Kuppi teetä ja sympatiaa

Lokakuu on hujahtanut vauhdilla päivien vaihtelevissa tunnelmissa ja mietteissä. 

                  Olkoon aamu, päivä tai iltahetki niin kuppi teetä ja sympatia ovat aina oiva pari. 

Arjen pienet mikrohetket ovat merkittäviä. 

Pysähtyminen kauneuden äärelle on minulle ensiarvoisen tärkeää päivittäin. Klohmuinen risa peltipannu kätkee sisäänsä lukemattomia tarinoita, joista minulla ei ole aavistustakaan. Juuri ennen pakkasyötä turvaan poimimani daaliat ainakin viihtyivät hyvin sen suojissa. 

Jokainen pienikin auringon kajo saa hymyn huulilleni. 

Syksyni sulostuttajia ovat kynttilät, joiden loimu tuo lempeän hehkun ja lämmön sisimpääni. Kuivahtaneet unikon siemenkodat ropisevat suloisesti. Olen kahden vaiheilla ripottelenko niiden sisällön ennen lumen tuloa kukkapenkkiin odottamaan ensi kasvukautta vai vasta kevään tullen. Suippojen kotien pysähtynyt ulkomuoto sopii jotenkin tähän ajanjaksoon, kun kesä on ohi ja talvi tekee tuloaan. Hämärä laskeutuu varhain ja kietoo syliinsä täällä metsän siimeksessä katuvalojen tavoittamattomissa.

Tänään mieleni kiitää Samokselle, jossa on tänään ollut maanjäristys merellä saaren pohjoispuolella. Eilen ihailin kesäisiä kuvia, tänään kauhistuin kaaosta. Ymmärtääkseni henkilövahingoilta ei ole vältytty. Surullinen vuosi saarelaisille, koska ensin korona pysäytti turismin ja nyt vielä tämäkin. 

Sytytän kynttilöitä. Pyhäinpäivä oli lapsuudessani harras päivä, mistä johtuen minun on vaikea suhtautua Halloweenin viettoon. Onneksi kukin voi toimia omia arvojaan kunnioittaen sisintään kuunnellen. 

Hyvän mielen koti on ensi maaliskuun lopulla ilmestyvä kirja, jonka kirjoittaja on Maaretta Tukiainen. Kuvat on ottanut valokuvaaja Krista Keltanen. Kaksikon aiemman työn perusteella odotan jotakin todella ihanaa. "Mikä tekee kodista paikan, jossa voit hyvin?" -kysymys kiinnostaa minuakin. Mitä sinä siihen vastaisit? 

Tunnelmallisin terveisin tuikku

 

Kuurankukkia

Onneksi olin eilen iltasella hereillä ja nostin pelargoniat verannalta aulan lattialle turvaan pakkaselta, joka oli jo nipistänyt yhden ikkunalla kukkineen pelakuuni lehtiä. 

Ikivanhojen ikkunoiden herkät kuurankukat inspiroivat kirjoittamaan talven tulosta ja ilosta, jota ripaus valkeaa höytyväistä lunta pihamaalla saa aikaan marraskuisen synkeän pimeyden sijaan. Pikkupakkasen raikastama ilma tuntuu hyvältä ja vähitellen alan tajuta, että talvihan on saapunut näihin maisemiin. Kaakeliuuneista huokuu lempeää lämpöä ja puuhellassa on ikituli aamusta iltaan. Lieden kyljessä join tänään Clipperin teetä hyvillä mielin ideoiden Samos mielessäin -blogini postauksia.

Vuosi sitten vehreän vihreä metsä oli toisenlainen retkikohde. Pikkukuusia oli kätevää hakea, kun maa oli sula. Yleensä laitan muutaman pikkukuusen juurineen lasipurkkiin ja tammikuussa ne jo kasvavatkin kovaa kyytiä uusia kerkkiä. Huomenna menen metsikköön ja ainakin yksi kuusi kuvausrekvisiitaksi on tarpeen.

Valojen viritys jäi tältä päivältä muiden puuhien jalkoihin. Kuvitella, että ensimmäiseen adventtiin on enää 22 yötä. Nyt voin siis jo aivan mainiosti aloittaa joulusuunnitelmien kartoittamisen. Ikeassa piipahtaessamme löysin kivaa käärepaperia ja lahjanauhaa. Lisäksi sujautin ruokakaupassa eilen joululehden kärryihin päällimmäiseksi. Kiitos vinkistä Taina, joka omassa blogissaan Mansikkatilan mailla ihmettelee elämän kauneutta. Sieltä löytyy loistavia #kukkailottelu -linkkejä ja toinen toistaan kauniimpia kuvia.  

Minä ihastelen näitä luonnon luomuksia ikkunoissamme ja kohta kipitän pihan poikki lauantaisaunan löylyihin. Harmi, että salmiakkia ei ole. Minulla, kun on sellainen hassu tapa, että tykkään syödä salmiakkia saunassa. Lauri on kirjoittanut siitä kauan sitten runon, joka täytyykin etsiä tänne. 

Rauhaisaa pyhäinpäivän iltaa!

Tuija

Tähtien tuiketta

Marraskuussa on loistava aika viritellä valoja sinne ja tänne ympäri kotia tuomaan piristystä ja tuiketta elämään. Nyt on juuri oikea aika nautiskella hämärän hyssystä ja seisahtua kuulostelemaan itseään. 

Olen erityisen iloinen siitä, että jälkikasvullemme tämä talviaikaan virittäytyminen on yhtä tärkeää kuin meille joulumielisille vanhemmille. Ensimmäiset valot ovat jo yläkerran kammarin ikkunoissa ja niiden äärelle on mukava hetkeksi käpertyä nojatuoliin rupattelemaan päivän kuulumisista.

Illan tullen on hyvä lukea kirjaa, jonka nimi Sisäinen lepatus sopii myös tähän hetkeen. 

Rauhaisaa pyhäinpäivän aikaa! Tuija

Ompelupistos

Mukavalta tuntui aloittaa marraskuu näin kauniilla päivällä sään suhteen. Maisema vaikutti talviselta, vaikka lunta ei vielä maassa olekaan. Aurinkoinen aamu ja rapsakka keli olisivat myös aivan ihanteellinen joulusää. 

Huomaamattani sukkaa neuloessa ja pyhäpäivän rauhasta nauttiessa ikkunan takana alkoi hämärtyä. Kynttelikkö luo lempeää tunnelmaa pimenevään iltaan, joka täällä metsien siimeksessä on tummaakin tummempi. Täysikuu mollottaa taivaalla ensi viikon lopulla ja valaisee lähitienoot satumaisesti. 

Ajatukseni kiipesivät yläkerran Singerin kupeeseen. Ahkerassa käytössä aikansa palvellut Fanny -mamman perintökone antoi sananmukaisesti minulle pikkutyttönä pistoksen, joka herätti kipinän ompeluun. Muistan, kuinka innokkaasti seurasin vieressä äitini hurruuttelua ja kysyin: Mikä tuo on? Samalla tökkäsin sormeni suoraan neulan alle. Tyynen viileästi käsipyörää pyöräyttäen äitini sai vapautettua sormeni pinteestä. Muistona tuosta oikean käden etusormessani on kynnessä kolo. Ihmeellistä on, että tapahtuma ei aiheuttanut päinvastaista reaktiota. 

Ompeluksia on viime aikoina valmistunut harmillisen vähän. Uskon kuitenkin, että niidenkin aika taas tulee.

Muistoissaan, Tuija