keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Mittatilauskeittiö




Millainen on unelmiesi mittatilauskeittiö?

Mittatilauskeittiö on mitoitettu ja suunniteltu tilaajan yksilöllisten toiveiden mukaan. 






Syksyllä saimme Villa Iirikseen joululahjatilauksen tällaisesta pikkuruisesta mittatilauskeittiöstä Kalasataman lastenhuoneeseen. Pinterestin ja Instagramin inspiraatiokuvien pohjalta keittiö muotoutui ideasta toteutukseen. Kompaktissa kokonaisuudessa piti olla uuni, liesi ja tiskiallas sekä naulakko. 

Suunnitelmista valmiiksi aikaa kului parisen kuukautta.  Minä puolestani tyylilleni uskollisena aloin heti virittelemään visiota tekstiilien osuudesta, vaikka siinä vaiheessa keittiön värimaailma ja kokonaisuus olikin vielä avoinna. 

Keittiön rungon Lauri rakensi Punalan verstaalla pala palalta. Seuraava työvaihe lukuisine maalauksineen oli paras tehdä minun työhuoneeni pöydällä mahdollisimman pölyttömässä tilassa. Kunniaa lukuisista maalausilloista en itselleni ota. Väriksi valikoitui yhteistuumin vaalean vihreän sävy. Olin kannustaja, huoltaja ja kuuntelija sekä myötäntoilija.

Halusimme tähän uniikkiin, pitkäikäiseen leikkipisteeseen kierrätysideologiaa. Vesihanaksi löytyi varaston hyllyltä vanha kraana ja altaaksi siisti emaliallas, joka on jo vuosia odotellut uutta sijoituspaikkaa vapauduttuaan yläkertamme pikkuvessasta. Oli kuin tarkoitettu, että ne siellä nököttivät ja odottivat uutta sijoituskohdetta.

Verhokankaan ostimme Jyväskylän kotimme keittiön ikkunoihin 30 vuotta sitten. Marimekon kukkakuosi oli tuolloin mieleinen ja on edelleen ja ajatus sen uudesta elämästä lapsenlapsemme leikeissä on ihastuttava. Varsinkin, kun äitinsä on kurkistellut noiden samojen kukkien katveesta pihan tapahtumia. 

Mittatilauskeittiö kääriytyi esiin kääreistään täällä Villa Iiriksessä joulun aikaan ja kotiinkuljetus kuului asiaan. Viime lauantaina oli liikuttavaa seurata lahjan kotiutumista sijoituspaikalleen, johon se sopi kuin nakutettu. Onnistuimme toteuttamaan vastaanottamamme tilauksen toiveiden mukaisesti ajallaan. 


Hyvillä mielin keittiöilottelua, Tuija














 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tuon aikaansaaminen oli merkityksellistä kaikille osapuolille ja arvaa vaan, kuinka palkitsevaa. Iltaterveisin Tuija

      Poista
  2. Voi olispa vielä pieni ja paketissa olisi noin ihana keittiö. Tuollaisesta en kyllä osannut uneksiakaan 50-luvulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, että olen onnekas, kun me isovanhempina voimme tuoda tällaisen ilon pienokaisen elämään. Leikkihetkissä voi itsekin palata pienen maailmaan. Hyvää viikonvaihdetta! Tuija

      Poista