Onneksi olin eilen iltasella hereillä ja nostin pelargoniat verannalta aulan lattialle turvaan pakkaselta, joka oli jo nipistänyt yhden ikkunalla kukkineen pelakuuni lehtiä.
Ikivanhojen ikkunoiden herkät kuurankukat inspiroivat kirjoittamaan talven tulosta ja ilosta, jota ripaus valkeaa höytyväistä lunta pihamaalla saa aikaan marraskuisen synkeän pimeyden sijaan. Pikkupakkasen raikastama ilma tuntuu hyvältä ja vähitellen alan tajuta, että talvihan on saapunut näihin maisemiin. Kaakeliuuneista huokuu lempeää lämpöä ja puuhellassa on ikituli aamusta iltaan. Lieden kyljessä join tänään Clipperin teetä hyvillä mielin ideoiden Samos mielessäin -blogini postauksia.
Vuosi sitten vehreän vihreä metsä oli toisenlainen retkikohde. Pikkukuusia oli kätevää hakea, kun maa oli sula. Yleensä laitan muutaman pikkukuusen juurineen lasipurkkiin ja tammikuussa ne jo kasvavatkin kovaa kyytiä uusia kerkkiä. Huomenna menen metsikköön ja ainakin yksi kuusi kuvausrekvisiitaksi on tarpeen.
Valojen viritys jäi tältä päivältä muiden puuhien jalkoihin. Kuvitella, että ensimmäiseen adventtiin on enää 22 yötä. Nyt voin siis jo aivan mainiosti aloittaa joulusuunnitelmien kartoittamisen. Ikeassa piipahtaessamme löysin kivaa käärepaperia ja lahjanauhaa. Lisäksi sujautin ruokakaupassa eilen joululehden kärryihin päällimmäiseksi. Kiitos vinkistä Taina, joka omassa blogissaan Mansikkatilan mailla ihmettelee elämän kauneutta. Sieltä löytyy loistavia #kukkailottelu -linkkejä ja toinen toistaan kauniimpia kuvia.
Minä ihastelen näitä luonnon luomuksia ikkunoissamme ja kohta kipitän pihan poikki lauantaisaunan löylyihin. Harmi, että salmiakkia ei ole. Minulla, kun on sellainen hassu tapa, että tykkään syödä salmiakkia saunassa. Lauri on kirjoittanut siitä kauan sitten runon, joka täytyykin etsiä tänne.
Rauhaisaa pyhäinpäivän iltaa!
Tuija
