Syysterveiset Villa Iiriksestä

Tänään on syyspäivän tasaus.

Päivä ja yö ovat suunnilleen samanmittaiset.

On tulossa aika heittää hyvästit kesälle, joka hellit ja pidit meitä hyvänä. Syksyn alku on ollut myös suloinen säiden suhteen. Päivien säätilojen vaihtelu aamun kirpeästä raikkaudesta iltapäivien lämpimiin hetkiin kotosalla on ollut virkistävää. 

Verannan hämyssä on ihana sytyttää kynttilät valaisemaan iltahetkeä. 

Sade ropisee kattoon unettavasti. Vielä on kuitenkin liian varhaista kömpiä peiton alle kirjan kera. 

Rakas blogini on usein mielessä ja tekstit odottavat malttamattomina pääsyä ihmisten ilmoille. On tullut tunne, että olenhan tästä ja tuostakin kirjoittanut jo moneen otteeseen. Onneksi olen, koska minulle tuottaa iloa, että pääsen palaamaan moniin mukaviin hetkiin, joita olen teidän lukijoiden kanssa saanut jakaa. Toivon, että linjoilla on vielä uutteria seuraajia Elinan, Outin ja Marjon tapaan. Sydämellinen kiitos!

Näinä päivinä kohta puoliin on 30 vuotta ensisilmäyksestämme silloisen Einolan kanssa. Kiihkeä alkutaival huipentui kauppakirjojen allekirjoitukseen Iiriksen päivänä. Miten voinkin muistaa niin elävästi Hämeensillalla meidät kaksi matkalla silloiseen kotiimme Rautatienkadulle. Juttelimme tulevaisuuden haaveista ja muutosta maaseudun rauhaan, joka mullisti hyvällä tavalla elämämme. 

Anoppi oli sekoilla huonejärjestystä hahmottaessaan ja suihkun puute vaikutti järkyttävältä. Appiukko totesi, että olisitte kunnon omakotitalon ostaneet. Onnemme kukkuloilla tuollaiset pikkupuutteet ja puheet eivät vauhtia hidastaneet. Luotimme, että kaikesta selviää. Ainakin, jos isäpappa oli saatavilla apuun putkien jäätyessä tai Volvon hyytyessä pihaan. Mummeli leipaisi kakut nimi- ja syntymäpäivinä. Pikkulapsiarki soljui omaan tahtiinsa myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Kohta kymmenen vuotta Villa Iiris on ollut pääasiassa meidän kahden onnen tyyssija. Koti on kuin lämmin halaus. Paukkupakkasilla parasta on hipsiä pihan poikki saunaan kylpemään. Tähtitaivaan voittanutta ei ole. Iloa tuottaa nämä elämän pienet ilot myös jälkikasvullemme. Puulieden lämpö keittiössä sai jokin aika sitten modernimman kilpailijan, jolla kelpaa keitellä ja kokkailla. Kertonen keittiömme uudistuksesta toisella kertaa. Nautimme yhdessä puuhaamisesta ja suunnitelmiemme toteuttamisesta. Visioiden tekeminen näkyväksi on inspiroivaa!

Nyt palaan tähän hetkeen ja annan talvisten ajatuskulkujen mennä menojaan. Bossa nova sai sieluni tanssimaan ja sormeni hyppelehtimään näppäimistöllä. Pelargoniani kukoistavat ja tuovat vielä kesäistä tunnelmaa ikkunoilla pitsiverhojen siivilöidessä valon helmeilevästi antiikkisten ikkunaruutujen läpi sisään. Paitsi, että ilta näyttääkin hämärtyneen minun kadottua omaan kuplaani, jota kodiksi kutsun.

Ilta-ajatuksin, Tuija

 

Mitä kuuluu Koti meidän?

https://www.greek-archaic-kori.com/collections/ss26-cycladic-collection


Helmikuu helkähteli ja toi tullessaan pitkän, toivomani kevään, jolloin ehdin tarttua hetkeen ja tallensin luonnossa kasvun voiman. Tämän blogini 13 -vuotispostauksen muhittua kauan mieleni sopukoissa valitsin aloituskuvan, jossa kannan ylläni Greek Archaic Kori -malliston tämän vuoden uutuutta nimeltään Fenix. Tulilinnun merkitys sopi hyvin tunnelmiini. Olo oli kuin tuhkasta noussut. 

