maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tiirinkosken tehtaalla




Juhannuksen vaihteleva säätila sai meidät tutkiskelemaan kaikenkirjavia säätiedotteita sillä silmällä, missä pilkahtaisi aurinko. Hämeenlinnassa oli luvassa toivomaamme säätä, joten sinne siis. 

Tiirinkosken tehdas osui sunnuntaina sopivasti matkamme varrelle. Haantie 5 on osoite, jolla sinne löytää keskelle peltoaukeita.  Verkkokauppakin löytyy linkkiä klikkaamalla. 





Täältä tunnelmallisesta sisustuskaupasta löytyy kaikenlaista kaunista. Erityisesti tilan lammastuotteet ovat upeita, pehmeitä ja houkuttelevia. Pihan aitauksessa kipittää lauma lampaita karitsoineen. Lapsien uskoisin viihtyvän pihamaalla maalaiselämää ihmettelemässä. Vanhan navettarakennuksen eteen on juuri valmistunut viihtyisä terassi.





Luotolaisen neulominen houkuttaisi. 




Kahvilan rouheat lasikantiset pöydät on tehty tyylillä, joka sopii oivallisesti avaraan tilaan. Viime kesänä kävin viimeksi ja tuolloin oli omistaja-Ninan kanssa puhetta myyntitilan ja toiminnan laajentamisesta. He ovat laittaneet toimeksi. Työn tulos on ihailtavaa, ilo toteutuneista visioista valaisee koko paikan.








Viihtyisän, upouuden kahvilan tarjonta jäi vielä tällä kertaa testaamatta. WC sen sijaan tuli katsastettua ja viehättäväksi totesin senkin hämyvalaisimineen. 



























Sadepäivän ilo -otsikolla kirjoitin kuta kuinkin vuosi sitten käynnistämme tässä samaisessa paikassa. Tuolloin ostin arkemme iloksi Iris Hantverk  -lattiaharjan ja kihvelin, joista olen edelleen erityisen onnellinen. Nyt tämä tiskiharjateline jäi mieleen pyörimään... niin ja se Ninan ylistämä juuresharja.






Itse asiassa tämän korikassin takia poikkesin eilen, mutta loppujen lopuksi jotain ihan muuta tarttui matkaani. Siitä toisella kerralla, aurinkoisella, kuvauksellisella kesäsäällä. Aulangon näkötornin seikkailukin vaatii päästä pika pikaa päivänvaloon.


Kiitollisena loistavasta palvelusta!                                      Tuija
























8 kommenttia:

  1. Voi jestas mitä ihanuuksia tuolta löytyisikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huisin mukava kokonaisuus tuo miljöö. Suosittelen lämpimästi! Tuija

      Poista
  2. Siinä on puoti minun makuuni! Ihana harmoninen värimaailma ja
    upea miljöö houkuttavat ostamaan. Kauniita nuo emaliastiat, juuri
    sellaisia, joista olen nähnyt päiväunia :) Jännityksellä jään odottamaan
    mitä ihanuuksia olet Tiirinkosken tehtaalta kotiuttanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittää, milloin aurinko suostuu valaisemaan kuvauksiani. Puoti oli täynnä ihania houkutuksia. Huomasitko retkiasuni? Hyvin toimi tehtaalla, mutta samaa ei voi sanoa Aulangon näkötornin miljoonassa portaassa. Kesäkelejä kaivaten! Tuija

      Poista
  3. Täytyykin yrittää käydä kahvilassa. Viimeksi kun kävin niin oli vielä teon alla. Tosin noita pöytiä päästiin jo ihastelemaan silloin:) Siellä on aina paljon kaikkea kivaa, mikä sopisi itsellekin, kerrassaan houkutteleva paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvilakäynnistä, rauhassa, ihan varta vasten haaveilen minäkin, kesäsäällä. Tuija

      Poista
  4. Tämä on ollut visiitti-listalla pitkään ja kiitos, kun näin mahtavan kuvakavalkadin saimme. Loma ja kesä tuo eteen kivoja kohteita. Tuija, sinulla on niin hyvä tyyli, tosi kiva asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! Kesäretkeily on mukavaa. Ei haittaa, vaikka menisi myöhäänkin päivävisiiteillä, kun on valoisaa. Leppoisisa lomapäiviä! Tuija

      Poista