon tapaan. Sydämellinen kiitos!
Näinä päivinä kohta puoliin on 30 vuotta ensisilmäyksestämme silloisen Einolan kanssa. Kiihkeä alkutaival huipentui kauppakirjojen allekirjoitukseen Iiriksen päivänä. Miten voinkin muistaa niin elävästi Hämeensillalla meidät kaksi matkalla silloiseen kotiimme Rautatienkadulle. Juttelimme tulevaisuuden haaveista ja muutosta maaseudun rauhaan, joka mullisti hyvällä tavalla elämämme.
Anoppi oli sekoilla huonejärjestystä hahmottaessaan ja suihkun puute vaikutti järkyttävältä. Appiukko totesi, että olisitte kunnon omakotitalon ostaneet. Onnemme kukkuloilla tuollaiset pikkupuutteet ja puheet eivät vauhtia hidastaneet. Luotimme, että kaikesta selviää. Ainakin, jos isäpappa oli saatavilla apuun putkien jäätyessä tai Volvon hyytyessä pihaan. Mummeli leipaisi kakut nimi- ja syntymäpäivinä. Pikkulapsiarki soljui omaan tahtiinsa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Kohta kymmenen vuotta Villa Iiris on ollut pääasiassa meidän kahden onnen tyyssija. Koti on kuin lämmin halaus. Paukkupakkasilla parasta on hipsiä pihan poikki saunaan kylpemään. Tähtitaivaan voittanutta ei ole. Iloa tuottaa nämä elämän pienet ilot myös jälkikasvullemme. Puulieden lämpö keittiössä sai jokin aika sitten modernimman kilpailijan, jolla kelpaa keitellä ja kokkailla. Kertonen keittiömme uudistuksesta toisella kertaa. Nautimme yhdessä puuhaamisesta ja suunnitelmiemme toteuttamisesta. Visioiden tekeminen näkyväksi on inspiroivaa!
Nyt palaan tähän hetkeen ja annan talvisten ajatuskulkujen mennä menojaan. Bossa nova sai sieluni tanssimaan ja sormeni hyppelehtimään näppäimistöllä. Pelargoniani kukoistavat ja tuovat vielä kesäistä tunnelmaa ikkunoilla pitsiverhojen siivilöidessä valon helmeilevästi antiikkisten ikkunaruutujen läpi sisään. Paitsi, että ilta näyttääkin hämärtyneen minun kadottua omaan kuplaani, jota kodiksi kutsun.
Ilta-ajatuksin, Tuija