Meren vilvoittavat aallot ravitsivat ja tuudittivat lempeästi. Hetkissä oli kohtalonomaista koskettavuutta. Olimmehan jälleen kerran unelmiemme saarella. Lomaelomme on muotoutunut omiin uomiinsa. Kolme tärkeintä: meri, aurinko ja lämpö olivat koko ajan läsnä aamusta iltaan. 

Tietoisesti keskityin jokaiseen askeleeseeni ja kokemukseeni.

Samos in my mind -blogini viettää 10 -vuotisjuhlavuottaan. 

Me ensilmäyksemme viisi viidettä vuosijuhlaa.

Villa Iiris kotinamme kolmattakymmentä kesää. 

Kuvan meistä nappasi ohi kävellyt nuori tyttö, joka huikkasi, että Hei, voin kuvata teidät, kun selfietä näpersin hankalasti. 

Kesä ja retket ovat olennainen osa elämäntapaamme, jonka sydän ja sielu on tämä rakas kotimme maaseudun rauhassa pellon laidassa.

Elokuisiin tunnelmiin,  Tuija 

 

Unelman päivää

Mistä sinä unelmoit?

 

Helsingin Sanomien etusivun mainoksen otsikko jäi viipyilemään mieleeni koko päiväksi. Unelmointi on mieluisaa puuhaa. 

Aamun räntäisessä hämäryydessä unelmieni kärkeen kiilasi kiistattomasti valo, lämpö ja aurinko. Mutta ei mikä tahansa paikka vaan Samoksen saari, jonka turistikauden ulkopuolisen ajan toivon jonakin päivänä kokevani. Olisi mahtavaa samoilla polkuja pitkin luonnon vehreydestä nauttien kamera olalla keikkuen valmiudessa tallentamaan kaikkea kaunista. 

Unelmoin sinisten lentolaukkujemme pakkaamisesta ja voi, miten voinkaan kuvitella raikkaan salaatin maun kielelläni. Tsatsiki ja tuore leipä. Viininlehtikääryleet. 

Pientä helpotusta unelmointiini hain viikonloppuna Turussa Afrodite Maut -kaupan kreikkalaisesta tunnelmasta. Vihdoinkin Suomessa on saatavilla lempijuomaani Mastiquaa. Lemonlime on maku, jota en ole ennen maistanut. Nyt minulla on saunajuomat ja jouluateriallekin pala Kreikkaa. 

Ensimmäisen kerran reilasimme Ateenaan ikuisuus sitten, seuraava interrail vei Thessalonikiin ja Halkidikin niemimaalle. Matkasimme lasten kasvettua viettämään kahdestaan 20 -vuotishääpäiväämme verestääksemme muistoja ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lukuisia unelmia olemme toteuttaneet ja uusia syntyy aina vaan. 

Pihassa pressun suojissa lepäilee Unelma ll , jonka kajuutassa järvielämä on toteutunut sekä perheenä että kahden kesken. Villa Iiris on yksi iso toteutunut unelma. Nuorena Hämeenlinnan vanhoja taloja ihastellessamme loimme haavekuvia, joita täällä olemme saaneet toteuttaa. 

Unelmoimisiin! Tuija

"Haave" tarkoittaa unelmaa, toivetta tai kuvitelmaa jostain, mitä halutaan tai odotetaan.

Ensimmäinen adventtisunnuntai-ilta

Tänään matkasimme kauniissa auringon kajossa Turusta kohti kotia. Olemme jo useana vuonna olleet perheinemme katsomassa, kun Turun Tuomiokirkon upeaan joulukuuseen sytytetään valot. Ihana perinne! 

Turku on tunnelmallinen joulukaupunki. Aurajoen pinnasta kajastavat ympäröivät valot, ihmiset hyörivät Vanhan Suurtorin kojuilla nautiskellen lämmintä glögiä.  

Seesteinen sää oli mukava kaupunkikävelyllemme. Oli juuri sopivasti vaatetta yllä. Tuli mieleen, että tällainenko on Kööpenhaminan talvi. 

