sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Messuhyggeilyä





Kädentaito -messujen odotukset toteutuivat loistavasti! 

Kuvasin messuilla vähiten ikinä ja sen sijaan keskityin nauttimaan lankojen hypistelystä yhdessä tyttäreni kanssa. Saavuimme messuille heti aamusta. Innostuksesta voi kertoa jotakin, että herätys oli Turussa ollut jo ennen kuutta minun vielä kääntäessäni kylkeä peiton alla.

Banaanit, satsumat ja heti aluksi ostetut metrilakut pitivät mielen vireänä. Kahvilan pulla ja teekin maistuivat makoisilta, iltapäivän kuohuviinilasillisesta puhumattakaan. 

Inspiraatio sai sytykkeitä,  pyöröpuikot ovat valmiina toimeen ja messutarjouksesta löytyi toivotunlaista lankaa. Iloa ja hyvää oloa käsitöistä on siis odotettavissa sekä tekijälle että saajalleen. Hyvä tunnelma ja antoisa äiti-tytärpäivä toivat valoa hämärään marraskuuhun. 

Tämän vuoden messut rikkoivat taas kävijäennätyksen. Väenpaljous ei kuitenkaan haitannut emmekä joutuneet jonottelemaan mihinkään muuhun kuin bussiin tuokion verran. Kätevää oli tulla keskustasta Nyssellä ja paluu Ratinan kulmille sopi meille paremmin kuin hyvin. Nysse Mobiilikin olisi toiminut minullakin, jos olisin muistanut lisätä sinne valmiiksi maksukortin. Onneksi seurani oli valveutuneempi kuin minä. Kätevästi liput tulivat hänen puhelimeensa. 

Ensi vuonna on Euroopan suurimpien käsityömessujen 25 -vuotisjuhlavuosi. Tulevan juhlavuoden teemoja ovat taito, taitavat tekijät ja taidokkaasti tehdyt tuotteet. Merkitsehän jo nyt kalenteriin muistiin marraskuun kohdalle 13 - 15.11.2020. Koti meidän -verstaalla syntyy varmasti taas sinnekin kauniita ja käytännöllisiä tuotteita. Olethan jo seuraaja Instagramissa?

Kiitos yhteistyöstä PaulaSuomen Kädentaidot ja Lankaputiikki Silmukan Elli!


Kiitollisin mielin! Tuija





8 kommenttia:

  1. Kiitos messujen, nähdään kerran vuoteen. Ja aivan ihania kuvia sinulla blogissasi. 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso ilo! Kiitos inspiroivasta esimerkistäsi! 💫 Tuija

      Poista
  2. Nämä ovat sellaiset messut, jonne joskus toivon pääseväni. Harmi, ettei ne koskaan ole sopineet aikatauluihin. Aikaa pitäisi myös varata riittävästi messuilla kiertelyyn, sillä jo lankakaupassa hypistelyyn menee toista tuntia. Sinulla on kiva blogi. Täytyy palata uudelleen tänne oikein ajan kanssa lukemaan. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensikertalaisen kannattaa tosiaan varata reilusti aikaa messujen annin tutkailemiseen. Monipuolinen tarjonta on uskomaton kokemus. Muistan hyvin alkuaikojen huumaantuneen tunnelman, joka aikojen saatossa on tasaantunut, kun kokemus on karttunut. Karsin ja keskityn olennaiseen itseni kannalta, mikä tällä kertaa oli tyttären toiveet ja hankinnat neuletöihinsä. Kiva, kun kommentoit! Terveisin Tuija

      Poista
  3. Kiitos messuraporista! Näille messuille täytyy ehdottomasti tulla käymään vaikka ensi vuonna. Kädentaitajat ovat niin taidokkaita ja tarjonta näyttää todella monipuoliselta. Mukavaa sunnuntaita Tuija ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuraporttini on pintaraapaisu messujen hulppeaan tarjontaan. https://villaiiris.blogspot.com/2019/11/kadentaidot-2019.html Kattavaan kattaukseen pääset edellisen postauksen kautta. Vuosi vuodelta itselleni kolahtavat inspiraatiot käyvät suppeammiksi ja valikoiduimmaksi. Kaikkeen ei ehdi eikä pysy eli järkevää keskittyä tärkeimpiin teemalla #tärkeintätänään. Mukavaa maanantaita Marjo! Joulunodotusterveisin Tuija

      Poista
  4. Kiva blogi Sinulla, aloin seuraamaan.
    Tänä vuonna en päässyt messuille, mutta onneksi te monet bloggaajat olette laittaneet kuvia ja juttuja niistä, joten sillä tavalla pääsin messuille mukaan :) Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Tervetuloa seuraajaksi!
      Messupostaukseni on pienehkö, koska tällä kertaa tarkoituksella lähdinkin messuille kepeästi messuillen. Täytyykin tulla vastavisiitille blogiisi.
      Mukavan maanantain terveisin Tuija

      Poista