Hei, hei huhtikuu!

Huhtikuu hujahti hillittömällä vauhdilla. Heitän hyvästit ennen näkemättömän touhukkaalle ajanjaksolle. Onhan tämä ainutlaatuista aikaa nuoren morsiamen äitinä. Painan usein pause -nappia muistuttaen hetkessä elämisestä. Tämä hetki on nyt eikä se toistu enää ikinä. 

Pääsiäisen aikaan kartoitettiin, millaista materiaalia kätköistämme löytyi. Viirinauhatehtaan käynnistyttyä on valmista juhlanauhaa tullut jo 150 metriä. Viimeisen 50 metrisen kanssa on tullut hidasteita. Silittääkö vai ei, siinäpä pulma. Onneksi työ lukeutuu lempipuuhiini. Reipas tusina juhlaliinaa, lyhdyt ja pullo poikineen ovat jo lähempänä juhlapaikkaa, jonka omenapuiden soisi puhkeavan kukkaloistoonsa optimaaliseen aikaan. 

Kevätaurinko on jo pistänyt parastaan monina hetkinä, mutta harmaata harmaimmalla vappuajelulla saatoimme todeta jäiden pakkaantuneen venerantaan. Kohta on aika laskea Unelma kotisatamaan. Sade on siis hyvä asia. 

Hämmästellen olen seurannut, kuinka vauhdilla valtavat nietokset hupenivat silmissä antaen tilaa kevään kukkijoille. Takametsän sinivuokkonätkelmät kaipaisivat lempeän lämpimän päivän korostamaan hehkuaan. Nappasin ikivanhasta punaherukkapensaasta oksan, jonka viherrys lipaston päällä tuo iloa ja toivon vireen lähenevästä kasvun ajasta. 

http://www.fouta.com.gr

Vuosi sitten valmistelimme täydellä tohinalla lakkiaisjuhlaa ja nyt saamme olla osallisena nuortemme seuraavassa elämänvaiheessa. Meistä on tulossa anoppi ja appi. Nuo nimitykset kuulostavat korvissani vanhahtavilta ja toivonkin meitä kutsuttavan edelleen etunimillämme. 

Kadonneen nuoruuden metsästystä vai mitä lie, kun suunnitelmissamme on telttaretkiä lähisaariin sekä automatkoja kivoihin kohteisiin sekä päiväseltään että pidemmästikin. Island hopping Kreikassa on haavelistallani, mutta onhan tapa sekin aloittaa saarihyppely lähijärven pikkusaarilla. Kotiin pääsee sukkelasti, jos leirielämä ei maistukaan niin makealta kuin kultaiset muistot nuoruuden seikkailuista Päijänteellä. Varusteista viihtyminen se ei ainakaan ole kiinni kiitos asiantuntevan retkikumppanini. 

Myönnän, että kulunut talvikausi yllätti minut täydellisesti. Hiljainen koti on ollut usein ilo ja onni, mutta myös yllättävän tyhjä olotila, kun olisi ollut vapaus, aikaa ja mahdollisuus tehdä kaikenlaista. Onkohan niin, että 27 vuoden äitiys vaatii toipumista ennen uutta kukoistusta. 

Toukokuu on täällä! Helmihetkemme lähenee vääjäämättä. To do -listalla on vielä monenlaista, mutta juhlamekkoni kenkineen on kunnossa ja puhe viimeistelyä vaille valmis. Mitäpä tässä muuta kuin kevätiloa ja onnea! 

Millaisia vehreän ajan suunnitelmia sinulla on mielessäsi?

Hymyhuulin, Tuija