tiistai 22. toukokuuta 2018

Villa Iiriksen kesä 2018




Näenkö unta vai voiko toukokuun sää todella olla näin huumaava? Heräsin tänään todellisuuteen, että kesä on saanut luonnon villiintymään. Ajattelin pikaisesti piipahtaa katsomassa mäellämme, mikä on kielojen tilanne. Tuskin uskoin silmiäni, kun eteeni aukesi kielomeri. Juurihan sinivuokot värittivät metsikkömme välimerensinen sävyihin. Tuoksun vahvuus miltei pökerrytti pääni. Menin onnesta sekaisin!

Salin ikkunan takana olevaa sydämenmuotoista kukkapenkkiäni olen yrittänyt harventaa sitkeääkin sitkeämmistä vuohenputkista. Syksyllä maahan laittamani tulppaanit ovat kukoistaneet ennen näkemättömällä tavalla, vaikka joutuvatkin kilpailemaan elintilastaan. 

Muutamaan otteeseen olen tavannut uuden lemmikkimme samoissa kitkemishommissa. Tosin tuo pitkäkorvainen puputtaa onnellisen oloisena loputtomassa mättäässä. Luulenpa, että meillä asustelee oikea metsäjänis tai kenties useampikin. Valkea hännäntypykkä vain vilahti pupujussin kiitäessä kohti metsikköä. Vauhdikas kuvattava on hankala kohde ikuistettavaksi. 

Kukat ovat kiitollisempia kuvauskohteita, kun ne malttavat poseerata kuvaajansa lumoten. 















Onni on oma pihamaa, jossa voi seikkailla. Haudutin itselleni Hetki itselle -teetä kupillisen ja keskityin tähän hyvään hetkeen.






Uskon juhlakampausvisioni selkenevän näiden virkistävien pihapuuhien lomassa. Taitavan kampaajan näppärissä käsissä luotan kutreistani syntyvän jotakin unohtumattoman ihanaa. 

Viikon taito Hyvän mielen taidot -sivustolla on osuvasti Iloitseminen. Linkkiä klikkaamalla näet pirteän kuvan, joka on ainakin minulle tuonut tähän viikkoon energiaa. 

"Ilo ei tarvitse välttämättä mitään erikoista syttyäkseen. 
Kyky nähdä iloa pienissäkin asioissa on valtava voimavara."






                            Aurinkoisin kesäillan toivotuksin, Tuija

8 kommenttia:

  1. Kesä uhkuu ja puhkuu vihreää voimaansa jo toukokuussa tänä vuonna. Ihan on täysi kesä päällä. :) Ihanaa!
    Kaikki kukat, kielot ja muut ovat kauniita, mutta tuo omenankukka pienellä vaaleanpunaisella mausteella on kyllä yksi kovasti minun mieleeni.<3
    Kauniita kesäisiä päiviä sinne Villa Iirikseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama omenankukka miellyttää minuakin erityisesti. Suloista toukokuista iltaa! 💕 Tuija

      Poista
  2. Kukat ovat loistossaan ja maisema viheriöi heleästi. On ollut tosiaan aivan sykähdyttävän ihana toukokuu ja lämpö.
    Teillä on niin kaunis ja monimuotoinen pihapiiri <3
    Lämpöä, aurinkoa ja energiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkellyttävää tämä kesäolo! Sydän on pakahtua lämmöstä ja heleistä sävyistä! Nautin oman hehtaarimme ilmeikkyydestä kaikkine rosoineen. Aurinkoenergiaa sinullekin Maarit! 💚 Tuija

      Poista
  3. Kauniita kukkia kuvissasi.On ollut ilmojen ansiota,että luonto on niin kaunis.Meillä nyt kukkii liljat ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsis, kun vastaaminen on jäänyt. Blogger ei näköjään enää ilmoitakaan tulleista kommenteista! Kiitos kommentistasi! Kuivuus vaivaa joitakin kukkijoita. Kesäterveisin Tuija

      Poista
  4. Minäkin ihailin noita kauniita kukkia kuvissasi. Nyt ovat jo kirsikkapuut ja omenapuut kukkineet. Toukokuu oli kukkien toukokuu. Mutta uutta on tullut tilalle.
    Heleää kesäkuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Onneksi huomasin kommenttisi. Täytyypä tutkailla, miten saan ilmoitukset toimimaan. Kesä on ollut uskomattoman upea. Tänä aamunakin miltei ilosta hyppelin, kun kesäkammarista astelin. Kesäiloja! Tuija

      Poista