Joululimppuakin saimme maistaa tyttären jatkettua jouluperinnettämme ansiokkaasti. Tofuskagen vei miltei kielen mennessään. Arvelen sen pääsevän joulupöytäämme uutuutena. 

Viime viikolla meillä oli vielä maassa lunta, kun tuon kuvan otin pihatien päässä. Sininen hetki valloittaa maiseman päivä päivältä aiemmin. Huomenna koittaa joulukuu ja sytytän ensimmäisen kerran kalenterikynttiläni aamuhetkeäni ilahduttamaan. 

Joulukyntteliköt pääsivät ikkunalaudoille valaisemaan illan hämärää. Huomenna viritän parvekkeen valolangan.

Menneiden vuosien kirjoituksiani joulun aikaan on hauska käydä lukemassa. On aivan kuin palaisi hyvän ystävän luo. 

Tiellä tähtihetkiin, Tuija alias tuikku

 

Villa Iiris 14.11.1996

 

Tänään on 29 vuotta päivästä, jolloin Einola siirtyi meidän omistukseemme. Kävelimme kahdestaan kaupantekotilaisuudesta Tampereella Hämeensiltaa pitki kohti silloista kotiamme Rautatienkadulle Tuomiokirkkoa vastapäätä. Iiriksen päivästä tuli käänteentekevä elämänpolullamme. Villa Iirikseen pääsimme muuttamaan itsenäisyyspäivän aattona eli silloin vietämme vuosipäivää. 

Seuraavana kesänä perheemme sai lapsikatraan pienimmäisen Iiriksen iloksemme. Hämmentävää, miten vuodet ovat vierineet sukkelaan. Pikkulapsiarkea oli ihana elää täällä maaseudun rauhassa. Nyt on onni nauttia kodistamme toisenlaisen arjen näyttämönä. 

Villa Iiris on osoittautunut elämämme merkityksellisemmäksi valinnaksi. Elämä on mukautunut vanhan miljöön ehtoihin ja kannustanut meitä löytämään vahvuutemme ja luovuutemme. Ilman kekseliäisyyttä sinnikkyydellä höystettynä emme olisi tässä pisteessä, jossa koti luo uudenlaiset puitteet viettää elämäämme. Vapaus nauttia meille tärkeistä asioista rauhallisessa elinympäristössä on arvokasta. Luovuus on elintärkeää.

Hämärän hyssyn keskellä puulieden rätinään on ihana askeltaa aamusella. Keittiömme sydän valaisee harmaimmankin aamun. Kiitos Lauri aamuhetkien tunnelmasta. Ja kitara soi...

Tunnelmallisin perjantai-illan ajatuksin, Tuija

Koti meidän -blogin 12 -vuotispäivä

Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!

Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina. 
 

Suurin osa kuvista on itse tallentamiani hetkiä, mutta silloin tällöin kuvaajana on Koti meidän -elämää kanssani taivaltava osapuoli. Kiitos Lauri pitkämielisyydestä ja esteettisestä taituruudesta!

Tänään saatte maistiaiset kuluneen kesäkauden retkiltä, joista tulen kertomaan tarkemmin paremmalla ajalla. Retkeilimme kesän aikana tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa ja paikkakunnilla. 

Kuulumisiin! Nyt on juhlan aika! 

Elokuisin terveisin Tuija

Mitä mahtaa nurkan takana lymyillä?

Noinkohan maaliskuussa viimeisetkin lumet haihtuvat pihamaaltamme ja niittyunelmani voivat todenteolla lähteä itämään. Tämän hetkinen jäärata pihamaalla ei innosta, vaikka luistelun ystävä olenkin. Kevät on lempivuodenaikaani lintujen saapuessa ja luonnon herätessä talviunestaan. 

Surettaa talovanhuksiemme puolesta nämä vaihtelevat sääolot, jotka laittavat maalipinnat koville. Punamultaseinät eivät juuri ole moksiskaan, mutta päätalon pellavaöljypinnat kaipaavat rapsutusta ja ehostusta pikapuoliin. Harmaa, vetinen ja kalsea sää on aika tavalla toisenlainen kuin lapsuustalvien paukkupakkaskelit, joita sinnikkäästi uhmasin rivakasti sivakoiden läpi peltojen ja metsien lempimäkiä valloittamaan. Olinpa sinnikäs, rohkea ja innokas, vaikka varusteet olivat tyyliä villapusero ja polvisukat hiihtohousujen päällä. 

