keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Hetkiä syyskuulta





Syyspäivän tasaus on ensi lauantaina. Päivä ja yö ovat yhtä pitkät. 
Kesä loppuu ja syksy alkaa virallisesti.





Nyt jo iltaisin ikkunoiden takana sininen hetki on nähtävissä. Aamuinen kaatosade hurjine tuulenpuhureineen hämärsi maiseman niin, että livahti jo hyytävästi marraskuu mieleen. Hrrrr...



Onneksi syyskuu on pistänyt parastaan ja usein on aamuinen kalseus vaihtunut lempeään syksyiseen ilmanalaan, jossa tuoksuu kypsä vilja ja menneen kesän lumo. Turussa ihmettelin vielä viime viikonloppuna terasseja täpötäynnä ihmisiä kuin Euroopassa konsanaan. 




Lempikenkäni ovat kuin tehdyt verannan lautalattialle lojumaan, jos siis sietää  epäjärjestystä.  Minähän ne siihen olin jättänyt niin entäs sitten. Hyvä näin!





Jos minun pitäisi asettaa punainen matto kotimme lempipaikkaan niin (yksi lukuisista) olisi ehdottomasti lasiveranta, joka edustaa Villa Iiriksen huvilatunnelmaa parhaimmillaan. 
Muistoja kesäkotielämästämme on tallennettu useaan otteeseen. Sinistä linkkiä klikkaamalla pääset katsomaan Krista Keltasen tallentamia tunnelmia vuosien takaa Meillä kotona -sivustolla.






Syyskuu ja kukkakaunokaiset ovat tuoneet lohtua ja hyvää mieltä. Pienikin hetki silmiä hivelevän näyn äärellä on minun voimanlähteeni ja iloni kortteja unohtamatta. 

Tommy Hellstenin Elää ja uskaltaa -korteissa on inspiroiva lähestymistapa: "Meidän tulee singota elämämme haaveidemme suuntaan, sinne missä ovat syvimmät toiveemme."

                        

                                Syyskuisiin tunnelmiin! Tuija



 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kauniista talostanne ja pihapiiristä. Luin myös tuon lehtijutun. Vanhoissa taloissa on sitä jotakin.
    Oikein lämmintä ja kaunista syksyä sinne Villa Irikseen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, kiitos, kun jaksat aina kommentoida! Siinä on sitä jotakin, joka on yksi bloggaamisen parhaista mausteista. ;) Terveisin Tuija

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia Villa Iriksestä ♥ Syyspäiväntasaus on minulle merkki siitä, että kesä alkaa väistyä kun päivä lyhenee. Viimeiset viikot ovat olleet lähes helteisiä ja aurinkoa on riittänyt. Tosin myös vettä ja myrskyäkin on nähty. Kesän loppuun liittyy aina pientä haikeutta kun illat alkavat pimenevään ja niittyjen yllä leijuu harsomaista usvaa.

    Voin uskoa, että teidän kodin punainen matto olisi juuri tuossa verannalla. Suloinen paikka ja tuo ihana tuo musta keinutuoli. Meillä oli lapsuudenkodissani ihan samanlainen ja nyt on siirtynyt veljeni kotiin.

    Hyvää syyskuun viimeistä viikkoa Tuija ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo, olipa taas kerran ilahduttavaa lukea ajatuksella kirjoitettu viestisi!
      Syyskuiset säät ovat lempeästi hellineet. Tänä aamuna oli aivan huikea utu järven ja peltojen yllä. On onni ajaa työmatkaa keskellä maalaismaisemaa.

      Illan hämärtyessä on mukava sytytellä kynttilät ja juoda kupponen lämmintä kamomillateetä ennen unten maille käpertymistä.

      Verannalta paikkansa löytänyt keinutuoli on huippulöytö kierrätyskeskuksesta edulliseen 30 euron hintaan. Siinä on mukava keinutella ja miettiä syntyjä syviä.

      Syyskuu on hujahtanut vauhdilla. Ihmeellistä, että kohta alkaa jo lokakuu. Niin se joulukin sieltä lähenee. ;)

      Syysillan terveisin <3 Tuija

      Poista