Portti kesään

Viikko sitten lauantaina ajelimme perinteiselle kevätretkellemme Mustilan Arboretumiin Elimäelle. Sää vaihtelevine auringon pilkahduksineen ja sateen ripsauksineen oli oivallinen. Ilma oli raikasta ja hyvää hengittää. Tärkeintä näillä retkillämme on rauhaisa käyskentely lumoavassa metsässä. Oma suosikkini on tuijapuiden sankka metsikkö, jossa voisin mietiskellä pitkäänkin. Siellä on aivan oma erityislaatuinen tunnelma kaimojeni keskellä.  Hemlokkimetsän neulasmatolla on hyvää tekevä vaikutus. Sielläkin on suorastaan salamyhkäinen oma maailmansa, jota voi ihmetellä hyvillä puupenkeillä kalliolohkareiden vierellä.

Keltaisella merkityn polun varrella löytyi jo jonkin verran kukintaansa normaalia aiemmin aloittaneita alppiruusuja ja atsaleoja. Älä vain kysy niistä mitään tarkemmin, koska minua kiinnostaa ensisijaisesti niiden suloiset värit ja muodot. Lähestyn monia asioita tunnelma edellä ja se on minulle antoisin tapa katsella maailmaa ympärilläni. Tietoahan löytää muualtakin sitä sinnikkäästi etsiessään. https://www.mustilapuutarha.fi/VieraileMustilassa/Arboretum  sivustolla kannataa käydä, jos kiinnostuksesi herää. Huomenna on itse asiassa Alppiruusujen päivä, jossa on ohjattuja kierroksia. 

Aluksi kuvittelin, että tällä kertaa en ota yhden yhtäkään kuvaa, minkä arvasin olevan miltei mahdoton tavoite. Silmääni hivelevien yksityiskohtien tallentaminen on inspiroivaa eli sitä jotain ihan muuta arjen vastapainoksi. 

Tuo alakuvan punamulta-aita on piirtynyt mieleeni jo vuosia sitten ja edelleen sellaisesta haaveilen tuohon Punalan kulmalle rajaamaan näkymää kylätieltä. Se on kuitenkin listallani ei niinkään kärkisijoilla. 

Mustilan retki alkaa ja päättyy punaiselta  kahvilarakennukselta, jonka pihamaalla on taimimyymälä. Ihmisten vilinä sai meidät mennen tullen jatkamaan matkaamme vikkelästi. Poluilla löysimme kaipaamamme levollisen tunnelman, josta sai virkistystä toukokuun lopun päiviin. 

Huomaamattani omenapuuhun on putkahtanut viime aikoina hurmaavia kukkia valtavasti. Onneksi hallayöt eivät olleet nipistäneet niitä. 

Kummalliset sääolot valitsivat toukokuussa, kun vielä toissa viikolla oli täysi kesä ja loikoilin parvekkeella aurinkolavetillani leikkimässä Kreikkaa. Tällä viikolla lakki päässä ja sormikkaat käsissä pelastivat kylmettymiseltä. Itse asiassa pukeuduin samoin kuin syyskylminä päivinä tai leutoina talvipäivinä. Eipähän iskenyt vilu!

Harvoinpa olen kuvannut omenapuunkukkia villatamineissa, mutta ne pitävät parhaiten kylmän loitolla. Oikeastihan käytän villasukkiakin kesät talvet. Ainoastaan helteellä varvastossut ovat paras vaihtoehto. 

Elokuussa tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni, josta alkoi tämä seikkailu kuvien ja tekstien maailmassa, joka on tuonut kaikenlaista mukavaa mukanaan. Olisi mukava kuulla, onko seuraajissa pitkäaikaisia lukijoita. Olisi ilo lukea kommentteja, mikä sinut on pitänyt mukana matkassa? 

Instagramin eriskummallinen toimintatapa jättää näyttämättä monia kiintoisia kuvia, joten siitä aion taas pitää lomaa. Syksyn kolmikuinen irtiotto teki hyvää. Jospa taas jättäisi sen omiin oloihinsa... ja keskittyisi bloggaamisen ihanuuksiin. Kirjoittaessa on ihanaa uppoutua omiin maailmoihinsa ja kypsyttely sekä ideointi onnistuu vaikka minkä muun puuhan ohessa tuolla ajatustenvirrassa. 

Telttailu on alkavan kesän haavelistalla ja vanhoissa tutuissakin paikoissa olisi mukava piipahtaa. Raaseporin seutu ja varsinkin Tammisaaressa YLP! pizzeria on must go -listallani. Hailuodosta haaveilen ja veneretkestä saareen tai Unelmalla saaren kupeeseen köllöttelemään. Niistä tuonnempana, jos/kun on tunnelmia jaettavaksi. 

Kesäkuisin terveisin Tuija