Kummallinen aikakausi meneillään silläkin tavalla, että kuvia (jotka kelpuuttaisin) blogiin saa etsimällä etsiä kansioistani. Katseeni hakeutuu kesäisiin tunnelmiin, valoon ja väreihin, jotka tuovat lohtua kesän kaipuussa niin talven lapsi kuin olinkin. 

Uppoudun mielikuvamaailmoihini ja kirjojen sivuilta lennähdin tänäänkin Kreikan saarelle. Äänikirjan miellyttävä lukijaääni kuljetti minut mukanaan Skopeloksen maisemiin sukkapuikoilla edenneen kutimeni tahdissa. Iltasella otan käteeni pokkarin ja annan mieleni vaeltaa toisenlaisiin maisemiin ennen yöunia. 

Kuvakansioita katsellessani nämä Krista Keltasen otokset Kotona -sivuston Vanhojen talojen kuvagalleriassa tuovat tuon kymmenen vuoden takaisen kesän tunnelmat selkeinä mieleeni. Kevään tullen kotielämä laajenee taas lasiverannallemme, mikä on yksi upeimmista asioista tässä kiinteistössä monen muun ihanuuden ohessa. 

Aiemminkin olen kirjoittanut, että lista tehdyistä ja vielä tekemättömistä remonteista ja kohennuksista olisi pitkä, miltei loputon. Onneksi olemme löytäneet paikan, jossa myös (alakuvan) ahkeruuden perikuvakin osaa ottaa rennosti. Olemme rauhaa ja seesteisyyttä rakastava pariskunta, mikä näkyy myös matkailutottumuksissamme. Kaipaamme tuttuja arkisia asioita matkoiltamme: lähikauppa, leipomo, polkupyörät, majapaikat, meren aallot, aamiainen omissa oloissa lempijogurttia nautiskellen aamu-uinnin virkistäminä.

"Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä" on yhden lempikorttini sanoma. Olen kiitollinen, että saan jakaa merkitykselliset asiat elämässäni sielunkumppanini kanssa. Hyvän mielen taidoista on paljon iloa arkipäivien hetkissä, mutta myös elämän helmihetkissä. 

Mitä taitojen kategoriaa sinä lukijani pidät itsellesi tärkeänä:

myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot vai itsensä johtamisen taidot?

Vanhan talon vaalijana voin kertoa, että kaikkia on tullut harjaannutettua näiden ikimuistoisten vuosien aikana. Lapsemme ovat varttuneet ja lennähtäneet maailmalle tukevien juurien voimalla. Kotimme on nyt mummola, josta toivomme muotoutuvan uusien muistojen maailma jälkikasvullemme.

Valoa kohti, Tuija

Vuosi 2024 paketissa

Blogi -parka, olet ollut ajatuksissani usein, päivin ja öin. En ole sinua hyljännyt. Olen keskittynyt välttelemään tietokoneen äärelle jämähtämistä. 

Sen sijaan innostuin joulukuussa leikkaamaan paperipusseista isoja lumihiutaletähtiä poikineen. Suurta iloa tuotti yksinkertainen tekniikka, johon löytyy läjäpäin ohjeita internetin syövereistä. Lopullisen sysäyksen sain, kun näin @talotarinoi-tilin huikeat kuvat ja videon Eerikan väkertämistä somistuksista. Ensin matkin hänen ohjeidensa leikkausmalleja, mutta tavoilleni tyypillisesti aloin tehdä oman pääni mukaan. Materiaali ei ollut hinnalla pilattu niin ei harmittanut, vaikka yhden pinon hassasin epähuomiossa. 

Joulua säilöessäni sujautin puolivalmiin ruskeiden pussien tekeleen adventtitavaroiden päälle niin voin jatkaa inspiraatiotani taas marraskuussa. Tällä vauhdilla jos aika laukkaa niin sehän on jo kohta taas kalenterissa. 

