maanantai 18. toukokuuta 2020

Neitoperhonen











Neitoperhonen ihanainen liihotteli luokseni eräänä kauniina kevätpäivänä. Lempiperhoseni lempikukassani. Helmineito mielessäni...

Kevät on näyttänyt kauniit ihanuutensa. Kerran jo loikoilin tuokion verran parvekkeella nauttien hikihelmistä otsallani. Mielikuvituksen siivin lensin kauas aurinkotuoliin, jollaisesta haaveilen tuonne kotikesän iloksi.

Oikeasti en ole auringossa löhöilijä, mutta kerran jos toisenkin voisin tämän kevään rutistusten jälkeen lekotella yltä päältä aurinkovoiteessa kärpästen surinaa ihmetellen ilman kiireen kierää (ja rihmankiertämää) tai tekemättömien töiden painetta.

Saunan ammeeseen laskisin viileän veden, johon pulahtaa virkistymään tai sitten kirmaisin vesiletkun alla kuin tyttösemme lapsina.

Sieluni silmin näen jo hahmottelemani perhosten paratiisin sydämen muotoisessa kukkapenkissämme. Taisteluni vuohenputkia vastaan on jo perinteinen. Lopulta annan niiden valkean harson ottaa jalansijaa. Myönteisesti ajatellen ne ovat hurmaavan herkkiä kukoistuksessaan.

Kotipihan kukkijoista helmililjat ovat iloisen sinisiä, joista saan välimerellistä voimaa. Mullassa möyriminen ja raivaussaksien kanssa riehuminen ovat saaneet hien pintaan hyvällä tavalla. Kyllä kotipihalla on ihanaa!

Neiti Kevät, tervetuloa! 


<3 Tuija




13 kommenttia:

  1. Kaunis neitoperhonen :) Nyt onkin mukava seurailla luonnon menoa kun kevät tehnyt tuloaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen miettinyt, että mihinköhän koloon perhoset menevät suppuun räntäkuuron iskiessä. Tänään on taas kevät näyttänyt sekä hymyilevät että äksyt kasvonsa. Viileän viiman soisi vaihtuvan leppeään kevätkeliin.
      Hyvää helatorstaita! Tuija

      Poista
  2. Tiedätkö, otin just samanlaisia kuvia neitoperhosesta ja helmililjasta pari päivää sitten. Niistä tulee postaus huomenna ulos.
    Neitoperhonen on niin kaunis ja ne näyttävät tykkäävän kovasti helmililjoista.
    Kaunista päivää ja ihania kevään ihmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Riina! Kävin heti lukemassa sinun postauksesi, joka on kasvilistoineen vaikuttava. Helmililjat ovat suloisia ja pidän niistä erityisesti, koska vanhimmaisemme on nimeltään sukua niille. Kukkapenkissä on myös ruusuja ja iiriksiä, koska nekin lastemme nimissä ovat.
      Hyvää helatorstaita! Tuija

      Poista
  3. Minäkin haaveilen pehmustetusta aurinkotuolista ensi kesäksi.Maalla on vain riippumatto,jossa on mukavaa.Ikä tuonut jo rajoituksen muissa puutarhatuoleissamme viihtymiseen,ovat huonossa kulmassa,vaikka ottaisi irtotyynyn mukaan.😊
    Ja tykkään istua pitkään ja ihaillen ympärillä olevaa kaikkea kaunista.
    Ihania suunnitelmia ja kauniita kuvia sinulla siellä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei!
      Tänään on taas ollut sellainen viima, että haave aurinkotuolista ei ihan ensimmäiseksi ole tullut mieleen. Onneksi puin aamulla talvitakkini ylleni. Kadutti, että vaihdoin kukkahousuni kukkasukkiksiin, joissa oli vähän vilpoista. Kummallinen toukokuu. Ajattelin kuitenkin helatorstain iloksi valmistella muuttomme kesäkamariin. Lempilakanat pyörivät pesukoneessa.
      Heleää helatorstaita! Tuija

      Poista
  4. Neitoperhonen <3 Viime kesänä Hangossa törmäsin ehkä elämäni kauneimpaan neitoperhoseen. Minulla oli koira remmissä ja vain kännykkä mukana joten näin
    hyviä kuvia en siitä saanut mutta maaginen näky. Nuo värit ja täplät! Jotain
    käsittämättömän kaunista. Toivon näkeväni neitoperhosen tänä kesänä ja
    saavani sen ikuistettua myös silmieni lisäksi kameraan.

    Aurinkoista viikonloppua Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, vastaukseni oli vahingossa väärällä rivillä. Kesän iloja sinulle Marjo! Olet mielessäni! Tuija

      Poista
  5. Kiitos Marjo! Neitoperhosen väritys on hurmaava ja olin niin onnellinen, että sain tuon kaunottaren etsimeen. Nyt niitä en olekaan nähnyt tai sattunut samaan aikaan helmililjojen vierelle. Kesäterveisin Tuija

    VastaaPoista
  6. Neitoperhonen on yksi kuvatuista perhosista, useampana vuonna kuvasin perhosia,silloin kun niitä oli paljon.Toivottavasti tänäkin kesänä, kun laitoin perhosbaarinkin.
    Tervetuloa vilkaisemaan perhos kokoelmaani,saa jäädäkkin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset viihtyvät ihailtavan runsaslukuisina villissä ja vapaassa puutarhassamme. Kiitos kutsusta! Tulen kurkistamaan blogiasi. Kesäsateisin terveisin Tuija

      Poista
  7. Kauniita kuvia - neitoperhonen on luonnon ihme!
    Nautitaan auringosta, lämmöstä, alkukesän vehreydestä, linnunlaulusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tuon ohikiitäneen hetkenjälkeen en olekaan tuota kaunotarta tavannut toistamiseen. Lintujen viserryksestä ja kukoistukseen puhjenneesta luonnosta olen nautiskellut päivittäin niin, että tietokone ei juurikaan ole houkutellut. Kesän iloja sinullekin! Tuija

      Poista