tiistai 28. heinäkuuta 2020

Hauhon Wanha Raitti


https://www.hauhonvanharaitti.fi/




Keväästä asti veneretki Hauholle oli mielessämme ja heti, kun sopiva ajankohta oli tarjolla tartuimme toimeen. Mukaan pakattiin varusteet sekä viileään että helteiseen keliin. Ensimmäistä kertaa myös pellavainen tuplalakana ja untuvapeitto pääsivät mukaan, mikä osoittautui oikein mainioksi ratkaisuksi. Samaten kokkahytti vallattiin nyt meille, kun oli mistä valita kahdestaan reissatessa. Perähytissä säilytimme reissuvarusteita väljästi eli sotkuisesti=minä ;). Lasten aikuistuttua olen huomannut itsessäni uuden piirteen, joka pääsee pulpahtamaan esille aina silloin tällöin. Onneksi osaan ryhdistäytyä ripeästi.

Suuntasimme kotisatamasta yöksi Valkeakosken vieraslaituriin, joista valitsimme sen tiiviimmin täytetyn. Iltapalapizzan nautiskelu olisi voinut olla hauskempikin kokemus. Virhe, josta otimme opiksi. Onneksi veneellä on aina mukana korvatulppia ja minun onneni on sikeät unenlahjat luonnonhelmassa.

Aamulla jatkoimme kohti Kyllönjokea, joka on elämys. Siellä kapeaa uomaa putputellessa tuntuu kuin olisi jossakin kaukana. Luonnon erityislaatuisuus sykähdyttää joka kerta. Maisemista nautiskellessa oli yllättävä iloinen kohtaaminen, kun  blogimaailmasta tuttu Nainen Talossa tuli perheineen vastaan. Vieläkin hymyilyttää!

Tarkoituksenamme oli pysähtyä Alvettulan laituriin, mutta niin oli moni muukin venekunta tehnyt. Alvettulan kauppa on kuuluisa herkullisista pizzoistaan, joiden maistaminen jäi seuraavaan kertaan. Jatkoimme suoraan kohti Hauhoa ja jännitimme, onko siellä tilaa. Etukäteishermoilu oli turhaa. Meitä oli vastassa suloistakin suloisempi kyläsatama uusine laitureineen. Pohjoislaidalla on kaksi vieraspaikkaa, joihin sujuvasti saimme paattimme mahtumaan. Ystävällinen paikallinen veneilijä vinkkasi, että rantaa ei ole ruopattu kuin 17 metriä laiturin päästä niin osasimme ottaa tämän huomioon kiinnityksessä.

Hauhon raitilla olemme piipahtaneet autolla jokusia kertoja, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun veneeltä lähdimme seikkailemaan kylälle. Heti ensi metreiltä huokailin ihastuksesta. Kaikkialla oli siistiä, kiinteistöt kauniita ja hyvin hoidettuja. Pilvien ilmestyttä varjostamaan iltaamme sekään ei haitannut, kun lämmin kesäilta ja idyllinen kylämiljöö veivät huomion. Alla kuvasaldoa ihanasta iltakävelystä Hauhon Wanhalla Raitilla. Tästä linkistä löydät lisätietoa Hämeenlinnaan kuuluvasta kirjonkylästä: https://www.hauhonvanharaitti.fi/ Rattoisaa kuvaretkeä!




Tie venesatamaan


Kirkonmuuriaita






































Voi niitä onnellisia, jotka asuvat tuolla rannalla. Ilta-auringossa näimme monia laitureillaan nautiskelemassa ja taas aamulla auringon säteet tavoittivat tuon maiseman. Pulahdin veneen perästä iltauinnille ja aamulla uudestaan, mikä tekee veneretkistä erityisen mukavia. Uiva kesämökkimme on suonut iloa kesiimme jo 15 vuotta. Lasten kanssa retkeillen Unelma osoittautui loistolöydöksi ja nyt se on meille kahdelle oikein sopiva menopeli. Päiväretkille mahdumme matkaan isommallakin joukolla. Sopu sijaa antaa! 






Lähimatkailun helmi on Hauhon viehättävä kylämiljöö, jonka eheä kokonaisuus on harvinaislaatuinen. Yksityiskohtiin on panostettu. Kaikkialla on samanlaiset punamullalla maalatut aidat, kyltit ovat selkeitä ja tyylikkäitä, pihapiirit selkeästi rakkaudella kunnostettuja. Heleä kesäilta ja suloistakin suloisempi kesäaamu saivat harkitsemaan toista yötä idyllissä. Sen sijaan sanoimme haikeat hyvästi kylälle, jonka soisi lukeutuvan monien vierailukohteeksi. Kirkon vierellä on hyvä parkkipaikka autoilijoille ja Pirkanmaalaisille tämä on hieno pyöräretkikohde. Näkötornilta on hulppeat näkymät järvelle. Kesäillan hurmaava tunnelma jää mieliimme tuomaan lämpöä ja iloa talven pimeyteen. 

Unelmamatkaterveisin Tuija



Valkeakosken silta

6 kommenttia:

  1. Kiitos aamuisesta kuvamatkasta idyllisellä Hauholla!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Hauholle taidamme piipahtaa vielä autollakin tänä kesänä. Hurmaannuin miljööseen aina vain enemmän. Elokuisin terveisin Tuija

      Poista
  2. Kauniita kuvia!💚

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Jasmin! Kauniissa miljöössä on ihanaa tallentaa muistot kuviksi. Elokuisin terveisin Tuija

      Poista
  3. Yhä enemmän nousee veneilykuume....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vesiltä maisemat näyttävät toisenlaisilta ja varsinkin suopeilla säillä veneily on hurjan ihanaa. Tyrskyissä on sitten enemmän jännitystä ja vauhdikkaita tilanteita. Toivotaan, että veneilysäitä vielä on tulee ja teille mainioita pyöräilykelejä. Minulla on puolestani iskenyt pyöräkuume seuratessani teidän retkiänne. Terkuin Tuija

      Poista