 

Ikätoverini Unikko 60 -vuotta väritti minunkin eloani. Muistona juhlavuodestamme selässäni keikkuu usein Unikko -reppu, jonka aion napata seuraavalle Samoksen matkallemmekin mukaan. Täytyyhän senkin päästä tuntemaan rakkaan saaren tunnelmat omakohtaisesti. Yösydännä olen mietiskellyt matkavaatetusta, joka voisi ollakin vähän uudenlainen. 

Ihana ystäväni muisti minua lahjakortilla ja nyt nousee hymy huulille, joka kerta, kun astun maton päälle suihkusta tullessani. Unikkorakkautta kaikki tyynni!

Eilen sammuivat kyntteliköt ikkunoilla. Ihmettelin, miten nopeasti ne saa napattua pois, kun paikoilleen virittelyyn sain käytettyä moninkertaisen ajan. Pelargoniat pääsevät pikapuoliin salin ikkunoille. Vuodenkierto maaseudulla on yksi ihanimmista asioista. Joulun viehätyksessä merkittävää on, että ehtii nauttia pienistä asioista kiireettä. Vanhetessaan sitä joissain asioissa viisastuu ja niin käärinkin psuloiset paketit ensimmäiseksi ennen kaikkea muuta tähdellistä tekemistä. 

Haikeus iskee, kun joulun aika on ohi. Viikonlopun aurinko viritti kuitenkin jo kevättalven tunnelmiin. Eilen kuitenkin leikin vielä hetken joulua, kun postilaatikkoomme oli ilmestynyt kauan kaipaamani Lantliv 12/24 -lehti. Olen pakahtua onnesta! Selailin ja samaiselle unikonrakastajasisustusintoilijaystävälleni lähetin kuvia, joista iloa hänellekin. 

Tänään lusikoidessani mifukeittoa tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että kotimme tuo niin suurta rauhaa ja levollisuutta elämäämme. Kotoisuus on kerrostumien summa. Siihen voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Viherkasveja lisää on päämääräni sekä sisällä että ulkona. 

Onkohan siellä vielä lukijoita matkassa mukana? Jos olet linjoilla niin viskaapa viestillä! Kiitos!

Tyynen tammikuun toivotuksin, Tuija

Toukokuun toinen sunnuntai

Kun minä olin pienen pieni tyttönen niin äitienpäivistä muistan valkovuokkokimput ja koulussa väsätyt kortit sekä pikkulahjat, joiden salassa pitäminen ei lukeutunut vahvuuksiini. "Arvaa äiti, mitä me tänään tehtiin..." alkoi useamman kerran kuulumiseni pinkaistuani koulutaksista keittöön äidin uunituoreiden sämpylöiden äärelle. Tuore, omien lehmien maito maistui juustosämpylän kera makealta. Arjen ilo ja onni!

Pikkukuistin ikkunalla nököttävä patsas sai seurakseen pikkuruisen kimpun ennen äitienpäivävieraiden saapumista. Ihastusta herätti pitsin kuvajainen kaakelilla.

Sitä me sitten pienen ihmisen kanssa kuvailtiin. Ovatkohan nämä niitä hetkiä, jotka tallentuvat mieliimme? Yhteinen kukkatuokio antoi ainakin innoituksen tähän tekstiini. Toivon, että tämänkin ilonhetken muistan vielä äitini iässä. 

"Miksi sinä 'kakkahuonetta' kuvaat?" helähti ihmettely selkäni takaa. "Siksi, kun tämä on yksi toteutunut unelmani", taisi kuulua vastaukseni. Esikoisemme koulun aloitus oli etappi, johon mennessä halusimme saada suihkun ja esteettisen silmäni kriteerit täyttävän toiletin. Siksi se siis kuvattuna kaikkine rosoineen. Mottoni kuuluu: Kokonaisuus ratkaisee! Mutta jäikö mieleen kakka- vai kukkatuokio, se jää nähtäväksi. Olenko kenties se hassu mummi, joka kuvaa jopa vessanpyttyjä. Malttamattomuus itse väsättyjen pakettien kanssa osoittautui kyllä samansuuntaiseksi kuin tällä isoäidillä.

Pari litraa helmenvalkeaa maalia saisi hyvin aikaa kestäneet pinnat raikastumaan jonakin kauniina kesäpäivänä. Samalla lattiaan soisi tulevan jotakin kaunista välimerellistä tunnelmaa luomaan hyvää tunnelmaa.

. 

