maanantai 8. elokuuta 2022

Blogiurani yhdeksäs vuosipäivä 8.8.2022






Blogiurani ensimmäinen postaus vuodelta 2013 on edelleen kirkkaana mielessäni. Onhan tämä uskomatonta, miten vuodet vierivät vinhaa vauhtia eteenpäin. 550 julkaistua tuotosta on alkuvuosien intensiivisestä tahdista rauhoittunut ja kirjoitan, kun siltä tuntuu. Silti tuntui suorastaan järkyttävältä, että kolme kuukautta on edellisestä julkaisustani. Monenlaista on ollut ajatuksissa, mutta tänne asti eivät ole päätyneet kesän tuokiot. Koostin @tuikku -tilini otoksista kollaasin, jossa näet kesältä poimimani hetket kuvina. 


#villaiiriksenkesä2022





Kesäkuussa tyttären perhe vietti kesäjuhlaa kotimme tarjotessa puitteet. Pitkästä aikaa ihmisiä koolla yhteisen ilon äärellä oli hauskaa. Mieheni ja minä viritimme hääviirinauhat juhlistamaan pihapiiriä. Kukkakimput pihalta ja vierailta virittivät Villa Iirikseen tunnelmaa. Nyyttikestipöytä oli notkollaan  monenlaista naposteltavaa. Sää helli ja nauru kupli.



Juhannuksen aikaan meidän haaveemme toteutui ja pitkästä aikaa saimme kuljeskella Samoksen saarella Pythagorionin kujilla. Arvaatko, kuinka monta askelmaa on noissa portaissa? Totta puhuen minunkin täytyy se oikein tarkistaa, kun niitä kavutessa sekoan aina laskuissani. Talven mittaan julkaisen kuvia ja videoita @samos_in_my_mind -tililläni Instagramissa. Jos uteliaisuutesi herää, ilomielin vastaan siellä kysymyksiisi.




Suomen kesän hellejakso sattui samaan ajanjaksoon, kun me vietimme unelmiemme lomaa kävellen, pyöräillen ja autoillen sekä nautiskellen. Potokaki on saaren eteläpuolen pisin pikkukiviranta ja sen varrella on meille monta mieluisaa pulahduspaikkaa, joissa virkistyi veden ollessa tavallista viileämpää kovien tuulien sekoitettua vettä. 

Matkallamme löysin kateissa olleen lukuinnostukseni ja olen ahminut monta erityyppistä kirjaa suunnittelemattoman blogitaukoni aikana. Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan löysin Sopusointuja -blogin Maaritin vinkistä. Aion pitää kiinni elvyttämästäni lukemisen ilosta. Kirjakaupassa käydessäni näin taas monta kiintoisaa opusta, jotka lisäsin listalleni.  Alkukesästä Maaret Kallion Välillä olet varpuseni oli ihana iltasatuhetkiin piiperoisen kanssa. Joko tuo on sinulle tuttu? Jos ei vielä, niin pidä mielessä oivallinen vauvalahja, josta on iloa koko perheelle vauvasta isovanhempiin. Entä Sielunsopukoita -runokirja, josta löytyy voimauttavia runoja arjen tiimellykseen? 

Alakuvan hulmuhelmamekossani vietin myös kotitanhuvilla korallihääpäivämme iltaa ihastellen Hatanpään Arboretumin ruusutarhaa. Parasta mekkokesää on vielä jäljellä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. 25 vuotta sitten vietimme kuopuksemme ristiäisiä hellesäässä vielä syyskuun puolivälissä. Niin ja joopa joo häidemme aikaan oli kaikkien aikojen kalsein kesä. Kuvista ammennan valovoimaa ja toivon sinullekin iloa niiden myötä. 



                                                      Tänään on juhlan aika! 

Uskon tämän alkavan kymmenennen blogivuoteni tuovan tullessaan uusia tuulia ja hyviä hetkiä sekä minulle tekijänä että sinulle lukijana. Pysythän matkassa mukana? 


                                                     Aurinkoisin ajatuksin, Tuija








6 kommenttia:

  1. Onnea blogin merkkipäivän johdosta! Yhdeksän vuotta on kunnioittava ikä bloginne ja toivon monia blogivuosia vielä lisää. Oma blogi täyttää joulukuussa 10 vuotta vaikka tuntuu, että juurihan minä naputtelin ensimmäisen hapuilen postauksen koneelle.

    Ihania kesätunnelmia ja kuvia Villa Iriksestä. Luonnonkukkakimput ovat kauniita vaikka eivät olekaan kovin kestäviä maljakossa pitkään. Ihana kuulla, että teillä on ollut siellä kesäjuhlat. Nyyttikestit kuulostavat maukkailta ja tänä kesänä säät ovat kyllä suosineet.

    Mukavaa, että pääsitte myös matkustamaan Samokselle ja nauttimaan siellä olosta. Ihan tuo kuva missä kuljet kesämekon helmat heiluen tuolla pikkukujalla.

    Ihanaa elokuuta ja kesää sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo, ihanaa, kun kirjoitit kommentin tänne laatikkoon. Sinulla on upea blogiura, jossa olet tehnyt hienoa omannäköistäsi sisältöä tavoitteellisesti. Toivo n löytäväni uuden vireen, kun arjessani on nyt enemmän tilaa rakkaalle harrastukselle. Ilman kuvia olen tyhjän päällä tai ainakin tapaani kuuluu inspiroiva kuva, josta alkaa teksti syntyä mielessäni.

      Aurinkoisia päiviä elokuulle! Tuija

      Poista
  2. Ihanaa, onnea!! Niin se aika vaan vierii. Olen mukana! 😊

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet onnittelut sekä iloa ja innostusta kymmenenteen vuoteen!
    Minä aloitin myös hurjalla tahdilla v. 2016, mutta kyllä siitä on tahti melkoisesti rauhoittunut. Jokainen inspiraatio ja innostus ei pääse enää toteutusasteelle jostakin syystä. Elämä tulee kai väliin... Mutta hauskaa touhuahan tämä on, joten eiköhän me vaan jatketa vielä!
    Ihana kesäkuvakollaasi - selkeästi mukavaa on ollut. Toivottavasti syksykin tuo kaikkea mukavaa tullessaan.
    Parhain terveisin, Celia C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seesteisen syyskuun toivotus sinulle Celia C! Olipa kiva yllätys saada kommenttisi sähköpostiini.
      Ymmärrettävää, että alkuaikojen innostus tasaantuu ja seestyy sekin omalta osaltaan. Tässäkin on tarpeen oppia karsimaan ja rajaamaan, mistä kirjoittaa ja mikä tuntuu merkitykselliseltä.
      Tottakai jatkamme blogiuraamme, koska tämä on aivan eri asia kuin Instagram, jonka toiminnot ovat muuttuneet jotenkin omituisiksi.
      Fiiliksellä baby! Syksyisin terveisin Tuija

      Poista