Äitienpäivän illan tunnelmissa, Tuija alias tuikku

Ps. 1 Synnyinlahjaani pohdin...

Ps.2 Liekö rakkaus kaikkeen kauniiseen...

Kevätaurinkoa

 

Kevätauringon valo kohottaa mielialan kummasti korkeuksiin. Puuhastelut lumesta vapautuneen pihapiirin äärellä on sitä jotakin ihan muuta, joka arjessani tuo hyvää oloa ja uskoa lämpimämmän ajanjakson voimauttavaan vehreyteen. Pidän valkoisen erilaisista sävyistä, mutta tämän kuluneen talven jälkeen olen huomannut ajautuvani värien lumoihin. 

Selailen lattiamaalien värikarttoja, tutkailen tapettimalleja ja makustelen paluuta siniharmaisiin lautalattioihin. Leikkimökin vihermulta kaipaisi kipeästi ehostusta. Jouluiset oviverhot pääovien ympärillä särähtävät joka päivä silmääni. Jospa piakkoin saisin vaihdettua ne keväisempiin. Verantaelämää odotan malttamattomana. Pari piipahdusta on iloa jo tuottanut. Kuppi teetä ja lintujen liverrys on kevääni tunnelman takaajat. 

Kevät, kun tulvahdat sisään ovista ja avonaisista ikkunoista niin voi sitä ilon päivää! Vanhanaikaisten ikkunoiden lumo on taattu. Puhallettujen lasiruutujen läpi maisema on hurmaava kaikkine epätäydellisyyksineen. Elämäkin on. Pitsiverhot kehystävät kotimme antiikkisia silmiä, kun kesä koittaa pelargonioiden kukoistaessa ikkunalaudoilla. Vanhan huvilamme lumovoima on parhaimmillaan erityisesti kesätuulen liehuttaessa verhoja hiljaksiin. Romanttinen nostalgia valtaa mieleni. Onneksi se on toteutunut unelma elämässäni. 

Tuskin maltan odottaa ihania anivarhaisia aamukasteisia aamuhetkiä, kun liihottelen kaftaanissa kesäkamarista aamutoimiin päätalolle tai puhumattakaan kesäaamun raukeista teehetkistä pihaterassilla. 

Peipon liverrys, ensimmäiset perhoset ja sinnikkäät kevään ensimmäiset kukkijat, kiitos kohtaamisista, joissa koin toivoa luvatuista räntäsateista huolimatta. Nyt on yksi vuodenkierron parhaista ajanjaksoista. Paina jarrua ja pysähdy hetkeen! 

Tässä ja tänään, Tuija

Kevättalven kukkailoa

Tulppaanikimppu on suonut ison ilon tuossa keittiön perintökomuutin päällä sinisen purkutalokaapin vierellä. Uskomattoman ryhdikkäitä yksilöitä tämä minun makuuni värikäs puketti on pitänyt sisällään. Napsaisin heti kukat saatuani niiden varsiin tuoreet imupinnat terävällä veitsellä ja asettelin ne häälahjaksi saamaamme Aalto -vaasiin jääkylmään vesitilkkaan. Siinäköhän niiden kukoistuksen salaisuus vai viileässä sisäilmassa tai kenties ihailevissa katseissa ja kehuissa. 

Päivittäin olen ihastellut värien kontrastia ja valon leikkiä näkymässä, jota aamuteellä tuijottelen suunnasta tai toisesta milloin mitenkin sekä pitkin päivää ohikulkien. Ulkona pihan ollessa lumikinosten saartama niin nämä väriläiskät ovat tuoneet kevätmieltä ja toivoa värikylläisemmästä vuodenajasta, jolloin voin taas haahuilla kiireettä pitkin tonttia keräten kesäkukkia, yrttejä ja heiniä maljakoihin.

Sunnuntaiaamuna sain iki-ihanan kirjalahjan nimeltä Oma rakas puutarhani: hetkiä, suunnitelmia, unelmia, jonka takakannessa on motto "Anna unelmiesi kukkia!"

Kevättalven valoisin ajatuksin, unelmoimisiin, Tuija

 

Lokakuun tunnelmia

Kuun vaihde toi tullessaan syksyn rytinällä.

Lokakuu alkoi  aurinkoisena ja vielä melko leppoisassa säässä, mutta perjantain saunavilvoittelut olivat selkeästi pikaisempia kuin vielä viikko sitten syyskuun toiseksi viimeisenä päivänä. Onneksi silloin osasin nauttia kylpemisestä pitkään syysillasta nauttien. Talletin nuo tunnelmat pitkän talven varalle sieluni sopukoihin. Kylpymestari helli minua! 

Viherkasvimme ovat vehreitä ja hyvävoimaisia. Juurtuneet punervat oksat matkasivat Kalasatamasta meille ja päässevät pikapuoliin parempiin kasvuoloihin. Ruukku ja multa olisivat valmiina. Toimeen ryhtyvä tekijä vain on kateissa. Auringon säteiden tanssi helmiponttiseinillä loi lupauksen valoisista hetkistä tulevinakin kuukausina. Kevättalven valo on toisenlainen. Odotettu sekin!

Päivä laskeutuu mailleen jo puoli seitsemältä ja valkenee vähän ennen kahdeksaa, joten kirkasvalolampun teholle on tarvetta. Aloitan anivarhain aamuni sen äärellä ripsivärimeditaation merkeissä heräillen hissuksiin uuteen aamuun. 

Iltasella on mukava neuloa kerros tai pari kynttilän valossa kodin rauhasta nauttien. Satavuotiaan hirsitalon nitinät ja natinat kuuluvat asiaan, mutta viimeöinen myrsky piti pitkään hereillä paukuttaessaan kattopelejä ja ujeltaessaan nurkissa. Lopulta sain unen untuvapeiton uumenissa. 

Voisinpa vaipua talviuneen ja herätä kevään valoon virkistyneenä. Tämäkin teksti syntyy ihan vain itseäni ajatellen, koska luotan palaavani näihin kuviin ja tunnelmiin tuonnempana. Toki ilahdun, jos kuvani tuovat iloa sinullekin lukijalleni. 

Maaret Kallion   Lujasti lempeä -kalenteri on taas kerran lähestyvän joulun toivelistallani, koska kaksi edellistäkin teosta ovat osoittautuneet teksteineen arjen hyvinvointia tukeviksi. Erityisesti lahjan antaneen pikkumerkinnät tärkeiden päivien kohdalla toivat hymyn huulille.

Tämän lokakuun lopulla Lujasti lempeä -kalenterissa on otsikko: Tunnista ja toimi hyvä mielessä. Tärkeintä ei ole se, mitä haluat, vaan mitä tarvitset.  Kalenterin viereisellä sivulla on tilaa kirjoittaa asioita, jotka ovat itselle tärkeää ja palauttavaa tekemistä niihin hetkiin, kun hyvää tekeviä toimintoja on vaikeampi muistaa. 

Mitä sinun listallasi olisi? Minä keskityn kaikkeen kauniiseen sekä sisimmässäni että ympärilläni terävöittäen aistejani. Joka-aamuinen ystävällisten toivotusten meditaatio on kulkenut mukana matkassani jo neljättä vuotta, jos oikein laskin. Pehmeä villalanka puikoilla ja toive vähitellen valmistuvista ylipolven sukista lämmittämään viluisia varpaitani tuo hyvää oloa. Kepeä kirja kuunneltuna on oiva mauste puikkoja heilutellessa. Instagramin laitoin vähäksi aikaa lepäämään, kuten viime vuonnakin. Tuolloin päätös oli antoisa. 

Olen onnekas, kun saan päivittäin nauttia luonnon läheisyydestä asuessamme peltojen keskellä metsän reunalla. Vuodenaikojen vaihtelu avartaa näkökulmaa. Luulenpa, että kesä ei tuntuisi samalta, jos aina olisi aurinkoa ja vihreää. Rehellisyyden  nimissä on kyllä myönnettävä, että marraskuun voisin hypätä yli jäntevällä loikalla. Syyskuun leppeät säät olivat tänä vuonna erityisen merkittäviä matkalla kohti hämärintä vuodenaikaa. 

Nyt on juuri oikea aika sytyttää pari kynttilää ja edistää neuletyötäni, jollen uppoudu toviksi sanaristikoiden maailmaan.

Lempeän lokakuun toivotuksin, Tuija